Turun kaupunginkirjastossa esillä oleva What’s up Turku? –näyttely on toteutettu nuorten opiskelijoiden osaamisella. Näyttelyn tarkoituksena onkin tuoda esiin näkyväksi nuorten tarpeet.
”Nuoret ovat innostuneita ja motivoituneita rakentamaan näyttelyä. He haluavat myös tuoda asioita esille omasta näkökulmastaan”, linjaa terveyskasvatuksen yhdyshenkilö Lisa Salonen.
”Aikuiselle on havahduttava kokemus huomata, että nuoret ovat fiksumpia kuin todellisuudessa kuvittelisi”, Salonen jatkaa.
[metaslider id=8750]
Nuoret samoilla linjoilla
What’s up Turku? -näyttelyyn on antanut oman panoksensa myös Turun ammatti-instituutin sisustusompelijaopiskelijat Jessica Wahlsten, Anniina Toivanen, Susanne Alanko ja Laura Laiho. Näyttelyn toteuttamisessa vahvasti mukana ollut Jessica Wahlsten on oppinut toteutusprosessin aikana itsekin uutta:
”Näyttelyyn on nostettu esiin sellaisiakin nuorten terveyteen liittyviä asioita, joita itse kyselyssä ei ollut mukana. Samalla on kerätty uusia kokemuksia.”
What´s up Turku? näyttelyn perusideana on tukea koko kouluyhteisön ja perheen yhteistä hyvinvointia.
Opiskelija Laura Laiho tiivistää:
”Kun aikuiset kokoavat näyttelyitä, lopputulos on usein tylsä. Tämä näyttely on kaikkea muuta!”
Myös yhdyshenkilö Salonen on iloinen opiskelijoiden puolesta:
”Moni osallistujista on oppinut jotain uutta myös omista asenteistaan kaiken muun perusoppimisen lisäksi. Nuorille tulisi antaa enemmän tilaa kertoa omista asioistaan, jolloin he tulevat myös nähdyksi.”
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation