Yhteiskunta
"Mikseivät poliitikot ole ottaneet somea haluun niinkuin pop-tähdet?"
Kuntavaalit lähestyvät päivä päivältä ja tilastojen valossa nuoret äänestävät huomattavasti vähemmän muihin ikäryhmiin verrattuna.
Suuren joukon äänestämättä jättäminen on osoitus ilmiöstä ja siitä, ettei nuorten ääni välttämättä tule kuulluksi. Onko kuitenkin sosiaalisella medialla osuutta tähän asiaan?
Somevaikuttaja ja bloggaaja Julia Thurén kokee, että hän pystyy vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin sekä käyttäytymiseen huomattavissa määrin sosiaalisen median kautta.

”Olen esimerkiksi huolissani ilmastonmuutoksesta ja jaoin sitä koskevaa kansalaisaloitetta omassa sosiaalisessa mediassani. Kyseiseen aloitteeseen tuli nopealla aikavälillä yli 1000 allekirjoitusta lisää.”
Thurén on puhunut sosiaalisessa mediassa myös muun muassa kaupunkipolitiikasta ja nostanut keskusteluun asioita.
”On huolestuttavaa, kuinka skandaalihakuista politiikasta on tullut. Politiikassa haetaan vastakkainasettelua, vaikka se on meidän yhteisten asioiden hoitamista.”
Sosiaalisessa mediassa Thurén hämmästelee, miten vähän poliitikot ovat mukana Instagramissa.
”Yllättävää, miten vähän poliitikot ovat esimerkiksi Instagramissa. Mikseivät he ole ottaneet sitä alustaa haluun niinkuin vaikka pop-tähdet”, Thurén kysyy.
Thurén haluaa kuitenkin muistuttaa äänestämisen tärkeydestä ja onkin itse äänestänyt aina vaaleissa. ”Kuntavaalit ovat yhdet tärkeimmät vaalit. Siellä tehdyt päätökset vaikuttavat jokaisen meidän elämään.”
”Pystyy vaikuttamaan, mutta se on erilaista”
Nuoret poliitikot Alvar Euro (kok.), Maija Kymäläinen (kesk.) ja Viivu Seila (sd.) kokevat, että politiikan kautta pystyy vaikuttamaan eri tavalla kuin sosiaalisen median kautta.

”Kyllä politiikan kautta pystyy vaikuttaman, mutta pitää ensin oppia, miten politiikka toimii. Kun tuntee prosessit ja osaa oikeassa kohdassa vaikuttaa, voi saada suuriakin juttuja aikaiseksi”, pohtii Euro.
Keskustanuorten Kymäläinen näkee vaikuttamisen jakautuvan kahteen eri tapaan ja korostaa somevaikuttajien vastuuta.

”Koen, että politiikka on se väylä, minkä kautta konkreettiset päätöksen tehdään ja sen kautta pystyy asioihin vaikuttamaan.
Somepersoonilla vaikutusvalta on kuitenkin myös hyvin suurta, sillä he vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin. Näen kuitenkin nämä kaksi erilaisina tapoina vaikuttaa”, kommentoi Kymäläinen.
”Somepersoonat antaa mielipiteitä ja tuo mielikuvia sekä omia arvojaan esiin. Mutta vaikuttaminen sitten tehdään ihmisten ostopäätöksissä ja vaaliuurnilla”, Kymäläinen toteaa.

Demarinuorten Seilan mukaan politiikan kautta pystyy vaikuttamaan, mutta se erittäin hidasta.
”Välillä politiikka turhauttaa, sillä se on niin hidasta. Somevaikuttaminen on sitten taas erilainen tapa, mutta väitän ettei sotea (sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta) olisi saatu somen avulla maaliin 15 vuotta sittenkään, sillä somen kautta ei luoda rakenteita”, sanoo Seila.
”Mitä lähestyttävämpää politiikka on, sen vaikuttavuus myös lisääntyy. Eri tasoilla pystyy vaikuttamaan eri asioihin”, Seila jatkaa.
Nostokuva: Linda Lähdeniemi/Pixabay
Tämä on artikkeli on juttusarjaa, joka käsittelee kevään 2021 kuntavaaleja.
Tästä pääset lukemaan juttusarjan ensimmäisen osan: https://tutka.pro/yhteiskunta/viha-poliitikkoja-kohtaan-saa-harkitsemaan-kuntavaaliehdokkuutta/
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun