Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
Urheilu
Turun kaupunki on uudistanut tänä keväänä ulkokuntoilulaitteita seitsemässä eri paikassa. Laitteiden suosio on kasvanut roimasti, mutta miksi?
tutka.fi Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
Yhteiskunta
Uudessa työyhteisössä aloittaminen on muutenkin jännää. Mitä tehdä, jos kokeneempi kollega käyttää vanhentunutta tai vähemmistöä loukkaavaa kieltä?
tutka.fi Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia
Ympäristö
Juurilasisiipi on uhanalainen ja lounainen laji, jonka suojelusta Turulla on erityisvastuu. Turussa on toistakymmentä aluetta, joissa juurilasisiipeä esiintyy, mutta niiden lisäksi halutaan perustaa uuselinympäristöjä.
Luvat kuntoon ja levyt soimaan – näin radion voi perustaa yksin tai kavereiden kanssa
Kulttuuri
Kuka tahansa voi perustaa oman radiokanavan. Viisi vuotta sitten joukko opiskelijoita kokoontui yhteen ja pisti pystyyn Turun Wappuradion.
tutka.fi Luvat kuntoon ja levyt soimaan – näin radion voi perustaa yksin tai kavereiden kanssa
Museoviikko kertoo kokoelmista
Uutiset
(16.5.2014) Museoviikkoa vietetään 12.-18. toukokuuta. Teemana on Kokoelmien ihmeet. Kansainvälisen museopäivän eli 18.5. teeman on antanut kansainvälinen museoneuvosto ICOM. Teemalla halutaan korostaa, että museot tallentavat menneisyyttä, joka muodostaa nykyisen perustan. Museo on linkki sukupolvien välillä mahdollistaen...
Luomuviljely yksinään ei riitä ilmastoystävällisyyteen
Ympäristö
Luomuviljelyssä ei käytetä kemikaaleja, mutta kaikenlaisesta viljelystä syntyy päästöjä. Haastattelussa Helsinkiläinen luomuviljelijä Jan Liesaho kertoo tilansa toiminnasta.
tutka.fi Luomuviljely yksinään ei riitä ilmastoystävällisyyteen
Tasa-arvoinen työympäristö murenee rakennustyömailla
Yhteiskunta
Sukupuolineutraali ja tasa-arvoinen rakennusala on vielä kaukana tulevaisuudessa.
tutka.fi Tasa-arvoinen työympäristö murenee rakennustyömailla
Maksuton ehkäisy kattaa kaiken kondomeista kierukoihin
Hyvinvointi
Kaikki alle 25-vuotiaat varsinaissuomalaiset saavat maksuttoman ehkäisyn marraskuussa. Kokeilun myötä seksuaaliterveyden edistämisen palveluja pyritään kehittämään hyvinvointialueella.
tutka.fi Maksuton ehkäisy kattaa kaiken kondomeista kierukoihin
OAJ: Koulupudokkuuden ennaltaehkäisy alkaa jo varhaiskasvatuksessa
Yhteiskunta
Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus auttaa ehkäisemään syrjäytymistä.
tutka.fi OAJ: Koulupudokkuuden ennaltaehkäisy alkaa jo varhaiskasvatuksessa
Harmaassa syysviikonlopussa välkkyy kulttuurillinen valopilkku Video Art Festival Turku
Kulttuuri
Videotaidefestivaalin teema on tänä vuonna avaruudet ja tilat.
tutka.fi Harmaassa syysviikonlopussa välkkyy kulttuurillinen valopilkku Video Art Festival Turku