
Yhteiskunta
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
Turun alueen jalkapalloharjoitteluolosuhteet eivät enää palvele kaikkia lajin harrastajia. Impivaaran jalkapallohallin kunto on jo heikko ja sen käyttövuodet käyvät vähiin. Kaupunki pyrkii kuitenkin kehittämään uusia ratkaisuja ongelmaan.
Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajana toimiva Timo Furuholm kertoo, että kirjaus uudesta jalkapallohallista on saatu viimeinkin valtuuston pöytäkirjoihin. Siitä milloin halli saataisiin käyttöön, hän ei uskalla antaa arviota.
“Julkinen päätöksenteko ei ole aina nopeinta. Siihen vaikuttaa myös paljon se, millainen ratkaisutapa siihen löydetään. En halua antaa vuosilukua, mutta pidän erityisen tärkeänä sitä, että prosessi starttaa vielä ennen kevään kuntavaaleja. Kun asia liikautetaan eteenpäin, on seuraavalla valtuustolla mahdollisuus viedä se loppuun”, Furuholm sanoo.
Impivaaran hallista pyritään ottamaan kaikki irti
Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta ei ole tehty vielä mitään päätöstä. Hallilla on vielä käyttövuosia jäljellä, ja niistä on hyvä ottaa kaikki irti. Impivaaran jäähalli on vielä jalkapallohalliakin heikommassa kunnossa.
Furuholm painottaa kokonaisuutta, jonka perusteella Impivaaran liikunta-aluetta tulee ajatella. Liikuntaolosuhteet, joita sinne tullaan tekemään, on mietittävä tarkasti nykyisten tarpeiden mukaan. Kupittaan suhteen tilanne on sama.
Ongelmaksi voi kuitenkin tulla se, kun uusi jalkapallohalli joskus aikanaan valmistuu, Impivaaran halli on mahdollisesti jo tiensä päässä. Sen jälkeen nykyinen ongelma toistuu.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholm
Kuva: Kasper Lindell
Kupittaa noussut kärkivaihtoehdoksi
Keskustelu uuden hallin sijainnista on jäänyt vähemmälle. Kolme vahvinta vaihtoehtoa ovat olleet Impivaara, Artukainen ja Kupittaa. Impivaarassa on jo kaksi hallia. Artukainen taas palvelee sijainniltaan huonosti. Kupittaa olisi hyvä ratkaisu keskeisen sijainnin ansiosta. Lisäksi Kupittaa on jo valmiiksi vahva liikunta- ja jalkapallokeskittymä Turun alueella.
“Siitä tulisi valtavat synergiaedut vieressä olevien koulujen ja oppilaitosten ansiosta. Kyllä meidän päättäjien pitäisi ottaa mittatikku käteen ja käydä katsomassa, missä Kupittaalla olisi hallille tilaa.”
Harrastusporukoille tuodaan uusi vaihtoehto
Aikuisia ja nuoria aikuisia on haastava saada liikkumaan. Se on jo kansanterveydellisestäkin näkökulmasta suuri ongelma. Turun alueella tilannetta pahentaa se, että monille mieluisa jalkapalloharrastus joudutaan lopettamaan talvisin tilojen puutteen takia.
Kaupunginvaltuustossa ongelma tiedostetaan. Niin kauan, kun tilat ovat vähissä, lasten liikkuminen joudutaan laittamaan edelle. Furuholm näkee tulevaisuudessa kuitenkin yhden helpottavan tekijän. Koulujen liikuntasaleista rakennetaan nykyään tilavia ja monipuolisia harrastustiloja. Vanhat pienemmät salit ovat jääneet historiaan.
“Suunnitelmissa on rakentaa paljon isoja koulujen liikuntasaleja tulevaisuudessa. Se mahdollistaisi futsalharrastusta. Se on toki eri laji, mutta tuo harrastusporukoille vaihtoehdon.”
Tuoreimmat
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava