
[metaslider id=23627]
Ympäristöministeriö on esittänyt eduskunnalle luonnonsuojelulakimuutoksen, joka muuttaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskevaa rajausmenettelyä. Lakimuutoksen myötä ELY-keskus ei vastaa enää rajauspäätöksestä, vaan vastuu siirtyy hakkuun suunnittelijan ja toteuttajan kontolle.
Ympäristöministeriö perustelee lakimuutosta muun muassa taloudellisin syin.
”Rajausmenettelyä on pidetty raskaana. Sillä on suuri työllistävä vaikutus ELY-keskuksessa ja kuitenkaan suojelun kannalta tämä menettely ei ole osoittautunut kovinkaan tulokselliseksi”, Ympäristöministeriön luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen toteaa.
Lakimuutos vie harmaalle alueelle
Vaikka lakimuutos ei poista liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämisen ja heikentämisen kieltoa, Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntijan Tapani Veistolan mukaan ollaan silti siirtymässä epävarmuuden aikaan.
”Ilman rajauspäätöksiä lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelu jää täysin maanomistajan, metsäyhtiön ja hakkuut toteuttavan motokuskin varaan. Toisaalta hekin joutuvat nyt toimimaan ilman rajauspäätösten tuomaa oikeusturvaa”, Veistola kertoo.
Suomen luonnonsuojeluliitto antoi viime maaliskuussa oman lausuntonsa lakimuutoksesta ympäristöministeriölle. Siinä ilmaistiin muun muassa huoli siitä, että uusi ohjeistus mahdollistaa myös sellaisen metsänkäsittelyn, joka pääsääntöisesti hävittää ja lopuissakin tapauksissa merkittävästi heikentää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.
”Pallo on nyt heitetty metsäalalle. Jos metsäsektorilla on järkeä, se kehittää omat rajauspäätöstä vastaavat käytännöt esimerkiksi sertifioinnin tai metsänhoidon suositusten kautta”, Veistola tuumaa.
Metsänomistajille tukea neuvonnasta
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitolta näytetään lakimuutokselle vihreää valoa. Satakunnan kenttäpäällikön Markus Nissisen mukaan lakimuutos puolittaisi rajausmenettelyä koskevan byrokratian.
”Ennen metsäkeskus välitti tiedon liito-oravista luonnonsuojelulakia valvovalle ELY-keskukselle, joka puolestaan rajasi lisääntymis- ja levähdyspaikan hakkuualueella. Tulevaisuudessa metsäorganisaatiot ja metsänomistaja yhdessä pitävät huolta siitä, että lisääntymis- ja levähdyspaikat turvataan metsän käsittelyssä. Eli siitä jää käytännössä vain yksi viranomainen pois”, Nissinen summaa.
Metsäkeskuksen ja metsäammattilaisten neuvoa antava rooli korostuu vahvasti tulevaisuudessa. Nissisen mukaan ainakin alussa metsäkeskus lähtee mukaan maastoon toteamaan onko siellä liito-oravaa vai ei, mutta luottaa myös metsäammattilaisten ammattitaitoon.
”Kyllä ainakin meidän linja on se, että viranomaisen olisi hyvä todeta tuo homma joka tapauksessa”, Nissinen tuumaa.
Lakiesitys on tällä hetkellä ympäristövaliokunnan käsittelyssä.
[note color=”#d3d3d3″]Lisätietoa
- Lisää liito-oravan suojeluasemasta Suomessa
- Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muutoksesta sekä http://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/HE_146+2015.pdf
- Suomen luonnonsuojeluliiton mietintö hallituksen esityksestä
[/note]
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Susijengi teki urheiluhistoriaa – Millaisen nosteen suomalainen koripallo sai EM-kisoista?
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta