Ihmiset
Amiksesta oikikseen: Juho Hapulahti vaihtoi LVI-alan lakikirjoihin
21-vuotias Juho Hapulahti opiskelee oikeustieteitä Turun yliopistossa. Hapulahden polku yliopistoon ei ole ollut tavallinen, sillä hän ei ole käynyt lukiota. Silti hän pääsi opiskelemaan oikeustieteitä ensimmäisellä yrityksellä. Nyt Hapulahti haluaa näyttää, kuinka sitkeydellä ja rohkeudella voi murtaa ennakkoluuloja.
Hapulahti valmistui vuonna 2021 LVI-asentajaksi. Kuitenkin työskennellessään LVI-alalla hänelle kävi selväksi, että hänen kyvykkyytensä ja kunnianhimonsa kaipaavat suurempia haasteita. Hapulahti halusi löytää uran, joka ei vain haastaisi häntä, vaan myös inspiroisi ja motivoisi pitkälle tulevaisuuteen.
“Tiesin, että halusin enemmän tulevaisuudelta. Alani ilmapiiri ei ollut sellainen, että siellä voi itseään kehittää”, Hapulahti kertoo.
Kiinnostus oikeustieteisiin heräsi Hapulahden mukaan puoliksi vahingossa.
“Isosiskoni on juristi, joten ala on käynyt silloin tällöin mielessä. Äitini neuvosta otin ensimmäiset askeleet kohti oikeustieteitä”, Hapulahti kertoo.
Hapulahti osallistui paikallisen avoimen opiston Johdatus oikeustieteeseen -kurssille, vaikka alkuun hän oli epävarma, kiinnostaisiko ala häntä todella. Kurssin edetessä Hapulahti huomasi ymmärtävänsä asiat nopeasti, mikä lisäsi hänen mielenkiintoaan opiskella lisää.
Opiskelua jopa kymmenen tuntia päivässä
Kahden kurssin jälkeen päätös oli varma ー Hapulahti halusi yliopistoon opiskelemaan oikeustieteitä. Hapulahti alkoi ahkerasti lukemaan pääsykokeisiin, sillä ammattikoulusta tulleelle todistusvalinta ei ollut vaihtoehto.
Hapulahti koki valmennuskurssin opetuksen olevan ensisijaisesti suunnattu lukiolaisille, mutta se ei estänyt häntä. Hän kehitti omat, hänelle sopivat opiskelutavat. Yksi tärkeimmistä menetelmistä oli selittää asioita ääneen kuvitteelliselle yleisölle.
Hapulahti myöskin huomasi, että hän joutui tekemään enemmän töitä kuin muut. Hän joutui opiskelemaan ensin perusasioita, kun lukiopohjaiset opiskelijat hyppäsivät suoraan pääsykoetehtävien harjoitteluun.
Pääsykokeet ja valmennuskurssi eivät olleet helppoja. Hapulahti luki välillä kymmenen tuntia päivässä, mutta otti välillä kokonaisia vapaapäiviä. Perheen tuki oli Hapulahdelle tärkeä, mutta monet lähipiiristä myös epäilivät häntä.
“Kyllä monet jaksoivat muistutella, että sinne on aika vaikea päästä”, Hapulahti kertoo.
Turun yliopiston hakijapalveluista kerrotaan, että kevään 2024 yhteishaussa lähes 3 000 hakijalla oli ammattikoulututkinto. Heistä 234 otti opiskelupaikan vastaan Turun yliopistosta.
Määrätietoisuus palkittiin, kun kevään 2024 yhteishaussa Hapulahti pääsi ensimmäisellä yrityksellä Turun yliopistoon opiskelemaan oikeustieteitä. Opiskelut ovat sujuneet mainiosti, vaikka Hapulahti kokee olevansa hieman jäljessä englannin, ruotsin ja äidinkielen kursseilla ilman lukiopohjaa.
Lähtökohdilla ei ole merkitystä
Monella suomalaisella on kapea ajatusmaailma stereotyyppisestä opintopolusta. Myös Hapulahti on kohdannut tämän ajatusmaailman.
“Monen asenne ammattikoulua kohtaan on väärä. Todennäköisesti lähipiirini reaktiot olisivat olleet kannustavampia, jos olisin ollut stereotyyppinen yliopistoon hakija. Luulen, että silloin minuun olisi luotettu enemmän.”
Hapulahti haluaa lähettää nuorille viestin, että tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. Lähtökohdilla ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on se, mitä ajattelee omista kyvyistään. Hapulahti muistuttaa, että määrätietoisuus ja sinnikkyys voivat avata kaikki opintopolut.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation