(24.9.2013)
Miljoonas matkustaja astelee M/S Viking Gracelle ensi maanantaina, 30. syyskuuta.
Tammikuussa liikennöinnin aloittanut risteilyalus on ollut elintärkeä Viking Linelle ja koko risteilybisnekselle.
”Olemme onnistuneet tavoittamaan uusia asiakasryhmiä. Myös kanta-asiakkaat ovat aktiivisesti jatkaneet risteilyjään”, listaa Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund.
”Alussa uusi alus houkuttelee tietenkin enemmän asiakkaita, mutta seuraavaa miljoonaa odotellaan”, Grönlund jatkaa.
Viking Grace on ensimmäinen matkustaja-alus maailmassa, joka käyttää polttoaineenaan vähäpäästöistä LNG-maakaasua.
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä