Kulttuurihistorian dosentti Rauno Lahtisen mielestä Turun historia jaksaa yhä kiinnostaa, ei vain turisteja, vaan myös turkulaisia.
”Kyllä se Turku hirveästi kiinnostaa. Erityisesti lapsia kiinnostaa historialliset linnat”, Lahtinen kertoo.
Lahtinen kertoo, että vielä 1800-luvulla sen sijaan, että ihmiset olisi laitettu vankilaan, heitä rangaistiin hirttopuulla Kerttulin hirttokalliolla.
Kuuntele mitä kauhuja muun muassa suurtorilla on tapahtunut Turussa. Toimittajana Jessi Ristilä ja Emma Heinonen.
Turku Touringin Anu Salminen kertoo, että turisteja kiinnostaa Turussa erityisesti kaupungin historia.
”Saaristo vetää sitten taas ulkomaalaisia.”
Mutta mikä on erikoisinta mitä turistit haluavat Turussa nähdä?
Kuuntele haastattelu niin tiedät itsekin minne ystäväsi Turussa opastat. Toimittajana Emma Heinonen.
Tuoreimmat
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen
-
Tekoälyn käyttöä kannattaa harkita opiskellessa
-
"Kun linja aukeaa, ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee" - Hätäkeskuspäivystäjän työ on vaativimmillaan kiireistä moniajoa