Ihmiset
Tatuoinnit rakentavat itsevarmuutta
Tatuoinnit ovat nykyään hyvin yleisiä varsinkin nuorilla. Usein tulee kysyttyä, mikä tietyn tatuoinnin tarina on. Ilman tarinaa tatuoinnit saatetaan kokea merkityksettömiksi, vaikka todellisuudessa niillä on iso vaikutus ihmisen itsevarmuuteen.
Tatuointiharrastaja Ronja Uimonen kokee, että tarinattomat tatuoinnit voivat olla jopa merkityksellisempiä kuin tatuoinnit, missä on tarina takana.
“Itselläni on 36 tatuointia ja mielestäni tatuoinnit, joilla ei ole tarinaa, voivat olla merkityksellisiä. Merkityksettömistä tatuoinneista voi myös tulla merkityksellisiä, koska ne ovat osa sinua ja identiteettiäsi sekä ne ovat taidetta”, Uimonen kertoo.
Tatuointiartisti Vilma Välimaa kertoo, että noin puolet hänen tekemistään tatuoinneista ovat merkityksellisiä. “Usein ensimmäiset ovat sellaisia, joiden halutaan olevan merkityksellisiä, mutta sitten se menee usein siihen, että ne seuraavat kuvat ovat vain kivoja.”
Tatuoinnin merkitys ei aina liity tarinaan
Sekä Ronja Uimonen että Vilma Välimaa sanovat tatuoinnin olevan merkityksellisin silloin, kun se on sellainen, mistä itse tykkää.
“Pelkästään jo kiva kuva voi merkata ihmiselle mitä vain. Esimerkiksi sitä, että nyt hän tykkää omasta kropastaan vähän enemmän”, Välimaa lisää.
Noin 15–20 prosentilla suomalaisista aikuisista on vähintäänkin yksi tatuointi ja monilla on useampiakin, arvioi HUSin Iho- ja allergiasairaalan ihotautien erikoislääkäri, dosentti Nicolas Kluger.
Tatuoinnit voivat olla yksi iso itsetuntoa kohottava asia. Ne herättävät usein mielenkiinnon toisessa ihmisessä ja saa huomion pois asioista, joista itsessään on epävarma. Niiden avulla voi kertoa tarinoita ja asioita, joista pitää sekä ilmaista itseään ja omaa tyyliään.
Ronja Uimonen kertoo, että hänen tarinallisesti merkityksellisimmät tatuointinsa ovat yhteistatuointi äidin kanssa ja sen lisäksi yksi hänen pikkusiskoonsa liittyvä tatuointi. ”Tykkään myös paljon musiikista, ja minulla on tatuointeja liittyen lempiartisteihini, kuten Lana Del Reyhin, Pinkiin, Lil Peepiin ja Billie Eilishiin”, Uimonen kertoo.
Tatuoinnit ovat taidetta
Tatuoinnit ovat yksi taiteenmuoto. On tärkeää, että artistit saavat olla luovia ja tehdä sellaisia tatuointeja, jotka ovat heidän käsialaansa jo ideoinnista lähtien.
“Tietyllä tavalla on todella kiva tehdä merkityksellisiä tatuointeja, mutta välillä sellaisista tatuoinneista, joiden tekemiseen ei ole painetta merkityksen kautta, saa visuaalisesti hienompia”, Välimaa jatkaa.
Tatuointeihin liittyy monia ennakkoluuloja ja niihin liitetään ajatuksia, jotka ovat jo vanhentuneet. Tatuointeja eivät kanna enää vain vankilassa tuomionsa istuneet tai merimiehet, eivätkä ne ole este työn saamiselle.
Tatuointien tyylit ovat muuttuneet vuosien aikana. Nykyään suosittuja ovat epärealistiset äärikuvatatuoinnit ja pienet tekstit. Varsinkin monilla nuorilla naisilla on esimerkiksi jonkinlainen perhostatuointi kädessä, mikä varmasti vuosikymmenien päästä yhdistetään 2020-lukuun. Tribaali- sekä alaselkätatuoinnit olivat puolestaan suosittuja 1990-luvulla.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation