[alert color=”light”] Miten sinä pärjäisit, jos muuttaisit toiseen maahan? Juttusarja “Vieraalla maalla” esittelee kolmen erilaisen Suomeen muuttaneen ihmisen lempipaikkoja Turussa ja kertoo, miten he pärjäävät. [/alert]
Kahdeksan vuotta sitten parikymppinen Elif Erkan ei tiennyt Suomesta mitään muuta kuin sen, että maan koulutusjärjestelmä oli huippuluokkaa. Suomi oli kaukainen maa jossain Pohjois-Euroopassa.
Elifin maailmankuva aukeni kuitenkin, kun hän joutui muuttamaan Suomen Turkuun aviomiehensä perässä. Seuraavat kaksi vuotta Elif eli kieltä osaamattomana oudossa, kylmässä maassa.
Kun pari erosi kahden ja puolen vuoden avioliiton jälkeen, oli Elif yllättäen tyhjän päällä. Suomeksi pitäisi hoitaa asiat. Töitä olisi hankittava.
Tänä päivänä 28-vuotias Elif puhuu hyvin suomea. Hänellä on takanaan muun muassa lastenhoitajan koulutus ja työkokemusta ravintola-alalta. Nyt hän opiskelee kulttuurituottajaksi.
Elämä vie eteenpäin, vaikka kaipuu kotimaata Turkkia ja kotikaupunki Izmiriä kohtaan pysyy. Ikävään auttaa kuitenkin ihmispaljous. Sitä Elif löytää Hansasta.
[vimeo id=”77480539″ width=”500″ height=”281″/]Tuoreimmat
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
-
Tuuli Salospohja pyöräilee ympäri vuoden – Turku yrittää saada kaupunkilaisia lisäämään kestävää liikkumista
-
Sirkusesitysten määrät Suomessa ovat kasvaneet koronavuosia edeltävästä tasosta, mutta katsojaluvut laahaavat yhä
-
Turku ei ole siellä opiskelevalle ainoa vaihtoehto kotikaupungiksi
-
TikTokin mieskuva riippuu käyttäjän algoritmeistä
-
Maatilojen haasteet näkyvät myös eläinten turvakodissa
-
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
-
Marathon Monday vetää Lappeenrantaan tuhansia kävijöitä.