[alert color=”light”] Miten sinä pärjäisit, jos muuttaisit toiseen maahan? Juttusarja ”Vieraalla maalla” esittelee kolmen erilaisen Suomeen muuttaneen ihmisen lempipaikkoja Turussa ja kertoo, miten he pärjäävät. [/alert]
Kahdeksan vuotta sitten parikymppinen Elif Erkan ei tiennyt Suomesta mitään muuta kuin sen, että maan koulutusjärjestelmä oli huippuluokkaa. Suomi oli kaukainen maa jossain Pohjois-Euroopassa.
Elifin maailmankuva aukeni kuitenkin, kun hän joutui muuttamaan Suomen Turkuun aviomiehensä perässä. Seuraavat kaksi vuotta Elif eli kieltä osaamattomana oudossa, kylmässä maassa.
Kun pari erosi kahden ja puolen vuoden avioliiton jälkeen, oli Elif yllättäen tyhjän päällä. Suomeksi pitäisi hoitaa asiat. Töitä olisi hankittava.
Tänä päivänä 28-vuotias Elif puhuu hyvin suomea. Hänellä on takanaan muun muassa lastenhoitajan koulutus ja työkokemusta ravintola-alalta. Nyt hän opiskelee kulttuurituottajaksi.
Elämä vie eteenpäin, vaikka kaipuu kotimaata Turkkia ja kotikaupunki Izmiriä kohtaan pysyy. Ikävään auttaa kuitenkin ihmispaljous. Sitä Elif löytää Hansasta.
[vimeo id=”77480539″ width=”500″ height=”281″/]Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Susijengi teki urheiluhistoriaa – Millaisen nosteen suomalainen koripallo sai EM-kisoista?
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta