Verkon valtavasta videovirrasta on vaikea löytää laadukasta ja mielenkiintoista sisältöä. Kuva: Minea Nurmi

Kulttuuri

Yle FOLK poimii helmet internetin videovirrasta

admin

[metaslider id=20000]

15–30-vuotiaat ovat television tavoitelluin kohderyhmä, joka on kadonnut television ääreltä verkkoon. Tänään alkava Yle FOLK haluaa tavoittaa tämän kohderyhmän uudenlaisella mediakonseptillaan.

”FOLK on viikoittainen televisio-ohjelma, persoonavetoinen, kuratoiva verkkosivu sekä tekijä sosiaalisen median alustoilla. Jokaiselle alustalle FOLK esittäytyy eri tavalla, kuitenkin niin, että kuratointi ja kansalaisten osallistaminen ovat läsnä”, Yle FOLKin pääkuraattori Jan Zapasnik kertoo.Yle FOLKin pääkuraattori Jan Zapasnik

Yle FOLK on nimensä mukaisesti koko kansan palvelu, sillä kuka tahansa on voinut hakea mukaan ohjelmaan. Osa Yle FOLKin sisällöntuottajista on tuttuja YouTubesta, mutta suurin osa on silti tavallisia kansalaisia.

Yksi Yle FOLKin sisällöntuottajista, tubettaja Aleksanteri Hakaniemi, luottaa FOLKin konseptiin.

”Se mihin Yle FOLK nettisivuna ja televisioon ohjelmien nostajana tulee lisäämään tasoja, on sisältö. Sisältö on joko valmiiksi nuoria kiinnostavien ihmisten tähdittämää tai katsojien itse tekemää”, hän perustelee.

 

”FOLK on kuratoiva palvelu, YouTube tekninen julkaisualusta”

Myös Suomen YouTube kaipaa Hakaniemen mielestä parempaa sisältöä kehittyäkseen. Vaikka ns. Suomitube on nyt kovassa nousussa, niin sen kuluttajakuntaa ovat enimmäkseen lapset ja nuoret.

”Suomituben heikkous on se, että tekijöitä tulee aina vaan enemmän, mutta ei sisältö ole sen rikkaampaa tai ihmisiä ei kiinnosta muut videot kuin ne tutut ja turvalliset. Sisältöä ei löydy myöskään vanhemmille ja haluankin itse aktivoida 20–30-vuotiaita”, Hakaniemi summaa.

Tubettaja Aleksanteri HakaniemiMonet nuoret katsovat videoita YouTubesta, vaikka sisällön laatu ei olekaan aina mitä parhainta, sillä se on kaikille avoin julkaisukanava. Yle FOLKin tavoite onkin poimia valtavasta videovirrasta ne helmet. FOLKin kuraattorit poimivat sisältöä sen mukaan, mikä milloinkin on pinnalla.

”Kuratointi on FOLKin avaintyökalu, sillä sisällön määrä meillä ja maailmalla kasvaa joka päivä. Koska jo pelkästään Suomessa YouTubeen ladataan yli miljoona videota vuosittain, niin oman äänen esille saaminen vaikeutuu jatkuvasti. Haluamme nostaa esille uusia kykyjä ja suosittujen tubettajien kanssa pyrimme kehittämään uutta emmekä tee uudestaan jotain jo olemassa olevaa materiaalia”, kertoo Zapasnik.