Ympäristö
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
Lintujen talviruokinta on monille rakas tapa huolehtia lähiluonnosta ja tarkkailla talvehtivia siivekkäitä. Lintujen talviruokinta ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Se jakaa mielipiteitä myös asiantuntijoiden keskuudessa.
”Yleisesti ottaen luonnonsuojelulla ja lintujen ruokinnalla ei ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa”, sanoo Turun kaupungin luonnonsuojelutarkastaja Emma Kosonen.
Kosonen kertoo, että yksittäiset lajit ja yksilöt voivat saada suurta hyötyä tukiruokinnasta.
”Esimerkiksi valkoselkätikan suojelulle niiden tarkoin suunniteltu täsmäruokinta on ollut tärkeä suojelutoimi”, Kosonen tarkentaa.
Talviruokinnasta hyötyvät usein lähinnä sellaiset lajit, jotka jo muutenkin hyötyvät ihmisen toiminnasta.
”Tällaisia ovat esimerkiksi talitiaiset ja mustarastaat”, hän sanoo.
Monille tutussa tavassa on myös ympäristölle negatiivisia vaikutuksia, kuten rottien lisääntyminen. Ne luokitellaan asutuksen läheisyydessä vahinkoeläimiksi.
Ei-toivottujen vierailijoiden lisäksi lintujen ruokintapaikat tarjoavat väärin rakennettuna ja hoidettuna taudeille, kuten salmonellalle ja joillekin linnuille tappavaa trikomonoosia aiheuttavalle loiselle, otollisen leviämispaikan.
Täysin ongelmaton ei ole linnuille tarjottava ravintokaan. Auringonkukansiemenet ja maapähkinät ovat hyviä ravinnonlähteitä linnuille, mutta niiden saatavuus Suomessa on tuonnista riippuvaista.
”Siinä, että me ruokimme lintuja ulkomailta tuoduilla auringonkukansiemenillä tai maapähkinöillä, ei ihan hirveästi ole mieltä. Linnuille soveltuva kotimainen lähiruoka, kuten kaura, olisi parempi vaihtoehto”, Kosonen sanoo.
Talviruokinta on merkityksellistä erityisesti ihmiselle
”Talviruokinta jakaa mielipiteitä, mutta kyllä meillä (Suomen luonnonsuojeluliitossa) on ruokintaan positiivinen suhtautuminen”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristökasvattaja Emilia Pippola.
Kulunut syksy on ollut paikoin poikkeuksellisen lämmin. Yölämpötilat ovat Turussakin pysytelleet kymmenen plusasteen tuntumassa vielä marraskuussa.

Kuva: Oona Lohilahti / Suomen luonnonsuojeluliitto
”Maan ollessa sula ei lintuja pidä ruokkia, vaan vasta kun talvi kunnolla alkaa”, Pippola lisää.
Molemmat asiantuntijat näkevät lintujen talviruokinnan hyvänä puolena erityisesti sen merkityksen ihmiselle.
”Se on helppo tapa auttaa Suomeen talvehtimaan jääviä lajeja”, Pippola sanoo.
Kosonen on samoilla linjoilla.
”Onhan se lintujen ruokkiminen hauskaa ja monelle tärkeä harrastus”, hän toteaa.
Luonnonsuojelualueilla ruokinta on kielletty
Kosonen muistuttaa, että Turun keskustan alueella ja luonnonsuojelualueilla lintujen ruokkiminen on kielletty. Tästä huolimatta esimerkiksi Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella lintuja ruokitaan jatkuvasti.
”Ruokinta on jatkunut jo niin pitkään, että sen täyskielto ja valvominen on hankalaa”, Kosonen sanoo.
Kaupunki on tuonut paikalle taulun, joka ohjaa ruokkimaan asiallisesti ja vain talvella. Tämäkään ei ole Kososen mukaan täysin toimiva ratkaisu ongelmaan.
Toinen harmillinen, ihmiskeskeinen ulottuvuus on myös luonnoneläinten kesyttäminen. Ihmiset houkuttelevat esimerkiksi oravia ja tiaisia hakemaan ruokaa kädestä, jotta saavat sosiaaliseen mediaan mieleisiään kuvia.
Kosonen muistuttaa, että luonnonvaraisia eläimiä ei tulisi totuttaa ihmisen kosketukseen tai liikaan läheisyyteen.
”Villieläimille ei koskaan ole hyödyksi, että ne muuttuvat varomattomiksi ihmistä kohtaan”, hän sanoo.
Hygienia avainasemassa
Kaupungin lisäksi taloyhtiöt saattavat rajoittaa lintujen talviruokintaa, joten linjaukset tulee tarkistaa oman taloyhtiön säännöistä.
Sallituilla paikoilla tapahtuvassa talviruokinnassa tulee huolehtia, että lintulauta täyttää nykyaikaiset standardit, eikä houkuttele vahinkoeläimiä tai varista ruokaa maahan. Ruoan tulee olla ravinnerikasta ja nimenomaisesti linnuille sopivaa sekä mieluusti ilmastoystävällistä.
Kosonen korostaa erityisesti ruokinta-automaattien ja ruokintapaikan säännöllistä ja läpi kauden jatkuvaa siivousta.
”Erityisesti, kun maa on sula, eli Turussa vähän väliä”, hän lisää.
Lisäksi on hyvä muistaa vanha nyrkkisääntö: jos ruokinnan aloittaa, sitä täytyy jatkaa kevääseen saakka.
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi
