Liikunnan ammattilaisesta meditaatio-ohjaajaksi
Hyvinvointi
Vuosikymmeniä yleisurheiluvalmentajana toiminut Jatta Ihanmäki kertoo, kuinka päätyi opiskelemaan meditaatio-ohjaajaksi.
Omakustannesopimuksessa väylä nuorille kirjailijoille
Yhteiskunta
Olli Berg, 24, kirjoittaa parhaimmillaan ensimmäistä kirjaansa. Omakustannesopimus toimii kustannusyhtiön korvaajana.
tutka.fi Omakustannesopimuksessa väylä nuorille kirjailijoille
Vapaaehtoistyöstä merkitystä vapaa-ajan viettoon
Yhteiskunta
Avustusjärjestö Operaatio Ruokakassilla on Turun alueella noin 600 vapaaehtoista työntekijää.
Lähiluonto arvossaan toista kevättä putkeen
Yhteiskunta
Turun seudun hyvät ulkoilumahdollisuudet ovat iso etu korona-aikana.
SOTE-alan ryöpytys ei ole vaikuttanut opiskelumotivaatioon
Yhteiskunta
Koko kevään puhuttaneet SOTE-alan huonot työolosuhteet eivät ole vaikuttaneet toistaiseksi nuorten ajatuksiin negatiivisesti, vaikka hakijamäärät ovat pienentyneet.
tutka.fi SOTE-alan ryöpytys ei ole vaikuttanut opiskelumotivaatioon
Sertifioitujen metsien määrää pyritään nostamaan
Yhteiskunta
Metsäsertifioinnilla varmistetaan metsien kestävä käyttö ja turvataan luonnon monimuotoisuus. Video: Veera Salakari, Saana Sipola
Lapselle oma keho on täydellinen
Hyvinvointi
Ulkonäköön liittyvä itsetunto voi kuitenkin vaurioitua, esimerkiksi vanhemman oman epävarmuuden heijastuessa lapseen.
"Laulaminen on sivistynyttä huutamista"
Kulttuuri
Harvalla ei ole yhtään sävelkorvaa. Eri sävelkorkeuksille pääseminen vaatii lapsenomaista heittäytymistä.
Elisa Sääskilahti - pakko piirtää
Ihmiset
Unelmana on taiteilijan ammatti mutta ensin pitää päästä opiskelemaan.