[metaslider id=19289]
Yhä useampi opiskelija joutuu turvautumaan toimeentulotukeen opintojen aikana sekä tukikuukausien loppuessa. Tänä vuonna yksin asuvien opiskelijoiden tuloista noin kymmenes muodostuu toimeentulotuesta.
Toimeentulotuen merkitys opiskelijoiden tuloissa on viimeisen seitsemän vuoden aikana kasvanut. Poikkeuksena toimi viime vuosi, kun opintotuki sidottiin kansaneläkeindeksiin. Määrä on taas tämän vuoden aikana lähtenyt kasvuun, selviää Kansaneläkelaitoksen tutkija Jussi Tervolan Kelan tutkimusblogissa julkaistusta esimerkkilaskelmasta.
Opintojen viivästyminen tai alan vaihto tarkoittaa vääjäämättä sitä, että opintotuelle on keksittävä muu vaihtoehto. Opintotuen loppuessa moni opiskelija siirtyy osa-aikatöihin ja yleisen asumistuen piiriin. Kaikille ei sivutöitä irtoa ja usea opiskelija kirjautuu työttömäksi.
Työttömyysturvan edellytyksenä on kuitenkin aktiivinen työn hakeminen. Työtarjouksen hylkääminen johtaa työttömyystuen menettämiseen, täysipäiväinen työnteko puolestaan valmistumisen viivästymiseen.
Opiskelija on kuitenkin oikeutettu toimeentulotukeen. Tuki on kunnallinen, väliaikainen ja viime kädessä toimiva tuki, joka voidaan myöntää henkilölle, jolla ei ole mahdollisuutta muihin tuloihin.
”Olisin varmaan pystynyt lainaamaan rahaa joltain, mutta jos olisi huonompi tilanne niin en tiedä miten kävisi”
Maisterin opintojaan Sibelius Akatemiassa suorittava muusikko Joonas Ojajärvi, 31 opiskeli viimeistä vuottaan kansanmusiikkia Karelia Ammattikorkeakoulussa, kun käytettävät tukikuukaudet loppuivat. Takana oli medianomin ja musiikkipedagogiikan opintoja, kunnes oma paikka löytyi kansanmusiikin parista.
”Kun opintotuki loppui, hain nopeasti apua sosiaalitoimistosta. Olin kuitenkin opiskelija, enkä tiennyt muuta vaihtoehtoa.”
Ojajärven mielestä taloudellisten asioiden järjestämiseen sai suhteellisen helposti apua, mutta siihen liittyi valtava paperimäärä. Tukea piti hakea joka kuukausi erikseen.
”Loppuajan opinnoistani kävin töissä, ja valmistumiseni siirtyi puolella vuodella.”
Hallituksen leikkaukset voivat näkyä tulevaisuudessa
Tervola pitää mahdollisena, että toimeentulotukea nostavien määrä nousee ensi vuonna.
”Näin voisi olettaa vuoden 2016 suhteen. Opintotuen indeksikorotukset poistettiin tämän hallituksen esitysten mukaisesti ja toimeentulotuessa säilytettiin.”
Opiskelijoiden etuustasoa perustellaan myös muiden elinkustannusten määrällä, esimerkiksi Kelan tukemilla aterioilla.
Tuoreimmat
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen