Yhteiskunta
Mielenosoittajat Turussa seisovat iranilaisten rinnalla
Mielenosoittajat vaativat Iranin islamistisen hallinnon kaatumista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Tavoitteena on vaikuttaa päätöksentekoon Suomessa sekä kansainvälisesti Iranin kansan tukemiseksi.
Tutka syventyy -sarjassa toimittaja keskittyy yhteen aiheeseen kolmesta eri näkökulmasta.
Joulukuussa 2025 alkaneet laajat mielenosoitukset Iranissa alkoivat talouskriisin seurauksena. Mielenosoitukset saivat alkunsa maan pääkaupungista Teheranista, josta ne levisivät nopeasti ympäri maata. Talouskriisin lisäksi mielenosoittajat vastustavat islamistista hallintoa sekä vaativat hallinnon kaatumista ja järjestelmän muutosta. Mielenosoitusten seurauksena valtio on tappanut, vahingoittanut ja vanginnut tuhansia ihmisiä. Lisäksi internet- ja puhelinyhteydet suljettiin kansalaisilta lähes kuukauden ajaksi.
Mielenosoittajat Turussa pyrkivät nostamaan Iranin tilannetta näkyväksi ja vaikuttamaan päätöksentekoon niin Suomessa, EU:ssa kuin kansainvälisestikin. Samalla he haluavat osoittaa solidaarisuutta sekä tukeaan iranilaisille.
“Ulkomainen tuki antaa ihmisille toivoa ja rohkeutta sekä tunteen siitä, että he eivät ole yksin”, kertoo turkulainen Tawar Salari.
SDP:n Turun kaupunginvaltuutettu, Varhan aluevaltuutettu sekä Demarinaisten varapuheenjohtaja Salari on aktiivisesti ottanut kantaa Iranin tilanteeseen. Hän on ollut puhumassa mielenosoituksissa, tehnyt vaikuttamistyötä sekä jakanut tilanteesta tietoa sosiaalisessa mediassa.
“Solidaarisuuden osoittaminen mielenosoituksissa ei yksinään tuo konkreettista muutosta. Esimerkiksi minä itse ja monet muut aktivistit olemme lähettäneet kirjeitä oman maan ulkoministeriöön, tavanneet ulkoministeriön virkamiehiä sekä keskustelleet EU-parlamentaarikkojen kanssa.”
Tällä he pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin niin, että Suomessa sekä ulkomailla reagoidaan Iranin valtion väkivaltaiseen ja ihmisoikeuksia loukkaavaan toimintaan.
“Esimerkiksi 2022, kun Iranissa tapahtui hyvin laaja mielenosoitus, menin Brysseliin kaksi kertaa ja vaatisin monelta parlamentaarikolta, että Iranin vallankumouskaarti on asetettava terroristilistalle”, Salari kertoo.
Viime viikolla Euroopan Unioni hyväksyi Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi osana pakotelistaa vastauksena väkivaltaiseen mielenosoitusten tukahduttamiseen sekä ihmisoikeusloukkauksiin.
“Pakotteiden kiristäminen sekä Yhdysvaltojen iskut kesällä ydinaselaitoksiin ovat kaikki tekoja, joita ei olisi tapahtunut, jos ihmiset olisivat vaan pysyneet hiljaa kotona”, Salari erittelee.
“Vaikka ihminen muuttaisi Kuuhun, ei hän unohda juuriaan”
Salari syntyi Irakissa Kurdistanin alueella, mutta hänen juurensa ovat sekä Iranista että Irakista. Myös hänellä, kuten monella Suomessa asuvalla iranilaistaustaisella, on Iranissa läheisiä, jotka elävät hengenvaarassa.
“Suomessa asuvat iranilaistaustaiset elävät jatkuvassa huolessa, mikä näkyy jaksamisessa ja arjessa. Yksinkertaisesti, mutta ironisesti, vaikka ihminen muuttaisi kuuhun, ei hän silti unohda juuriaan.”
Iranilaisyhteisöön Turussa kuuluu useista eri taustoista tulevia, mutta pääasiassa persialaisia sekä kurdeja. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 Turussa asui syntyperältään yli 1800 iranilaista. Salarin mukaan mielenosoituksiin Turussa on osallistunut lähinnä iranilaistaustaisia henkilöitä.
“Valitettavasti olen huomannut, että tähän solidaarisuuteen on Suomessa hyvin heikosti reagoitu. Erityisesti niiden keskuudessa, jotka eivät ole iranilaistaustaisia”, hän toteaa.
Viime viikon lauantaina Turun kauppatorilla järjestettiin kaksi mielenosoitusta Iranin tilanteen takia. Salari arvioi kumpaankin mielenosoitukseen osallistuneen yhteensä noin 200 ihmistä.
“Mielenosoittajat Iranissa sekä täällä ulkomailla voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä on shaahin kannattajat eli he, jotka haluavat kruunuprinssin valtaan tai väliaikaiseksi johtajaksi. Toinen ryhmä haluaa vain suorat vaalit ja täysin uuden järjestelmän käyttöön, kun tämä hallinto kaatuu.”
Salari muistuttaa, ettei tällainen malli ole historiallisesti koskaan toteutunut ilman väliaikaista hallintoa. Molempia ryhmiä kuitenkin yhdistää konkreettinen tekijä, joka on vapautuminen islamistisesta hallinnosta. Iranin kansa haluaa vapautta, ihmisoikeuksia sekä ihmisarvoista elämää.
Tuoreimmat
-
Nuori hautausyrittäjä ei ole alalla tavallinen näky - Ikää 22 vuotta, mutta kokemusta jo seitsemän vuoden edestä
-
Younghearted-yhtye ei ole miettinyt, mitä pitäisi tehdä tai minne pitäisi mennä − suosio on syntynyt luonnollisesti
-
Öissä töissä: Ravintola-alan hektisyys vetää puoleensa pitkän linjan ammattilaista
-
Mielenosoittajat Turussa seisovat iranilaisten rinnalla
-
”Jokaisen pikkupojan unelma on päästä NHL:ään ja se on se, minkä takia treenataan” – Ville Runolan nuoruus kului jääkiekon parissa
-
Loppuunmyyty alle vuorokaudessa — Mitkä ihmeen Poikkarit?
-
Lumipeite on usean lajin turvapaikka – Sen puute häiritsee jyrsijöiden lisääntymistä
-
Kolumni: Nuoriso on aina ollut pilalla
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
