“En mä vaihtais päivääkään” – Ville Runolan ura päättyi TuTon treeneissä

Tutka syventyy -sarjassa toimittaja keskittyy yhteen aiheeseen kolmesta eri näkökulmasta.

Kevät 2017. TuTon treenit Kupittaalla. 24-vuotias Ville Runola polvistuu ja jo entuudestaan vaurioitunut lonkan rustorengas repeää entisestään. Hän tuntee vihlaisun, mutta jatkaa treenit normaalisti loppuun asti. 

Lääkäriin hän meni parin päivän kuluttua huomattuaan, ettei pystynyt nukkumaan lonkassa vallinneen viiltävän kivun takia. Tutkimuksissa Runolalta löytyi molemmista lonkista nivelrikko, ja lääkärin mukaan hänellä oli 85-vuotiaan lonkat.

Runola pääsi loukkaantumisesta muutaman viikon päästä leikkaukseen. 24-vuotiaalle ei suostuttu tekemään tekolonkkia, ja lääkärin lohduton tuomio oli jo leikkaukseen mentäessä tiedossa: hän voisi todennäköisesti jatkaa pelaamista vielä parin vuoden ajan, muttei välttämättä kävelisi enää sen jälkeen. Runolalle päätös oli selkeä – niin kalliita lunnaita ei jääkiekosta kannattaisi maksaa. 

“Ei voi sanoa, että olisi ollut helppoa, mutta oli helpompaa ja loogisempaa viheltää siinä vaiheessa peli poikki, että ehkä nää pelit oli tässä.”  

Kuukausia sängyn pohjalla

Runola kuvailee tuntemuksiaan kaksijakoisiksi kuultuaan, ettei voisi enää palata jäille. 20 jääkiekon parissa vietettyä vuotta oli jaksottanut koko elämän päivittäisestä arjesta aina kesälomiin. Aika, jonka oli tottunut viettämään treeneissä tai peleissä, olikin yhtäkkiä vapaata, ja sellainen on jääkiekkoilijoille tuttua yleensä vain omatoimikaudella heinäkuisin. 

Vapaa-ajan lisääntyminen oli siis positiivisesti odotettu puoli, mutta yhtä aikaa läsnä oli myös suru lopettamisesta. Runolaa kuitenkin helpotti ajatus siitä, ettei hänen tilanteensa ollut esimerkiksi NHL-uran tasoinen menetys. 

Leikkauksen jälkeen Runola joutui käytännössä opettelemaan kävelemään uudestaan, sillä leikkauspöydällä jalkaan oli jäänyt pieniä hermovaurioita. Jalan lihasten jännittäminen oli opeteltava uudestaan. Alkuun hän ei kuitenkaan saanut olla paljoa pystyssä tai istua, eli aika kului sängyssä maaten.  

“Mulla oli Pleikkari kannettuna sinne sängyn viereen ja siinä se meni pitkälti.” 

Hän oli kolmen kuukauden ajan toipilaana, kunnes pystyi pikkuhiljaa käymään ulkona pienimuotoisilla kävelylenkeillä.  

“Sen jälkeen osasi arvostaa sitä, että pääsee omilla jaloilla johonkin.”

Edelleen osa itseä 

“Sen jälkeen, kun olen lopettanut, en ole identifioitunut jääkiekon pelaajaksi, mutta silti taustalla koen olevani entinen jääkiekon pelaaja. Sillä on ollut älyttömän iso vaikutus siihen, millainen ihminen musta on tullut.” 

Pelaaja-identiteetti näkyy edelleen pilkahduksina Runolan elämässä. Joku saattaa tulla esimerkiksi yritystapahtumassa muistelemaan menneitä pelivuosia.  

“Se edelleen yhdistää ihmisiä, jotka eivät välttämättä tunne edes muuten.” 

Runola mieltää jääkiekkoilijuuden kuitenkin edelleen kulkevan mukana. 

“Vaikka en identifioidu jääkiekkoilijaksi, silti se on osa mua. Mä oon kasvanut sen parissa.” 

Kultainen nuoruus ei jää unholaan 

Lonkkavaivat ovat maalivahtien tunnettu ammattitauti, mutta silti nopea elämänmuutos kolhaisi nuorta miestä. 

”Kun olet treenannut 20 vuotta monta kertaa kahdesti päivässä, ja on huonommassa fyysisessä kunnossa ja on ikään kuin avuton, totta kai se vaikuttaa itsetuntoon.” 

Runolan omaksi yllätyksekseenkin hänen kävelylenkkinsä alkoivat muodostua hitaasti mutta varmasti juoksemiseksi. Jääkiekkoaikoina juokseminen koostui pitkälti puisevista pakkolenkeistä, mutta hän innostui lajista kuntoutumisensa jälkeen. 

Jääkiekon takia Runola on luopunut omien sanojensa mukaan “varmasti paljostakin”. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän lisää: 

“Mutta en mä vaihtais päivääkään.” 

“Se että on luopunut joskus 14-vuotiaana kotibileistä, ei ole kauhean kova luopuminen. Jääkiekon parista mulla on jäänyt parhaat ystävät ja se on tehnyt arvomaailmastani hyvän, ei varmasti täydellistä, mutta se on toiminut myös ylimääräisenä kasvattajana. En vaihtaisi yhtään mitään pois.” 

Hän kuvailee peliajoilta mieleen jääneitä muistoja hymy kasvoillaan. Hän kertoo, että jokaisen pelikaverin puoliso on kuullut samat tarinat harvoista vapaailloista, kuten saunailloista tai kauden päätösreissuista, ainakin pariinkymmeneen kertaan.

“Aika vähän tulee muisteltua, mitä peleissä on tapahtunut. Enemmän siinä on se, että nykyiset lähimmät ystävät ovat vanhoja pelikavereita. Kyllä enemmän muistelen lämmöllä sitä, mitä olen kokenut siellä jääkiekon ohessa.” 

Miehellä on antaa vain yksi neuvo juuri loukkaantuneelle, 24-vuotiaalle itselleen. 

“Nauti joka hetkestä, aika menee nopeasti.”

Juttusarjan ensimmäinen osa: ”Jokaisen pikkupojan unelma on päästä NHL:ään ja se on se, minkä takia treenataan” – Ville Runolan nuoruus kului jääkiekon parissa

Juttusarjan seuraavassa osassa käsitellään Runolan tarinaa nykypäivän näkökulmasta.