
Kulttuuri
Cosplay-harrastajat työskentelevät yksin ja tapaavat coneissa
Cosplayn harrastajat ovat tiivis yhteisö, jossa tuetaan ja kehutaan toisia.
Cosplay on harrastus, jossa pukeudutaan anime-, elokuva-, peli- tai sarjakuvahahmoiksi. Harrastajat tapaavat toisiaan conventioneissa eli con-tapahtumissa, sekä nettiyhteisöissä.
Myös 21-vuotias Laura Varjonen on päässyt mukaan piireihin netin kautta. Cosplay-harrastajille on useita Facebook-ryhmiä ja keskustelufoorumeja. He pyörivät ahkerasti myös Instagramissa: omista puvuista jaetaan laadukkaita kuvia siihen sopivassa miljöössä.
“Keskusteluihin pääsee helposti mukaan seuraamalla ja kehumalla muita, ja hashtagillä #FinnishCosplay. Ihmisiä pääsee tapaamaan myös coneissa”, kertoo Varjonen.
Coneissa yhteisöllisyys näkyy konkreettisemmin kuin netissä. Paikan päällä tavataan kerralla enemmän ihmisiä, otetaan vuorotellen kuvia ja jutellaan yhdessä. Netissä kaikki on pintapuolisempaa.
“Nyt [coneissa käyminen] on kyllä vaan surullista, kun tuntee niin paljon ihmisiä, että ei pysty hengaamaan kaikkien kanssa yhtä paljon”, naurahtaa Laura.
“Kyseessä on harrastus, joka on toisaalta pitkälti yksin puurtamista puvun kanssa, mutta toisaalta myös äärimmäisen yhteisöllinen. Kaikkiin harrastusporukoihin mahtuu toki kärhämiä, mutta pääasiassa cosplayaajat ovat avuliaita ja tsemppaavat toisiaan jatkuvasti”, kertoo roolipeli- ja animetapahtuma Traconin arvokisavastaava Iris Rönkkö.

Vaatimattomampiakaan asuja ei tuomita
Laura käyttää yhden asun tekemiseen kuukausia ja rahaa on palanut tuhansia euroja.
“Olen nyt viime aikoina tykännyt tehdä sellaisia mahdollisimman hankalia asuja, joissa on mahdollisimman paljon yksityiskohtia. Jos mulla ei olisi töitä, niin saisin asun valmiiksi muutamassa kuukaudessa, mutta koska mulla on, niin oletan, että esimerkiksi tässä mun nykyisessä projektissa menee yli puoli vuotta.”
Syyt hahmon valintaan ja asun tekemiseen ovat jokaisella erilaiset. Osa haluaa esitellä taitojaan ja kilpailla, osa tekee asun puhtaasti kiintymyksestä hahmoon ja sen ulkonäköön. Laura nauttii eniten tekovaiheesta, uuden opettelemisesta sekä muiden opettamisesta.
Yhteisöissä ei kuitenkaan tuomita harrastajia, jotka ostavat asunsa valmiina netistä. Yllä vallitsee lämmin ilmapiiri.
“Ihmiset, jotka ostavat asunsa valmiina eivät tietenkään voi kilpailla vakavasti, mutta he ovat ihan yhtä paljon cosplayereitä. He vaan tekevät cosplayta eri tavalla, se on ihan samaa harrastusta”, toteaa Varjonen.
Laura ei näe harrastuksen sisällä erillisiä ryhmiä – videopelihahmoihin pukeutuva voi hyvin antaa neuvoja animehahmoihin pukeutuville. Joskus harrastajat pukeutuvat ryhmässä yhden sarjan, elokuvan tai pelin hahmoiksi.

”Alkuun pääsee, vaikka ei olisikaan mestari”
Cosplayn harrastelijamääriä on vaikea arvioida, sillä sille ole ikiomaa con-tapahtumaa tai lajiliittoa. Harrastuksen voi aloittaa kuka tahansa.
“Cosplay-puvun voi tehdä ompelemalla tai valmiista vaatteista kasaamalla. Netti on myös pullollaan erilaisia ohjeita ja videoita ompelusta, peruukkien muokkaamisesta ja maskeeraamisesta, joten alkuun pääsee kyllä, vaikka ei olisikaan mikään mestari heti”, ohjeistaa Rönkkö.
Lähteet:
Korjaus klo 14.37: Otsikko muutettu muotoon ”Cosplay-harrastajat työskentelevät yksin ja tapaavat coneissa”
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Susijengi teki urheiluhistoriaa – Millaisen nosteen suomalainen koripallo sai EM-kisoista?
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta