[alert color=”light”]Se paikka, jossa olet nauranut ja itkenyt – jossa olet katkaissut jalkasi ja juonut maailman parhaan aamukahvin. Se paikka, joka on ikuisesti osa sinua.
Puolalan koulu oli tavallinen vuonna 1888 rakennettu turkulainen opinahjo. Se oli kansainvälinen, piti musiikista ja osasi puhua monella kielellä.
Pirkko Koskela oli puolestaan tavallinen vuonna 1955 syntynyt tyttö Virolahdelta. Utelias nuori nainen oli opiskellut biologian ja maantieteen opettajaksi Helsingin yliopistossa.
Vuoden 1984 syksyllä he tapasivat.
”Valitsin tämän koulun, koska tiesin sen olevan lähellä kauppatoria. Kun lopulta näin rakennuksen kunnolla, niin leukani loksahti. Ajattelin, että saisinko ihan totta opettaa näin hienossa paikassa”, Koskela kertaa Puolalan koulun varastohuoneessa.
Vuoden 1984 syksystä on kulunut lähes kolmekymmentä vuotta. Matkan varrelle on mahtunut lukemattomia muistoja. Pian yhteinen taipale kuitenkin päättyy – Koskela jää puolentoista vuoden kuluttua eläkkeelle.
”Minun paikkani”- juttusarjan ensimmäinen osa sukeltaa siteeseen, joka syntyy opettajan ja opinahjon välille.
[vimeo id=”78334160″ width=”600″ height=”337″ /]
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta
-
Turun taidemuseo järjesti nuorille tapahtuman, joka sisälsi musiikkia ja taidetta