Alakoululaiset pelaavat aikuisten videopelejä
Kulttuuri
Moni alaikäinen pelaaja altistuu K18 peleille, vaikkei peliä itse omistaisikaan. Pelitutkijan mukaan aikuisille suunnatut räiskintäpelit eivät kuitenkaan automaattisesti johdata lasta väkivaltaiseen käytökseen.
"En tarvitse Suomen kansalaisuutta"
Kulttuuri
Kahden kulttuurin välissä eläminen avaa oven monimuotoisuuden maailmaan. Suomessa asuva thaimaalainen Phakchira Seeyuak ei koe kahden kulttuurin välillä elämistä vaikeaksi.
Palo-ja pelastusalalla on tarve lisätyövoimaan
Yhteiskunta
Rahasta on huutava pula, mutta pelastajia tarvitaan lisää
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
Kulttuuri
Ennen tehtiin kokonainen albumi, nyt koukutetaan kuulija kappaleen alulla, jotta hän ei klikkaa seuraavaan.
tutka.fi Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
Hampaiden narskuttelu on ikävä vaiva – toimivia apukeinoja on saatavilla
Hyvinvointi
Bruksismi eli hampaiden narskuttelu voi ilmetä moninaisina pään ja hartian seudun kipuina. Hammaslääkäri Olli-Pekka Packalén kertoo vaivasta tarkemmin, ja fysioterapeutti Marko Oinas hoitokeinoista.
tutka.fi Hampaiden narskuttelu on ikävä vaiva – toimivia apukeinoja on saatavilla
Viimeinen lähetysviikko huipentuu vappuspesiaaliin
Uutiset
Radio Tutkan kevään lähetyskauden viimeinen lähetysviikko on täällä.
Harvat freelancerit yltävät toimittajien vähimmäispalkkaan
Yhteiskunta
Freelancerit jäävät keskiarvolta 300 euroa kauemmas lehdistön TES:n vähimmäispalkasta.
tutka.fi Harvat freelancerit yltävät toimittajien vähimmäispalkkaan
Kuulematta paras: Rap SM -voittaja Rivo keskittyy biisien tekoon
Livepalat
Aten & Artun vieraana forssalainen rap-artisti Rivo.
tutka.fi Kuulematta paras: Rap SM -voittaja Rivo keskittyy biisien tekoon
Näköalapaikka: Pääsiäisen 2019 suklaamunat testissä
Livepalat
Enni ja Kaisa testaavat vuoden 2019 suklaamunia ja arvostelevat niitä.
tutka.fi Näköalapaikka: Pääsiäisen 2019 suklaamunat testissä