[metaslider id=14836]
Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana kuntajakoselvityksen yhdistysesityksen. Esityksen mukaan uuteen kaupunkiin yhdistyisivät Turun lisäksi Kaarina, Raisio, Lieto sekä Rusko. Kaikissa muissa kunnissa yhdistysselvitys on hylätty. Seuraavaksi asia etenee Valtiovarainministeriöön.
Raision kaupunginjohtaja Ari Korhosen mukaan yhdistymisselvitys ei tuonut esiin uusia seikkoja, jotka puoltaisivat kuntaliitosta.
”Raisiolaiset ovat olleet jo monta vuotta sitä mieltä, että kuntaliitosta ei tarvita. Olemme järjestäneet myös keskustelutilaisuuksia, joissa kaupunkilaisten kanta on tullut hyvin selväksi. Turun kanssa teemme tiivistä yhteistyötä ja se on tärkeää jatkossakin, mutta yhdistyä ei tarvitse.”
Korhonen kuitenkin ymmärtää myös Turun näkökulman asiassa.
”Turku on kansainvälinen kaupunki. Siellä asia nähdään niin, että kaupungin pitää kasvaa ollakseen mukana kehityksessä. Raisiossa taas koetaan, että me olemme vahva pienempänä kaupunkina. Esimerkiksi Raision työpaikkaomavaraisuus on yksi alueen parhaimpia.
Raisiosta löytyy kuitenkin myös kaupunkilaisia, jotka eivät vastusta kuntaliitosta. Raisiolainen Margareta Saari kertoo, ettei vastusta yhdistymistä.
”Ei se haittaisi, ei oikeastaan kuulosta ollenkaan pahalta. Käyn kuitenkin välillä Turussa esimerkiksi sellaisissa kaupoissa, joita täällä ei ole. Bussiyhteydet kaupunkien välillä toimivat hyvin.”
Kuntaliitos tärkeä seutukunnalle
Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen on tyytyväinen kuntaselvitykseen. Hänen mielestään kuntien yhdistämistä puoltavat syyt oli hyvin perusteltu.
”Tässä oli laskettu kaikki mahdollinen ja osoitettu, että kuntaliitos olisi kaikille osapuolille järkevä ratkaisu. Tietenkään naapuruskunnat eivät halua liittyä Turkuun, koska tällä hetkellä niiden asukkaat voivat käyttää ilmaiseksi Turun palveluja. Turku kaupunkina ei tarvitse muita kuntia, eivätkä ne Turkua, mutta Turun seutukunnalle uusi yhteinen kaupunki olisi tärkeä”, Lehtinen perustelee.
”Vastaavia kuntaliitoksia on tehty esimerkiksi Jyväskylässä ja Oulun seudulla. Me emme halua jäädä jälkeen. Uusi kunta olisi vahvemmilla esimerkiksi silloin, kun alueelle mietitään uusia investointeja.”
Tuoreimmat
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen