
Ihmiset
Vaihtovuosi Suomessa vei opintoihin ulkomaille: "Minun täytyi oppia pärjäämään itse"
Nga Man Chanin lapsuuden unelmana oli päästä opiskelemaan ulkomaille. Vaihtovuosi Suomessa sysäsi aluille jo kuusi vuotta jatkuneet opinnot ulkomailla.
”Jos olisin jäänyt kotiin perheeni luo, en olisi koskaan oppinut itsenäistymään. Kun tulin Suomeen tajusin, että minun täytyi oppia pärjäämään itse.”
Nga Man Chan, 21, aloitti kansainväliset opintonsa vuonna 2018, jolloin hän päätti lähteä kotimaastaan Hong Kongista vaihtoon Suomeen. Suomessa Chan opiskeli vuoden Kangasalan lukiossa.

Ennen Suomeen tuloa Chan oli ehtinyt opiskella vuoden lukiota kotimaassaan. Hong Kongissa akateemiset vaatimukset ovat kuitenkin korkeat. Koulu kestää kuudesta neljään ja sen jälkeen on pakollisia koulun ulkopuolisia aktiviteetteja. Chan koki olleensa stressaantunut koulusta ja muista aktiviteeteista.
”Yhdessä vaiheessa tunsin oloni todella kireäksi ja menetin malttini helposti. Taisin olla myös koko vuoden hieman masentunut”, Chan pohtii.
Silloin Chan sai kuulla mahdollisuudesta lähteä vuodeksi vaihtoon. Tarkoituksena oli päästä hetkeksi eroon akateemisuudesta, mutta myös päästä kokemaan jotakin täysin uutta. Vaihtovuosi Suomessa tarjosikin mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin.
Vaihdon aikana Chan huomasi, kuinka hän joutui isäntäperheessä asumisesta huolimatta opettelemaan itsenäistymistä. Esimerkiksi koulutehtävät, kulkeminen ja kotityöt olivat nyt omalla vastuulla.
”Vuosi Suomessa opetti minua selviytymään yksin, ja olin siitä todella iloinen”, Chan toteaa.
Lapsuuden toiveesta totta
Kun vaihtovuosi Suomessa oli tulossa päätökseensä, oli aika palata takaisin Hong Kongiin. Chanin äiti kuitenkin ehdotti, että hän jatkaisi opiskeluja ulkomailla, sillä Hong Kongissa Chan ei olisi enää samalla luokalla ystäviensä kanssa ja joutuisi jälleen tottumaan maan ankaraan kouluelämään. Niinpä lukio-opinnot jatkuivat kahtena vaihtovuotena Iso-Britannian Horshamissa.
Suomen ja Iso-Britannian vaihtovuosia on kuitenkin vaikea verrata toisiinsa, koska koronapandemian takia opinnot siirtyivät verkkoon.
”Ensimmäiset neljä kuukautta olin todella iloinen. Matkustin kaikkialle, kävin kaikissa tapahtumissa isäntäperheeni kanssa ja olin myös löytänyt paikallisen ystäväporukan, joka minun lisäkseni rakasti piirtämistä ja taidetta”, Chan muistelee.
Lukion jälkeen Chanin oli helppo siirtyä vaihto-opinnoista ulkomailla opiskeluun. Kesällä 2024 Chan valmistui Leedsin yliopistosta suoritettuaan alemman korkeakoulututkinnon kolmen vuoden psykologian opintojen jälkeen. Syksyllä psykologian opinnot jatkuivat Edinburghin yliopistossa Skotlannissa, jossa Chan suorittaa vuoden kestävää ylempää korkeakoulututkintoa.
Opinnoissaan hän haluaa keskittyä lapsiin ja nuoriin. Erityisesti maahanmuuton vaikutukset lasten mielenterveyteen sekä monikielisyyden vaikutukset lasten kehitykseen kiinnostavat häntä.
”Ulkomailla opiskelu oli lapsuuden toiveeni. Toivon, että valmistuttuani pääsen tekemään kansainvälistä työtä lasten parissa ja auttamaan ihmisiä.”
Tuoreimmat
-
Tutka tutkii: Voivatko miehet ja naiset olla vain ystäviä?
-
Reportaasi: Turun urheilupuisto – pala luontoa keskellä kaupunkia
-
Tutka tutkii: Raakaöljyä kasvoille? Vaseliini ja ihonhoidon muuttuvat trendit
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen