Ympäristö
Tutka tutkii: Miten lakimuutokset ovat vaikuttaneet sähköpotkulautailijoiden käyttäytymiseen?
Mikroliikennelailla on pyritty hillitsemään välinpitämätöntä käytöstä sähköpotkulaudoilla. Onko esimerkiksi humalassa ajaminen kuitenkaan oikeasti vähentynyt?
Juttusarjassa Tutka selvittää ajankohtaisten ilmiöiden ja väitteiden todenperäisyyttä.
Erityisesti nuorten keskuudessa suosittujen vuokrattavien sähköpotkulautojen käyttö on yleistynyt runsaasti viimeisen viiden vuoden aikana. Turussa kesän sesonkiaikana lautoja on käytössä jopa 6000–7000. Kesällä voimaan tulleella mikroliikennelailla on haluttu vaikuttaa erityisesti liikenneturvallisuuteen ja liikenteen esteettömyyden parantamiseen. Ovatko muutokset kuitenkaan vaikuttaneet tarpeeksi?
Lakimuutosten myötä promillerajaksi on asetettu 0,5 promillea, eli sama lukema kuin esimerkiksi henkilöautoissa, ja humalassa ajamisesta on tehty rangaistavaa. Lisäksi sähköpotkulautojen ikärajaa on nostettu 15 vuoteen.
Ylikomisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisista kertoo, että ainakin tapaukset, joissa kaksi ihmistä ajavat yhden sähköpotkulaudan päällä, ovat vähentyneet lakimuutosten jälkeen. Tankojuopumusten vähenemisestä ei kuitenkaan ole tietoa, sillä ne tulivat vasta lakimuutosten myötä poliisin valvonnan piiriin. Ennen pystyttiin puuttumaan vain selvästi humaltuneena ajamiseen, mutta nyt myös pienemmässä humalassa ajamiseen voidaan puuttua.
”Jos ympäripäissään on jo viime vuoden aikana ajanut potkulautaa, niin poliisi on pystynyt puuttumaan asiaan. Se on jo rikoslain alainen rikos. Nyt on tullut sama promilleraja kuin autoissa, ja ollaan pystytty valvomaan puhalluttamalla”, Loukkaanhuhta toteaa.
Viime aikoina poliisi on järjestänyt sähköpotkulauta- ja pyöräratsioita. Sakkoja on saatu esimerkiksi väärällä kaistalla ajamisesta ja tankojuopumuksesta. Loukkaanhuhta kertoo, että sähköpotkulautoja pysäytetään ratsioiden ulkopuolella pääasiassa iltaisin ja öisin, kun laudoilla ajetaan mahdollisesti humalassa.
”Poliisi puhalluttaa yleensä niitä sähköpotkulautakuskeja, jotka vaikuttavat päihtyneiltä ulkonäön tai ajotavan perusteella”, Loukkaanhuhta kertoo.
Jopa monen nuoren mielestä muutokset eivät ole riittäviä. Teetimme Turun AMK:n Jodel-kanavalla kyselyn siitä, ovatko nämä sähköpotkulautoihin liittyvät lakimuutokset turvallisuuden kannalta riittäviä. Vain 38 prosenttia vastaajista koki muutosten olevan riittäviä.

Myös kaupungeille on annettu lisää valtuuksia muutosten myötä. Turun kaupungin liikkumispalveluiden projektikoordinaattori Noora Salmela kertoo, että Turun uudet sähköpotkulautoihin liittyvät toimilupaehdot tulevat voimaan ensi vuoden alussa.
”Toimilupamalli antaa kaupungille mahdollisuudet laatia toimiluvan ehtoja näille sähköpotkulautaoperaattoreille”, kertoo Salmela.
Salmelan mukaan näiden ehtojen avulla kaupunki voi säädellä esimerkiksi käyttö- ja pysäköintikieltoalueita. Aikaisemminkin kaupunki on sopinut alueista yritysten kanssa, mutta nämä sopimukset eivät ole olleet sitovia. Muutosten myötä yritysten tulee noudattaa heille asetettuja rajoituksia, tai he voivat menettää toimilupansa.
Turun Sanomat uutisoi, että Turku aikoo ensi vuoden alusta lähtien esimerkiksi kieltää sähköpotkulaudoilla viikonloppuöisin ajamisen (TS 11.11.2025).
Lakimuutokset ovat vastaus sähköpotkulautojen suosion kasvuun. Lakimuutosten tehokkuus tulee näkymään tarkemmin vasta tulevaisuudessa.
Tuoreimmat
-
Fölin uudet linjat 27 ja 27A palvelevat opiskelijoita, mutta niiden jatko on vielä auki
-
Kansalaispalvelus vai Ruotsin malli? Asevelvollisuusjärjestelmän uudistus ei ole edennyt
-
Tekoälykappaleet nousevat viraalilistojen kärkipaikoille
-
Cosplay-harrastus houkuttelee kokeilemaan ja ylittämään itsensä
-
Tanssija-yrittäjien arjessa kokonaisia lepopäiviä on vähän, mutta intohimotyö ei kuormita liikaa
-
Fanituksen aikajana – Käsite vakiintui jo 1800-luvulla, myöhemmin internet muutti kaiken
-
Kauppatieteet vaihtuivat tulevaisuudentutkimukseen – “En tiedä oliko järkevää luopua lähes varmasta työllistymisestä"
-
Toimittaja vietti viikon ilman somea – ruutuaika pysyi lähes samana
-
Nuoret siirtyvät pikamuotisivuilta kirpputoreille
-
Yhä useampi aikuinen palaa koulun penkille – näin teki myös Oona Sanaksenaho