Urheilu

Suomalainen baseball huokuu aitoa urheiluhenkeä

admin

[metaslider id=4604]

Kun syyskuisena lauantaiaamuna otin rintamasuunnan kohti baseballin Suomisarjan kauden päätösturnausta, niin matkalla kentälle yksi ajatus ei jättänyt minua rauhaan.

Baseballia Suomessa? Yhdistelmä tuntuu ajatuksena huonosti yhteensopivalta, mutta silti, tai oikeastaan juuri siksi myös samalla kiehtovalta. Olin saanut kosketusta lajiin aiemmin kesällä, mutta miten itse peli avautuisi kokemattomalle katsojalle riisutussa muodossa ilman massiivista tv-tuotantoa ja asiantuntevaa selostusta?

Ensisilmäilyistä lähtien on selvää, että Suomessa baseball kuuluu todelliseen marginaaliin. Siinä missä baseball on lajin emämaassa USA:ssa suurta ja kaunista ja alimmillakin tasoilla paremmuudesta mitellään asianmukaisilla kentillä, niin Suomen alimman sarjatason joukkueet joutuvat tyytymään siihen mitä on muilta jäänyt yli. Tällä kertaa turnaus viedään läpi alustaltaan Turun kovimmalla jalkapallokentällä, joka tunnetaan futispiireissä hellittelynimellä ”Pansion betoni”.

Pienen lajin tee-se-itse-henkeä kuvaa osuvasti se, että pelaajat laittavat lämmittelyn lomassa itse kenttää pelikuntoon. Koska Suomessa ei varsinaista baseball-kenttä ole, niin pelaajat saavat tottua varsin vaihteleviin olosuhteisiin.

”Hei, missä ne kunnarin rajat tänään menevät?”

”Ne on nuo ympäröivät asfaltit.”

Kynnys ei ole korkea

Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtaavat paikallinen Turku Black Sox sekä helsinkiläinen City, joka toimii pääsarjaseura Helsinki Metsin lipun alla. Katsojiakin on paikalle saapunut. Heitä on tosin vain seitsemän, mutta kotiin päin sekin.

Turkulaisten joukkue koostuu aikamiehistä, kun taas Cityn pelaajat ovat todella nuoria. Nuorin kentällä kirmannut pelaaja on vasta 12-vuotias. Ikäsyrjinnästä ei suomalaista baseballia voi syyttää, sillä ikähaitarin toinen pää menee myös pitkälle. Lajin vanhin harrastaja nimittäin on tällä hetkellä peräti 66 vuoden iässä. Kynnys pelaamisen aloittamiselle on siis varsinkin Suomi-sarjassa erittäin matala.

”Suomi-sarja on luonteeltaan ”recreational-educational” -sarja, eli tässä sarjassa opetellaan peliä”, kertoo Cityn valmentaja ja Suomen baseball-liiton sihteeri Mika Sarjanen.

Cityn nuorukaiset roikkuvat kotijoukkueen vauhdissa parin ensimmäisen vuoroparin ajan, mutta neljännessä peli repeää. Black Sox takoo taululle seitsemän juoksun johdon ja lopulta voittaa koko pelin puhtaasti 14-0.

Kentän näkyvin hahmo on Black Soxin Dan Haataja, joka vastasi pelin upeimmista suorituksista napsimalla komean kopin heti ottelun alussa ja lyömällä kunnarin. Tosin kunnari jäi kentänsisäiseksi, sillä pallo pääsi vierimään sen verran pitkälle rajojen ulkopuolelle, että Haataja ehti kiertää pesät kaikessa rauhassa.

”Ei tuo kovemmassa sarjassa olisi onnistunut”, vähättelee Haataja naurahtaen.

Yksi ennenäkemätön asia on aistittavissa jo ensimmäisen pelin ympärillä. Vastaavanlaista yhteisöllisyyttä en ole missään urheilussa aiemmin kohdannut. Pesäpallon kautta baseballin pariin päätynyt Haataja tiivistää pelin hengen varsin osuvasti.

”Kun lyöt hyvin, niin vastustajakin taputtaa. Kaikkien joukkueiden pelaajat ovat kavereita keskenään ja kaikki vetää yhtä ja samaa köyttä.”

Baseballin kolmas tuleminen Turussa

Huomioni kiinnittää sivurajan tuntumassa retkituolilla istuva tyylipuhdasta jenkkiaksenttia haastava harmaantunut herrasmies, joka on syventynyt kaiken kentällä tapahtuvan tilastointiin. Käy ilmi, että legendaarista New York Yankeesia henkeen ja vereen kannattava Stu Foley on tilastomiehen tehtäviensä lisäksi myös yksi Black Soxin perustajista.

Yritän tehdä vaikutusta valikoivalla historiantuntemuksellani ja tiedustelen, että onko turkulaisseuran nimi kenties peräisin vuoden 1919 sopupeliskandaalista. Tuolloin aikakauden superjoukkue Chicago White Sox kyllästyi pihin omistajansa Charles Comiskeyn penninvenytykseen ja joukkueen tähdet päättivät tarttua vedonlyöjien tarjoukseen finaalisarjan häviämisestä. White Soxin pelurit jäivät kiinni tempustaan ja heidät tuomittiin elinikäiseen pelikieltoon. Tämän jälkeen kiinnijääneet pelaajat tunnettiin ”Black Sox” –lisänimellä.

Ammun kuitenkin harhaan, mutta saan uuden historian oppitunnin.

”Halusimme luoda joukkueelle old school-henkisen peliasun ja sen kautta tulin ajatelleeksi Chicago White Soxia. Mutta nimi tulee ennemminkin 1920-luvun Baltimore Black Soxista, joka pelasi tummaihoisten liigaa. Heidän etukenttänsä, joka tunnettiin ”miljoonan dollarin etukenttänä” oli pääinspiraatio meidän seuramme nimelle”, valaisee Foley.

Foley on luonnollisesti seurannut lajia koko ikänsä, mutta pelikokemusta hänellä ei vyöllään juuri ole vuosien takaista softball-harrastusta lukuun ottamatta. Luonnollinen kysymys tulee mieleen: miksi amerikkalaismies istuu turkulaisen jalkapallokentän laidalla tilastoimassa baseballia?

”Eiköhän minun täällä olemiseni taustalla ole se yleisin syy, eli tulin Suomeen naisen mukana”, Foley hymyilee.

Vuonna 2011 perustettu Black Sox on historian kolmas turkulaisseura. 90-luvulla Turussa vaikuttaneista Bases’ista tai Blackstarsista ei oikeastaan tiedetä muuta kuin se, että seurat olivat olemassa. Mitään muuta jälkeä, kuten vaikkapa perustajien nimiä, ei ole aikakirjoihin jäänyt.

”Jatkuvuuden puute on se suurin haaste tässä seuran pyörittämisessä. Kaikki haluaisi pelata, mutta ei olla valmiita sitoutumaan sen syvemmin. Kun kaikki haluaisi vain kävellä valmiiseen pöytään, niin se näkyy pienessä lajissa heti”, näkee Black Soxin päävalmentaja Riku Katajamäki.

Pelihuumori kukkii

On iltapäivän toisen ottelun aika. Black Sox on lepovuorossa ja turnauksen kolmas joukkue Lahti Pirates astelee kentälle mittelemään Cityn kanssa. Lahtelaisryhmä koostuu myös lähes yksinomaan aikuisista miehistä ja kontrasti on melkoinen. Pirates siirtyy nopeasti 6-0 johtoon.

Koska Suomisarjan tarkoitus on antaa uusille pelaajile mahdollisuus päästä vähällä kokemuksella pelaamaan, niin sääntöjä on hieman säädetty sen mukaisesti. Jos toinen joukkue onnistuu tekemään kuusi juoksua vuoroparin aikana, niin voimaan astuu ns. ”armosääntö”, jolloin vuoropari vaihtuu vaikka puolustava joukkue ei olisi saanut ainuttakaan paloa aikaiseksi.

Piratesin kokoonpanosta silmille hyppää pitkä harmaapartainen mies, jonka kilpailuvietti on tuttuun pohjois-amerikkalaiseen tapaan piinkova. Baseball perustuu pitkälti lyöjän ja syöttäjän väliseen taistoon, eikä  Kaliforniasta kotoisin oleva Matt Boedecker aio eleistä päätellen päästää häntä noin kolme kertaa nuorempaa City-syöttäjää helpolla.

Boedecker katsoo syöttäjää intensiivisesti odottaen hänen valintaansa. Kehonkieli kertoo, että hän on mielessään päättänyt pallon lähtevän pitkälle. Nuori syöttäjä kuitenkin onnistuu puijaamaan. Boedecker lyö hudin ja antaa itselleen välittömästi äänekkään palautteen.

“WHY DID YOU SWING?!”

Intensiivinen kaveri, jolla on peli selvästi verissä.

Piratesin tahti ei juuri pääse hiipumaan jatkossakaan ja edessä on todellinen ryöpytys, kun parhaimillaan 30 vuotta vanhemmat lahtelaiset lyövät juoksuja toisen perään.

Erityisen vaikutuksen kuitenkin tekee se, miten Cityn joukkue käsittelee tilanteen. Kukaan ei paina päätä painuksiin, vaan rumista lukemista huolimatta Cityn pelaajat kannustavat toisiaan ja iloitsevat leveästi hymyillen jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen.

Tilanteen ollessa jo 20-0 Piratesille osoittaa Cityn Anssi Rantanen todellista pelihuumoria.

”Ei mitään, hei! Peli on vasta 20-0. Tästä on helppo vielä nousta”, Rantanen huikkaa saaden vaihtopenkin nauramaan.

Rantanen on konkreettinen esimerkki siitä, miten nopeasti kokoonpanoon voi päästä. Hän oli näet ensimmäistä kertaa joukkueen harjoituksissa kaksi viikkoa ennen tätä turnausta.

”Tulin kaverin mukana treeneihin ja sytyin lajiin heti.”

Peli päättyy lopulta Piratesin selvään 26-2 voittoon. Ottelun sankarit löytyvät kuitenkin häviäjän puolelta. Niin sydäntälämmittävää ja aseistariisuvaa oli nähdä Cityn pelaajien reaktiot, kun joukkue teki koko päivän ensimmäisen juoksunsa. Olen nähnyt mestaruusjuhlia, jotka eivät riehakkuudessaan ja puhtaassa ilossaan pääse edes lähelle Cityn positiivista sekoamista.

“Kopit ovat kaikki kaikessa”

Kun Citystä ei ollut aikamiehien haastajiksi, niin sattumalta otteluohjelma oli arponut tasaisimman viimeiseksi. Black Sox avaa ottelun riemukkaasti karkaamalla jo ensimmäisessä vuoroparissa 3-0 johtoon.

Johto myös kantaa, sillä Black Soxin syöttäjä Toivo Aaltonen onnistuu pitämään Piratesin lyöjät kurissa. Hänellä on vahvan oloinen heittokäsi, sillä pallo lähtee kovaa, mutta syöttäjälle tärkein asia on kuitenkin kontrolli, eli se miten usein syöttäjä saa pallon toimitettua juuri sinne, minne haluaa. Tällä saralla on hieman epätasaisuutta. Pallo putoaa maata kohti paikoin turhankin nopeasti, eikä syöttö kanna siepparille asti. Maallikkona on vaikea erottaa, että milloin syöttäjä tekee tuota tahallaan, sillä tavoitteenahan on kuitenkin saada lyöjä lyömään väärää syöttöä. Mutta Aaltonen pitää ottelun näpeissään.

”Syöttäjän rooli on kriittinen. Jos kontrolli pettää ja syötöt alkaa helpottua, niin kyllä jokainen vastustaja niitä sitten myös lyö”, tiivistää Katajamäki.

Ottelu on kiistatta päivän kovatasoisin ja hienot suoritukset seuraavat toisiaan. Tyylikkäimmästä suorituksesta vastaa takakenttää pelaava Piratesin joukkueenjohtaja Antti Vinni. Hän nappaa pallon räpyläänsä hallitun näköisesti kovan spurtin päälle. Erityisen kopista tekee se, että Vinni onnistuu nappaamaan pallon seurattuaan sen kulkua aurinkoa vasten.

”Aurinkolasit hiukan auttaa, mutta on se aika ”fifty-fifty”, kun noita yrittää saada”, Vinni naurahtaa.

Tässä onkin yksi suurimmista eroista pesäpallon ja baseballin välillä: jokainen koppi on palo.

”Kopit ovat tässä pelissä ihan kaikki kaikessa”, kiteyttää Piratesin kolmospesävahti Kai Koskinen.

Yksi yleisimmistä argumenteista baseballia vastaan on se, että peli mielletään hitaaksi ja siten kuolettavan tylsäksi. Pintapuolisesti peli onkin hidasta, jos vertaa vaikka pesäpalloon, mutta lajin juju ei piilekään siinä, että koko ajan pitäisi tapahtua. Baseball on jatkuvaa pelin lukua, joka alkaa syöttäjän syöttövalinnasta, jatkuu lyöjän päätökseen lyödäkö vaiko eikö lyödä ja kun tapahtuu, niin tapahtuu paljon ja nopeasti. Ulkopelissä virhemarginaali on häviävän pieni ja siten jokainen virhearvio johtaa vähintäänkin vastustajan etenemiseen.

Niin käy nytkin, eikä Black Sox tee kuin pari pientä virhettä, mutta ne riittävät Piratesille, joka pääsee minuuteissa kaventamaan johdon yhteen juoksuun.

Todellista taistelutahtoa ja pelille heittäytymistä nähdään Piratesin ulkopelissä, kun 43-vuotias Boedecker sukeltaa lennokkaasti pallon perään. Pansion betoni jättää häneen jälkensä ja irvistys on miehekäs, mutta kipua ei valiteta, sillä peli on kesken. Boedecker pyyhkii tomut pois ja jatkaa peliä. Kunpa tarina voisikin kertoa, että Boedecker sai kivuliaasta lennostaan palkinnon, mutta totuuden nimissä koppi ei ollut edes lähellä.

Kopit tosiaan ovat kaikki kaikessa. Tämän todistaa tahattomasti Piratesin Mika Yrjänne, jolta jää helpohko koppi ottamatta. Jälleen kerran vahinko tapahtuu nopeasti ja puolustavan joukkueen kannalta hallitsemattomasti. Heti seuraavassa lyöntivuorossa Haataja nousee jälleen pääosiin puhkaisemalla Piratesin puolustuksen läväyttämällä kipakan lyönnin kakkospesän vierestä. Pelin hallinta heilahtaa jälleen. Black Sox siirtyy 8-3 johtoon, eikä enää katso taakseen.

Kesken pelin syöttäjäksi siirtynyt Boedecker antaa vielä esimerkin kilpailuhengestään, vaikka peli onkin jo käytännössä taputeltu. Heikon lyönnin jälkeen Boedecker saa pallon haltuunsa ja samalla avautuu mahdollisuus polttaa juoksija kolmospesälle. Boedecker kääntyy heittääkseen, mutta Koskinen sattuu olemaan poissa pesältään ja Boedecker antaa mielipiteensä kuulua.

”KAAAAI!”

”Sorry”, vastaa Koskinen hieman häpeillen.

Black Sox onnistuu vielä kahdesti ja päättää kautensa vakuuttavaan 10-3 voittoon, vaikka peli toki olikin lukemiaan tasaisempi.

Boedecker on yksi näkyvimpiä hahmoja läpi päivän ja hänen tarinansa herättää kiinnostukseni, mutta miehen intensiivisyys arveluttaa. Tohtiikohan tuota nykiä hihasta laisinkaan? Uteliaisuus kuitenkin vie voiton ja kuten usein asian laita onkin, paljastuu Boedecker pelin rauhoituttua ja adrenaliinitason laskettua varsin lauhkeaksi ja ystävälliseksi kaveriksi. Mutta kun mies on kentällä, niin siellä mennään eikä vain meinata.

”On sitten kyseessä mikä laji tahansa, niin pelaan kovaa. Se on minulla verissä. Jos käyn liian kovilla kierroksilla ja suutun tai menetän malttini jossain tilanteessa, niin siitä pitää päästää irti yrittää mennä eteenpäin.”

Boedecker pelasi USA:ssa juniorina ja myös harrastesarjoissa aikuisena. Hän toimii pelaamisen ohessa joukkueen apuvalmentajana ja uskoo, että pelivuosia on vielä muutama jäljellä. Hänen mukaansa seuraavat tärkeät askeleet lajin kehitykselle olisivat asianmukaisen kentän saaminen sekä junioritoiminnan aloittaminen vähintään pääkaupunkiseudulla.

”Sitä kautta saisimme luotua lajille juuret tähän maahan sekä tietenkin varmistaisimme sen, että baseballia pelataan täällä sen jälkeen, kun nykypelaajat astuvat syrjään.”

Jännite pitää otteessaan

Viimeisen pelin tauottua ei ole enää epäilystäkään siitä, että välittyikö olennainen maallikolle. Kauniissa alkusyksyn säässä näin valtavan määrän sekä virheitä että myös tavattoman hienoja suorituksia, mutta samalla koin myös ymmärtäväni jotain lajin ytimestä. Se on näennäisen hidasta, mutta kiehtovinta pelissä onkin odotus ja sen mukanaan tuoma jännite. Aina kun jännite purkautuu, tapahtuu jotain ottelun kannalta ratkaisevaa.

Kun näin suhtautuu, eikä odota pesäpallon kaltaista jatkuvaa pelin virtausta, niin on mahdollisuus nähdä se, minkä amerikkalaisetkin näkevät. Toki on yhtä lailla selvää, että ellei lajilla olisi USA:ssa yli satavuotista perinnettä, niin sen olisi vaikeaa pitää asemaansa nykypäivän hektisessä elämänrytmissä.

Lisäksi Suomi-baseballin yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen meininki on vaikuttavaa. Kaikki pelaajat ovat yhtä perhettä, eikä minkäänlaista kukkoilua tai nokittelua esiinny. Aivan kuin kaveriporukka olisi kerääntynyt paikalle ja koko konkkaronkka olisi jaettu sattumanvaraisesti kolmeen joukkueeseen.

Ai niin, selvisi myös kouriintuntuvasti se, että baseballissa ei käytetä lippalakkeja pelkästään esteettisistä syistä. Seisottuani useamman tunnin auringonpaahteessa oli tuloksena auringonpistos, joka kaatoi minut pariksi päiväksi petin pohjalle. Ensi kerralla taidan itsekin moisen perusvarusteen napata mukaan.