
Yhteiskunta
Verivalmisteita käytetään TYKS:in lastenosastolla taloudellisesti
TYKS:in lastenosastolla tehdään vuosittain useita verensiirtoja. Käytettyjen verivalmisteiden määrää pyritään kontrolloimaan esimerkiksi lastenyksiköillä.
Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenosastolla verivalmisteilla on kysyntää. Vuonna 2017 punasolusiirtoja käytettiin lasten toimialueella 1100 yksikön verran, mikä tarkoittaa lähes kymmenystä koko sairaalan punasolutarpeista. Trombosyytti- eli verihiutaleyksiköistä lastenklinikalla käytetään lähes viidennes ja veriplasmasta noin 13 prosenttia. Tarkkaa verensiirtojen lukumäärää on vaikeaa sanoa, sillä toisinaan yhdessä siirrossa annetaan useampi yksikkö, eli annos.
Lasten veri- ja syöpätautien osastonylilääkäri Päivi Lähteenmäelle verenluovutusprosessi on tuttu. Kun veri erotellaan eri valmisteiksi, voidaan potilaalle antaa hänen tarvitsemaansa valmistetta valmiina yksiköinä.
”Kun ihminen käy luovuttamassa verta, siitä erotellaan kolmea eri valmistetta, eli punasolu-, trombosyytti-, sekä veriplasmavalmistetta. Ei siis voida sanoa, että yhden luovuttajan veri olisi yhdessä pussissa, vaan verisiirroissa käytetään tarkasti testattuja ja eroteltuja verivalmisteita.”
Lastenyksiköt ehkäisevät verivalmistehävikkiä
Verivalmisteiden hävikkiä pyritään ehkäisemään myös niin sanotuilla punasoluvalmisteiden lastenyksiköillä, eli valmistepusseilla, jotka ovat kooltaan kolmanneksen normaaleista yksiköistä. Noin yhdeksänkymmenen millilitran kokoinen pussi riittää esimerkiksi kymmenkiloiselle lapselle, eikä hukkaa synny. Erityisesti keskoslapset hyötyvät siitä, että saman luovuttajan verestä saadaan tehtyä kolme pientä verivalmisteyksikköä.
”Pikkukeskosten rautavarastot eivät ole ehtineet täyttyä, eikä tuotantokapasiteetti välttämättä pysy lapsen kasvun perässä. Vaikka Suomessa verituotteet ovatkin turvallisia, on aina hyvä asia jos kypsymättömälle pienelle ihmiselle voidaan kohdentaa mahdollisimman vähän kontakteja ja saman ihmisen verta voidaan antaa jopa kolmessa siirrossa”, Lähteenmäki kehuu.
Yksi lapsen verensiirto voi vaatia jopa kahdeksan luovuttajaa
Haasteita verenluovutukseen tuo se, että vaikka yksi punasoluyksikkö vaatii vain yhden luovutuksen, tarvitaan verihiutaleyksikköön neljän luovuttajan panos. Yli 40-kiloiselle lapselle yksikköjä annetaan useimmiten kaksi, jolloin luovuttajien määrä käytännössä tuplaantuu.
”Siinä missä punasolut säilyvät käyttökelpoisena kuukauden verran, on verihiutaleiden säilyvyys vain viisi vuorokautta. Verihiutaleet ja veriplasma ovat tärkeässä roolissa syöpäosastoilla, mutta myös esimerkiksi onnettomuus- ja leikkaustilanteissa jääplasmaa käytetään hyytymisominaisuuksiensa vuoksi.”
Tuoreimmat
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava