Kulttuuri
Cosplay-harrastus houkuttelee kokeilemaan ja ylittämään itsensä
Cosplay eli suomeksi pukuilu on harrastus, jossa pukeudutaan fiktiivisiksi hahmoiksi. Ne ovat usein lempihahmoja muun muassa TV-sarjoista, elokuvista tai videopeleistä. Hahmo voi olla myös itse keksitty. Suosittua Kitsuneconia järjestävä Anu Lehtonen-Sonkki rohkaisee osallistumaan tapahtumiin.
Tutka syventyy -sarjassa toimittaja keskittyy yhteen aiheeseen kolmesta eri näkökulmasta.
Kirjastonhoitaja Anu Lehtonen-Sonkki oli itse nelikymppinen, kun hän ensimmäisen kerran pukeutui cosplay-asuun. Nykyään hän järjestää Kaarinan kirjastossa suosittua Kitsunecon-tapahtumaa.
Hänen mielestään cosplay-harrastus sopii kaikille ja sitä voi harrastaa kuka tahansa. Hahmosta voi toteuttaa oman versionsa, vaikka olisi eri sukupuolta, minkä kokoinen tai pituinen tahansa.
”Jokaisella on oikeus pukeutua keneksi haluaa”, Lehtonen-Sonkki korostaa.
Ympäri Suomea järjestetään con-tapahtumia eli kokoontumisia, joihin voi matalalla kynnyksellä mennä esittelemään omia asujaan ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä.
Lehtonen-Sonkki luonnehtii omaa cosplay-pukeutumistaan naamiaisleikiksi tai teatterileikiksi. Hän ei pidä itseään varsinaisena cosplay-harrastajana vaan harrastelijana. Hän järjestää mielellään tapahtumaa ja mahdollistaa harrastusta muille.
Cosplay-harrastukseen sisältyy asujen teon lisäksi kilpailuja

Cosplayta on monenlaista, Lehtonen-Sonkki kertoo. Esimerkiksi kisatason cosplayssa pukuja tehdään viikkokausia ja niissä voi olla moottoroituja osia. Tuomaristo tarkistaa kisapuvun ompeleet huolella myös sisäpuolelta.
Tämän lisäksi on kaappicosplayta, jossa asu kootaan oman vaatekaapin vaatteista. Riittää, että asu muistuttaa hahmoa, jota halutaan esittää.
Vaihtoehtona on myös pukeutua valmiina ostettuun asuun.
”Tehdään myös paljon sellaista comboa, että ostetaan osa ja osa tehdään itse”, Lehtonen-Sonkki kertoo.
Pukukilpailujen lisäksi järjestetään esityskilpailuja, joissa esitetään yksilönä tai ryhmänä määrätyn pituinen koreografia. Parhaita esityksiä on harjoiteltu viikkoja tai jopa kuukausia.
Lehtonen-Sonkki suosittelee esimerkiksi Tampereen Tracon-tapahtumaa, jossa on hänen mukaansa todella hienot ohjelmat.
Photoshoot-kilpailuihin puolestaan otetaan valokuvia hahmoiksi pukeutuneista harrastajista. Kuvia saatetaan mennä ottamaan vaikka Turun linnaan tai muuhun rooliin sopivaan ympäristöön.
Budjetti on kiinni omasta luovuudesta

Lehtonen-Sonkki mainitsee, että pienet kirjastoconit, kuten Kitsunecon, ovat hyviä paikkoja aloittelijoille mennä tutustumaan cosplay-harrastukseen. Ensimmäiseen coniin voi mennä vain katselemaan eikä sinne ole pakko pukeutua erikoisesti.
”Ei sinne tarvitse pukeutua tosissaan tai kisatasoisesti.”
Lehtonen-Sonkki ei voi antaa mitään tarkkaa budjettia harrastukselle. Kaiken voi koota kierrätystavarasta. Kankaat ovat kalliita, joten ne on helpompi ostaa valmiina vaatteina, joista lähteä tuunaamaan asua. Sosiaalisessa mediassa on myös foorumeita, jossa myydään ja ostetaan käytettyä cosplay-tavaraa.
”On ihan omasta luovuudesta kiinni, paljonko maksat.”
Lehtonen-Sonkki on huolissaan siitä, että peruskäsityötaidot heikkenevät. Cosplay-harrastuksen parissa voi oppia käsityötaitoja.
”Se on harrastus, joka houkuttaa aina vaan kokeilemaan lisää ja ylittämään itsensä. Se on hyvin luovaa ja ilmaisuvoimaista.”
Tämä on ensimmäinen osa cosplay-harrastusta käsittelevästä juttusarjasta. Seuraavissa osissa käsitellään cosplay-harrastusta harrastajan näkökulmasta ja cosplay-kilpailuja.
Tuoreimmat
-
AVANTO
-
Perheyritykset investoivat rohkeasti tulevaisuuteen – "Et sä voi pelätä"
-
Joukkueen kesken tamponien lainaaminen on tavallista
-
Tutka pääsi kurkistamaan, miltä perinteiset sitsit näyttävät
-
Mielenkiinnon kohteet saavat seuraamaan vaikuttajia, kunhan arvot kohtaavat
-
Jääkiekon jälkeen – Ville Runola loi polkunsa uudelleen
-
Kiinnostus pahuuteen voi antaa tauon arjen tylsyyteen – liika on kuitenkin liikaa
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui