Yhteiskunta
Korona kuormitti rescueyhdistyksiä
Koirien tuonti Suomeen pysähtyi puoleksi vuodeksi kokoontumisrajoitusten takia. Turhat rescuekoirahakemukset veivät voimia vapaaehtoisilta.
Keväällä Suomessa lisääntyi sekä koronan näkyvyys että koirien kysyntä. Tämä ilmeni Suomen suurimman rescueyhdistyksen Kulkurit ry:n tilastossa, johon maaliskuun kohdalle tuli selkeä nousu. Jokaisen kotiehdokkaan potentiaali piti selvittää, ja ihmisiä, jotka hakivat koiraa harkitsemattomasti, löytyi paljon. Vapaaehtoisten työntekijöiden resursseja kului turhiin hakemuksiin.
”Meillä on tiukka adoptioprosessi. Koiraa ei saa niin sanotusti ilmoitusluontoisesti, vaan siinä on pitkä prosessi, joka käydään läpi. Nopeasti sieltä erottuu jyvät akanoista. Toki mukana on lisääntynyt myös hyvien hakijoiden määrä ja kysyntä on myös yleisesti kasvanut”, kertoo Kulkurit ry:n toiminnanjohtaja Salla Honkapää, joka esiintyy rescuekoiriensa kanssa ylhäällä näkyvässä kuvassa.
Koirien kysyntä riippuu paljon siitä, minkälainen koira on kyseessä.
”Jos puhutaan pennusta tai pienikokoisesta aikuisesta, siitä saattaa tulla vuorokauden aikana yli kymmenenkin kyselyä. Tavallisen näköinen ja kokoinen aikuinen voi joutua odottamaan jopa useita vuosia.”
Varausten määrä kasvoi, mutta koirat eivät liikkuneet

Koirien tuonti pysähtyi helmikuusta heinäkuuhun kokoontumisrajoitusten vuoksi, sillä eläintenkuljetusautoa olisi ollut vastaanottamassa yli kaksinkertainen määrä ihmisiä koiriin nähden. Yhdistys käsitteli varauksia ja etsi tästä huolimatta koirille koteja.
Normaalisti koiria tuodaan noin neljäsataa vuodessa. Huippuvuonna luku ylsi viiteensataan koiraan, ja tänäkin vuonna luku tulee olemaan vähän päälle neljänsadan. Vaikka uusia yhdistyksiä on tullut, Kulkureiden luvut ovat pysyneet samoina.
Koirien kulkuneuvo on vaihtumassa lentokoneesta pakettiautoon
Viimeiset kahdeksan vuotta Kulkurit on lennättänyt koiransa Romaniasta Suomeen. Alkuvuonna yhdistys kuitenkin vaihtoivat maanteitse kuljetukseen, ja heidän jälkeensä yhä useampi muu on siirtynyt samaan tapaan.
”Koiran ei tarvitse olla yksin ruumassa tärisemässä, vaan se pääsee matkustamaan eläinkuljetusautossa, jossa kaksi kuskia vaihtelee ajovuoroja, ja eläinhoitaja on takana koirien kanssa koko ajan. Vaikka matka kestää pidempään, on se tasaisempaa verrattuna lentokenttien ja -koneiden hälinään”, Honkapää toteaa.
Koirien kuljetus lasketaan kaupalliseksi tuonniksi, joten koiria kuljettava Zuzu express pääsee kulkemaan 35 tunnin matkan Romaniasta Suomeen koronasta huolimatta.
Kulkurit ry on mukana Responsible Rescue -sitoumuksessa. Muissa sitoumuksen tehneillä yhdistyksillä koiria tuodaan muun muassa Venäjältä, Kyprokselta, Kreikasta ja Bulgariasta. Ennen kodin saamista koirat asuvat kotihoidossa tai koiratarhoissa.

Lähteet:
Tuoreimmat
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
-
Tutka seurasi valokuvaajan työtä Suomen Joutsenen takilaremontin aikana
-
Kehittynyt teknologia ei ole rantautunut salibandyyn – miesten pääsarjassa asia on monesti resurssikysymys
-
”Kyllä mä osaan ja pärjään” – Iina Gröhn löysi Wellnessmalli-kisamatkalta uudenlaisen itsevarmuuden
-
Turkulainen Tapio Vainisto on rakentanut viuluja käsin yli 40 vuotta
-
Minkälaisia asioita aikuiset olisivat halunneet, että heidän lapsuudenkodeissaan olisi käsitelty?
-
Krapulaton kulttuuri on nousemassa
-
Sijaiskotitoiminta auttaa kodittomia kissoja tottumaan ihmisiin – ”On ihanaa, kun ne pääsevät omiin koteihin”
-
Iris Laineste toteutti unelmansa – Kissakahvila Mirri tuo kissojen rauhan keskelle Turun keskustaa