Pelottava Pelle Hermanni

Rosita pelkää ilmapalloja. Hän ei muista tarkalleen milloin pelko on alkanut, mutta hän arvelee sen tapahtuneen ala-asteikäisenä.

– Fobiani häiritsi  ammattikouluopintojani. Miesten parranajoja veitsellä harjoiteltiin aluksi ilmapalloihin, parturikampaajayrittäjä kertoo.

Hän ei osallistunut kyseiseen harjoitteluun. Rosita kokee lasten syntymäpäivät kauheiksi.

– Ne ovat aivan hirveitä! Vanhemmat ovat puhaltaneet talon täyteen ilmapalloja. En tästä syystä syntymäpäivillä kauaa oleile.

Rosita kertoo, että hän pyrkii kiertämään kaukaa messuja ja muita tilaisuuksia, joissa jaetaan palloja miljoonamäärin.

– Oma lapseni tykkäisi ilmapalloista, mutta niistä hän ei saa nauttia minun seurassani.

Rosita ei osaa sanoa, mistä pelko ilmapalloja kohtaan johtuu.

– Ehkä lapsena on joku ilmapallo ”räjähtänyt” naamalle?

Rosita ei ole hakenut apua pelolleen. Hän ei koe sitä uhkana mielenterveydelleen.

Kikattavat klovnit karmivat

Melina kärsii klovnipelosta, eli Koulrofobiasta.

– Huomasin pelkoni klovneja kohtaan jo pienenä. Niiden läsnäolo ja inhottava kikatus ahdistivat minua. Television Pelle Hermanni taisi olla ensimmäinen kohtaamani pelle. Pelkäsin jo kuullessani Hermannin  alkutunnarin.

Melina ei ole nähnyt tarvetta hakea apua pelkoonsa. Siedätystä hän on yrittänyt, mutta tuloksetta.

– Pelkästään kuvat klovneista saavat minut voimaan pahoin. Onneksi klovnit eivät ole kovin yleisiä, joten arkeen pelkoni ei niinkään vaikuta.

– Vappuna en mielelläni lähde kaupungille enkä huvipuistoihin. En osaa käsitellä pelkoani ja joudun pakokauhun valtaan. Vältän myös sellaisten elokuvien katsomista joissa saattaa olla klovneja, Melina kuvailee.

Ampparit saavat itkun kurkkuun

Frida kertoo, että hän on pelännyt aina ampiaisia, kimalaisia, mehiläisiä ja jopa amppiaisen näköisiä kukkakärpäsiä. Varsinkin sisätiloissa.

– En tiedä yhtään, mistä tämä johtuu. Minua ei ole ikinä pistänyt yksikään ampiainen, Frida toteaa.

Hän sanoo, että ampiaisten lähellä hänelle saattaa tulla paniikki.

– En oikein tiedä mitä pelkään, ehkä sitä että ne pistävät, vaikka eivät edes olisi pistävää sorttia. Se siis vain on selittämätöntä pelkoa. Pelkään, menen paniikkiin, enkä mahda sille mitään.

Frida kertoo ennen pelänneensä ampiaisia myös ulkona. Pelko ei kuitenkaan ole erityisesti rajoittanut hänen elämäänsä, mutta esimerkiksi metsässä koirien kanssa lenkkeillessä hän on joutunut ”keräilemään itseään” ohittaakseen paikan missä ampiaisia on paljon.

– Huomioin pörisijät ulkona, mutta pystyn olemaan päällisin puolin rentona. Sisälle jos tulee amppari ja olen yksin, sekoan täysin. En voi olla samassa suljetussa tilassa. Kerran pelkäsin asunnosta löytynyttä kuollutta kimalaista niin, että luulin sekoavani. Soitin miehelleni ja itkin puhelimessa.

Lopulta Frida uskaltautui heittämään kimalaisen päälle kulhon ja sen päälle kirjoja, kunnes hänen miehensä tuli siivoamaan sen pois.

– Silti en pystynyt rentoutumaan, vaikka tiesin että ötökkä on siellä ja se on kuollut.

Hänen mielestään huvittavinta koko asiassa on se, että pelko on hänen itsensäkin mielestä älytön. Hän ei vain mahda sille mitään.

Sammakot pilaavat mökkeilyn

Satu ei muista milloin sammakkofobia sai alkunsa. Kahdeksan vuotiaana hän muistaa pelänneensä nähdessään sammakon.

– En voi mennä poimimaan vadelmia, koska olen joskus nähnyt sammakon marjapuskien lähettyvillä ja pelkään näkeväni sellaisen uudelleen. Välttelen muutenkin paikkoja, joissa voisin kuvitella törmääväni sammakkoon.

Satu ei pelkää pelkästään eläviä sammakoita, vaan myös televisiossa, netissä tai lehdissä nähtyinä sammakot aiheuttavat pelkoa.

– Saan sätkyn jos kelaan Facebookin kotisivua ja joku on postannut kuvan sammakosta. En vain pysty katsomaan edes kuvaa kyseisestä eläimestä.

Satu ei ole varma, mistä hänen fobiansa johtuu, mutta hänellä on muistikuva siitä, että on neli-viisivuotiaana juossut vahingossa ison sammakon yli. Hän ei silti voi sanoa varmasti laukaisiko kyseinen tapahtuma fobian.

Hän ei ole hakenut apua fobiaansa, vaikka kertookin sen olevan paha. Satu kertoo, ettei fobia kuitenkaan rajoita hänen elämäänsä liikaa.

– Joskus olen ajatellut, että pitäisikö minun altistaa itseni pelon kohteelle esimerkiksi katsomalla sammakkoa tai edes kuvaa sellaisesta,  mutta en vain pysty!

– Ärsyttäähän se, kun en uskalla vapaasti kävellä mökkipihalla sammakoiden pelossa tai kun marjat jäävät poimimatta samasta syystä! Mutta minkäs teet? Satu harmittelee.