Hyvinvointi
Turun kaupungin päihdekeskustelu Jodelissa tavoitti tuhansia ihmisiä
Turun kaupunki järjesti anonyymisovelluksessa Jodelissa päihdeaiheisen kyselytunnin, johon saatiin mukaan yli 2000 osallistujaa. Projektin tavoitteena oli huumausaineista johtuvien haittojen ennaltaehkäisy.
Päihdekeskustelusta tuli ilmi, että anonyymit matalan kynnyksen kanavat ovat nuorille mielekäs tapa kysyä kysymyksiä. Jodel-keskustelu sai paljon positiivista palautetta ja toiveita samantyyppisten keskustelujen jatkolle.
Turun kaupungin turvallisuus- ja riskienhallintayksikössä projektipäällikkönä toimiva Jani Voutilainen kertoi kyselyn olevan ensimmäinen kyseisen projektin sisällä.
Jodel tavoitti enemmän ihmisiä, kuin mitä Turun kaupungin oma viestintä tavoittaa esimerkiksi tiedotteissaan

Voutilaisen mielestä anonyymi keskustelumuoto tuntui toimivan tässä aiheessa.
Jodel-viestiketju täyttyi kysymyksistä, joihin eri ammattilaiset vastasivat. Paikalla oli työntekijöitä esimerkiksi ehkäisevästä päihdepalvelusta, mielenterveysyksiköstä ja Lounais-Suomen poliisin kenttävalvonnasta.
Kysymyksiä tuli paljon liittyen huumeiden myyntiin ja lainsäädäntöön sekä myös konkreettisia kysymyksiä, kuten ’’Onko nuorille olemassa matalan kynnyksen kanava, jossa keskustella tällaisista aiheista, ja tavoittaako se nuoret?’’
Jodel-keskustelu sai paljon positiivista palautetta ja toiveita samantyyppisten keskustelujen jatkolle.
Nykyään nuorten päihdevalistus pyrkii olemaan ennaltaehkäisevää
Päihdevalistuksen pääpaino on suojaavien tekijöiden, kuten itsetunnon ja sosiaalisten taitojen tukemisessa.
”Enemmän sitä, että nuori itse oivaltaa tekojensa seuraukset eikä tietyllä tavalla lähdetä kuumottelemaan, mitä kaikkea voikaan käydä.” Voutilainen toteaa
Jodel on aikaisemminkin lähtenyt samantyyppisiin viranomaisyhteistyössä tehtyihin projekteihin mukaan.
Sosiaalisessa mediassa tehtäviä päihdekasvatuksia on ollut käytössä jo eri kaupungeissa. Voutilainen on sitä mieltä, että muutoksen myötä aletaan pikkuhiljaa ymmärtämään sosiaalisen median alustaa viestinnän keinona. Hänen mielestään on hienoa nähdä miten uusien työntekijöiden ideoiden kautta tämänkaltaisia projekteja lähdetään toteuttamaan.
Kysely sai paljon positiivista palautetta, ja keskustelussa toivottiinkin että se saisi jatkoa. Voutilaisen mukaan kyselyn tulokset ovat vielä arvioitavana, mutta on jo nyt selvää, että avoin keskustelukulttuuri ja mahdollisuus päästä kysymään asioista ylemmältä taholta ovat toimiva tapa päihdevalistuksessa.
Turun kaupunki järjesti anonyymisovelluksessa Jodelissa päihdeaiheisen kyselytunnin, johon saatiin mukaan yli 5000 osallistujaa.
Korjaus: Turun kaupunki järjesti anonyymisovelluksessa Jodelissa päihdeaiheisen kyselytunnin, johon saatiin mukaan yli 2000 osallistujaa. 22.10.2021 10.50
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita