Koti järjestykseen ammattilaisen avulla
Podcastit
Susanna Andersson on ammatiltaan psykologi ja ammattijärjestäjä. Jutta ja Anniina selvittivät mikä on turhaa tavaraa ja mistä kannattaa aloittaa kevätsiivous.
Toiseksi viimeisellä lähetysviikolla säädetään Mad Max -hengessä
Uutiset
Pääsiäisestä on toivuttu ja on taas aika kuuluttaa tutkalaisten ilosanomaa!
tutka.fi Toiseksi viimeisellä lähetysviikolla säädetään Mad Max -hengessä
Haittaohjelmien määrä moninkertaistunut älypuhelimissa – tuhansia ohjelmia seulotaan päivittäin
Yhteiskunta
Haittaohjelmien määrä älypuhelimissa on moninkertaistunut viime vuosien aikana. Älypuhelinten automaatiotekniikka kuitenkin suojaa kuluttajaa viruksilta paremmin kuin esimerkiksi tietokoneissa. Heikoin lenkki sovelluskaupoissa on usein ihminen, joka saadaan houkuttavilla viesteillä klikkaamaan jotakin tietoturvan kannalta ongelmallista. ...
tutka.fi Haittaohjelmien määrä moninkertaistunut älypuhelimissa – tuhansia ohjelmia seulotaan päivittäin
Yli 2 000 suomalaisella äänioikeus USA:n vaaleissa
Kulttuuri
Uutiset
Yhteiskunta
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu noin 2 000 sekä Suomen että USA:n kansalaisuuden omaavaa henkilöä, joilla olisi äänioikeus myös tulevissa USA:n presidentinvaaleissa. Yhdysvaltojen suurlähetystön konsulin Aimee McGimpseyn mukaan USA:n rajojen ulkopuolella asuvat kansalaiset käyttävät ääntään liian harvoin. [metaslider...
Fitness-urheilu saattaa pahimmillaan johtaa kropan tuhoon
Hyvinvointi
Rankka treenaaminen yhdistettynä pitkään dieettiin saattavat pahimmassa tapauksessa johtaa kropan metaboliseen tuhoon, eli aineenvaihdunnan häiriöön. ”Tässä lajissa pahoinvointi on vähän niin kuin tabu. Kaiken pitäisi olla blingbling ja eletään niin sanotussa fitnesskuplassa, missä kaikki on mahtavaa. Sitten jos asiat...
tutka.fi Fitness-urheilu saattaa pahimmillaan johtaa kropan tuhoon
Vegaanisuus nousee pintaan myös tatuointialalla
Hyvinvointi
Yhä useampi tatuointiartisti tarjoaa nykyään myös vegaanisia tatuointeja, mutta suurin osa tatuoinneista sisältää kuitenkin edelleen eläinperäisiä aineita.
Älypuhelimella bussimatkalle Turussa
Uutiset
(16.5.2014) Maanantaista 19.5. lähtien Turun kaupungin joukkoliikenteessä voi maksaa matkansa älypuhelinsovelluksella. Sovellus on käytössä ensin vain Turun sisäisessä liikenteessä, mutta heinäkuusta lähtien se toimii myös seutuliikenteessä. Älypuhelinta vilauttamalla voi maksaa aikuisten ja lasten kertalippuja sekä 1–14...
Korjauspalvelut ovat askel muodin murrokseen
Ympäristö
Osa tekstiilijätteeseen päätyvistä vaatteista olisi korjattavissa.
Mystiset menestysmusikaalit
Kulttuuri
[alert color="light"]Suomalaisen musiikkiteatterin elämä ja teot, osa 4/4. Suomalaisetko musikaalikansaa, Suomiko Pohjolan Broadway? Juttusarjassa kurkistetaan suomalaisen musiikkiteatterin historiaan ja nykypäivään. Monet Broadwayn menestysmusikaaleista ovat suomalaistenkin suosikkeja. Toisinaan menestysteos kuitenkin yllättää. Suksee...
Uskollinen kävijäkunta tuki pientä paikallista toimijaa
Kulttuuri
Elokuvanäytösten katsojamäärissä näkyvää elpymistä koronakriisin jäjiltä.
tutka.fi Uskollinen kävijäkunta tuki pientä paikallista toimijaa