Ihmiset
Yhä useampi aikuinen palaa koulun penkille – näin teki myös Oona Sanaksenaho
Yhdeksän vuoden työelämän jälkeen kehitysvammahoitaja Oona Sanaksenaho päätti palata opiskelemaan. Hän kertoo, miksi paluu koulun penkille oli lopulta helpotus, ei askel taaksepäin.
Yhä useampi aikuinen palaa koulunpenkille etsiessään uusia uramahdollisuuksia tai
syventääkseen osaamistaan. Työelämän vaatimukset muuttuvat nopeasti, ja moni huomaa
kaipaavansa uusia taitoja tai korkeampaa koulutusta pysyäkseen oman alansa kehityksen
mukana.
28-vuotias Oona Sanaksenaho on yksi heistä. Vaikka hän viihtyy kehitysvammahoitajana
kolmivuorotyössä, päivätyömahdollisuudet ovat rajalliset.
“Halusin pysyä sosiaalialalla, mutta päivätyöhön siirtymiseen tarvitaan korkeampi koulutus”, Sanaksenaho toteaa.
Aikuisopiskelijan arki tuo mukanaan uudenlaista oivaltamista. Sanaksenahon mukaan paluu koulunpenkille on osoittautunut palkitsevaksi, vaikka alku jännittikin.
“Olen ollut niin nuori, kun viimeksi olin koulussa. Oli ilo huomata, kuinka erilaista opiskelu nykyään on ja kuinka paljon helpompaa se on minulle.”
Sanaksenaho kokee, että luennot ja tehtävät sujuvat, koska hän pystyy peilaamaan oppimaansa suoraan omaan työkokemukseensa.
Espoon Laureassa kuntoutuksenohjaajaksi opiskellaan yhdistämällä teoria ja pakolliset työharjoittelut. Sanaksenahon mukaan essee-tehtävissä helpottaa jo työelämästä kerätty tieto.
Ajanhallinta auttaa yhdistämään opinnot ja työelämän
Opiskelun aloittaminen on tuonut Sanaksenahon arkeen uuden rytmin ja tarkemman aikataulutuksen.
“Minun on pitänyt aikatauluttaa asioita tarkemmin ja oikeasti luoda aikaa opiskeluille sekä suunnitella asioita paljon pidemmällä aikavälillä”, hän kertoo.
Työvuorojen ja opiskelun yhteensovittaminen vaatii huolellista suunnittelua. Vapaapäivinä hän tekee koulutehtäviä, ja osa kursseista on voitu opinnollistaa, mikä antaa hieman väljyyttä arkeen.
Haastavinta on Sanaksenahon mielestä ollut löytää uusi rytmi kodin ja koulun välillä, sillä välimatkat vievät aikaa. Silti hän kokee, että uuden rytmin löytäminen on palkitsevaa ja tuo merkitystä arkeen.

Aikuisopiskelussa monia konkreettisia hyötyjä
Aikuisten opiskelu töiden ohella on yleistynyt nopeasti viime vuosina. Sanaksenaho kertoo, että moni tarttuu koulutukseen pysyäkseen mukana työelämän muutoksissa:
”Usein ajatellaan, että työura jatkuu samalla tavalla ikuisesti, mutta nykypäivän työelämä muuttuu koko ajan. Siksi haluan oppia uutta ja pitää osaamiseni ajan tasalla.”
Uramahdollisuuksien laajentaminen, joustavat opetusmallit ja verkko-opinnot tekevät opiskelusta helpommin sovitettavaa kiireiseen arkeen.
”Onneksi voi opiskella myös iltaisin tai viikonloppuisin, muuten tämä ei olisi edes mahdollista,” Sanaksenaho huomauttaa.
Monia motivoi myös henkilökohtainen kasvu. Halu kehittää itseään, pysyä kilpailukykyisenä ja avata uusia urapolkuja.
”Opiskelu ei ole enää vain nuorten juttu. Elämän aikana voi palata kouluun useampaankin kertaan,” hän lisää.
Korkeampi koulutus voi tuoda konkreettisia taloudellisia etuja. Sanaksenaho huomauttaa, että monilla aloilla tutkinto avaa ovia vastuullisempiin ja paremmin palkattuihin tehtäviin.
”Yhdistämällä työkokemuksen ja uuden tutkinnon on paljon houkuttelevampi työnhakija. Se voi oikeasti muuttaa uran suuntaa.”
Sosiaalialalla, kuten hän itse kokee, lisäkoulutus antaa mahdollisuuden siirtyä vaativampiin tehtäviin ja parantaa ansiotasoaan.
Rohkeus aloittaa uusi luku
Sanaksenahon tulevaisuus on edelleen auki. Hän toivoo, että opinnot avaavat ovia sosiaalialan uusiin tehtäviin, joissa hän voi hyödyntää sekä aiempaa työkokemustaan että uutta osaamistaan.
“Kannustan rohkeasti opiskelemaan, jos uudelleenkouluttautuminen mietityttää”.
Uudelle uralle suuntaava joutuu kuitenkin miettimään omia rajojaan sen suhteen, kuinka paljon on valmis uudistumaan ja oppimaan uutta tai ylipäätään ottamaan riskejä. Sanaksenaho kokee, ettei oppiminen katso ikää.
”Joskus paras aika aloittaa uusi luku elämässä on juuri nyt”, hän sanoo.
Tuoreimmat
-
Yhä useampi aikuinen palaa koulun penkille – näin teki myös Oona Sanaksenaho
-
Nuori hautausyrittäjä ei ole alalla tavallinen näky - Ikää 22 vuotta, mutta kokemusta jo seitsemän vuoden edestä
-
Younghearted-yhtye ei ole miettinyt, mitä pitäisi tehdä tai minne pitäisi mennä − suosio on syntynyt luonnollisesti
-
Öissä töissä: Ravintola-alan hektisyys vetää puoleensa pitkän linjan ammattilaista
-
Mielenosoittajat Turussa seisovat iranilaisten rinnalla
-
”Jokaisen pikkupojan unelma on päästä NHL:ään ja se on se, minkä takia treenataan” – Ville Runolan nuoruus kului jääkiekon parissa
-
Loppuunmyyty alle vuorokaudessa — Mitkä ihmeen Poikkarit?
-
Lumipeite on usean lajin turvapaikka – Sen puute häiritsee jyrsijöiden lisääntymistä
-
Kolumni: Nuoriso on aina ollut pilalla
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen