Ihmiset
Kannattaako baarin aukiolo aamuviiteen, kun muu kaupunki sulkee jo kaksi tuntia aiemmin?
Yöelämää varjostavat yleinen inflaatio ja korkeat yötyölisät. Ne ovat saaneet valtaosan Turun ravintoloista sulkemaan ovensa jo kello kaksi. Yötyökustannusten nousu tekee hiljaisista aamuyön tunneista monelle liiketilalle tappiollisia.
Ovatko aamuyön tunnit enää liiketaloudellisesti kannattavia? Tilastokeskuksen tiedot osoittavat, että ravintola-alalla on tehty runsaasti konkursseja, ja toimipisteitä on suljettu myös ilman konkurssimenettelyä. Esimerkiksi Turussa toimiva Saaristobaari on ilmoittanut, että ravintola lopettaa vuodenvaihteessa.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan ala kärsii kohonneista kiinteistökustannuksista sekä henkilöstöpulasta. Tämä pakottaa monet toimijat karsimaan aukioloajoistaan.
Kilpailun väheneminen ei takaa asiakasvirtoja
Kilpailijoiden sulkeminen ei automaattisesti tarkoita asiakkaiden siirtymistä jäljelle jääviin paikkoihin.
”Eihän se mene niin suoraviivaisesti, että jos paikkoja menee kiinni, porukka siirtyisi suoraan toiseen baariin. Usein kantapaikkansa menettänyt joukko hajaantuu eri puolille, eikä siitä muodostu minnekään mitään erityisen isoa ryntäystä”, turkulaista Bar Kukaa ja Dynamoa pyörittävä omistaja Juhani Lehtinen arvioi.
Sekä Dynamo että Bar Kuka pitävät aukiolopäivinään ovet auki puoli viiteen.
Bar Kukan taustayhtiö Eneros Oy:n liikevaihto laski viime tilikaudella vajaalla 6 prosentilla. Bar Kukalla menee yritystietojen mukaan edelleen hyvin, vaikka tilikauden tulos laski viime vuonna edellisvuodesta liki kolmanneksen.
Lehtinen luonnehtii ravintolan taloudellista tilannetta kuitenkin varovaisesti ja toteaa sen riippuvan näkökulmasta.
Turussa on myös muita ravintoloita, jotka ovat auki pikkutunneille, kuten Bar Ihku, Forte ja Night Club Marilyn.
Vaikka satunnaisia kävijöitä ja muista paikoista jatkamaan tulevia asiakkaita riittää, baarin toiminta nojaa vahvasti selkeään omaan linjaansa.

Kuva: Lehtisen arkisto
Henkilökunta ja tunnelma menestyksen ytimessä
Mikä tekee ravintolasta paikan, joka vetää väkeä säännöllisesti aamuviiteen asti, vaikka muu kaupunki sulkee ovensa kaksi tuntia aiemmin?
Laskelmoidun asiakassegmentoinnin ja markkinointikikkailun sijaan taustalla on henkilökohtainen ote sekä panostus laatuun. Yöelämässä erottuminen syntyy harkituista yksityiskohdista, joista keskeisimpiä ovat musiikki ja äänentoisto.
Lehtinen kuvaa, että Bar Kukassa DJ-valinnat ja taustamusiikki poikkeavat valtavirrasta. Myös äänentoistolaitteistoon on panostettu.
Lehtinen kuvaa paikan tarjoavan paitsi klubimaisuutta niin myös yhteisöllistä tekemistä. Olohuonemaisen ilmapiirin takana ovat esimerkiksi levyraadit, Bänger Bingo ja kirjallisuusklubit, joiden lisäksi paikasta löytyy pelejä ja lehtiä. Luonnollisesti myös juomapuolella on merkitystä. Lehtisen mukaan erityisesti olut- ja viinivalikoimaa kehitetään jatkuvasti.
Henkilökunta saa Lehtiseltä kiitosta. Hän haluaa painottaa jo rekrytoinnissa sitä, että töihin tulee hyviä tyyppejä, jotka sopivat työyhteisöön.
”Henkilökunnan merkitys on todella iso. Kun puitteet ja ilmapiiri ovat kunnossa, myös asiakaskunta käyttäytyy fiksusti aamuyön myöhäisinäkin tunteina”, Lehtinen tiivistää.
Juttua korjattu 24.9.2026 kello 15:54: Täsmennetty liikevoittoon liittyviä tietoja.
Tuoreimmat
-
Velkaantuminen somen aikakaudella
-
Tutka tutkii: Pitääkö maratonia tavoitella väkisin?
-
"Ihmismassa tekee jo itsessään sen tunnelman" – Rannikon Puutarhan yrittäjä kuvailee tapahtumaa
-
Nyt puhuu temuttaja
-
RC-autoilu on vauhdikasta moottoriurheilua
-
Turkulaisten hajuvedet ovat henkilökohtaisia ja hillittyjä
-
Turkulaisten pelikehittäjien indie-pelistä tuli menestys
-
Tamperelainen punkyhtye Hautaustoimisto kertoo, mistä erottaa hyvän ja huonon punkmusiikin
-
Turun uusi musiikkitalo avautui – johtaja uskoo Fuugan antavan ”superboostin” kaupungin kulttuurielämälle
-
Metsäojitusten ongelmat virtaavat vesistöihin