[metaslider id=14825]
Open Turku Open Mic stand up -kilpailua käydään musiikkiravintola Soinnussa joka toinen tiistai. Kilpailuun osallistuu kuusi stand up -koomikkoa, haku käytiin facebookin kautta. Yleisö äänestää joka kerralla parhaan koomikon ja eniten pisteitä saanut voittaa finaalin. Toisin kuin muissa suurissa kaupungeissa, Turussa ei ole ollut esiintymismahdollisuuksia uusille tulokkaille.
“Kaikkialla nauretaan turkulaisille. Turkulaisten pitää siis tehdä vastaisku: nauraa muille ja siinä sivussa itselleen”, sanoo Jussi Tanhuanpää, yksi Turun ensimmäisen stand up-kilpailun perustajista.
Kilpailijoiden keskuudessa on tasoeroja, sillä heillä on takanaan keikkoja muutamista moniin kymmeniin.
Kilpailuun osallistunut David Fageruddkin toivoisi, että Turussa olisi enemmän paikkoja, joissa voisi esiintyä. Fagerudd on tehnyt stand up-komiikkaa vuodesta 2008.
“Yritän tehdä huumoria kaikista asioista. Usein jutut ovat absurdeja, mutta yritän päästä siitä eroon. Käytän paljon crowd workia eli kyselen ihmisiltä asioita ja luen ihmisten reaktioita niihin. Jos käsikirjoitan liian tarkasti, huumori ei tule ulos.”
Stand upin suosio on kasvanut mm. Naurun tasapaino -ohjelman myötä.
“Tarkoitus on luoda Turkuun stand up -skene, jolloin myös uudet stand up -artistit pääsisivät esiiintymään. Tällä hetkellä Turussa esiintyvät vain isot nimet”, pohtii Tanhuanpää.
Tanhuanpää tekee itsekin stand up -keikkoja. Hänen mukaansa yllättävää on, ettei yleisö osaa nauraa kaikille asioille.
“Monta kertaa tuntuu siltä, että jutut eivät oikein toimi. Keikan jälkeen yleisö kuitenkin tulee kiittämään hyvästä läpästä ja pyytää pitämään nuo jutut.”
Lisätietoa kilpailusta: Open Turku Open Mic
Tuoreimmat
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vahinkokipinästä syttyi roihuava rakkaus koodaamiseen
-
Matkani opiskelijaksi: Nelikymppisenä unelma-alaa opiskelemaan
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
-
Tuuli Salospohja pyöräilee ympäri vuoden – Turku yrittää saada kaupunkilaisia lisäämään kestävää liikkumista