Kulttuuri
Koronan vaikutusta keikkapalkkioihin jännitetään
Keikattomuus näkyy jo nyt esimerkiksi Teosto-maksujen puutteena.
Keskustelu menetetyistä keikkatuloista on näkynyt julkisuudessa tapahtuma-alan ja päättäjien välisenä keskusteluna. Vähemmälle huomiolle on jäänyt alan sisäinen keskustelu esimerkiksi sen suhteen, vaikuttaako korona tulevaisuudessa keikkapalkkioihin. Saako keikkaileva artisti jatkossakin voita leipänsä päälle?
Dynamon ja Bar Kukan ohjelmavastaavana toimiva Antti Yli-Halla sanoo, että arviot koronan vaikutuksista keikkapalkkioiden suuruuteen perustuvat lähinnä arvailuihin.
“Viime syksynä monien artistien ja keikkapaikkojen kohdalla tilanne oli se, että artisti tekee vaikka kaksi keikkaa samalla sovitulla hinnalla. Mutta tosi vaikea sanoa. Jossain kohtaa toki kysyntä räjähtää ihan pilviin ja siinä kohtaa ehkä on taas mahdollista nostaa hintoja. Mutta sitä ei kukaan osaa sanoa, mitkä ne vaikutukset tulevat olemaan ja siihen vaikuttaa ihan sekin, missä kohtaa tästä päästään ulos.”
Korona-aikana jonkin verran yleistyneet striimikeikat ovat saattaneet tuoda jotain positiivista kassavirtaa keikkailevien artistien lompakkoihin. Myös Dynamossa on ollut yksittäinen striimikokeilu viime toukokuussa. Yli-Halla ei henkilökohtaisesti jaksa uskoa striimauskeikkoihin ja niiden toimivuuteen.
“Ansaintamallit ovat kuitenkin niin vähäiset ja se, että striimikeikan saa hyvännäköiseksi on kallista puuhaa. Näkisin ehdottomasti, että ihmiset haluavat enemmän livenä asioita kokea.”
Yli-Halla kuitenkin sanoo, ettei striimikeikkojen tilalle ole toistaiseksi keksitty parempia, etäaikaan sopivia vaihtoehtoja.
Keikkapalkkion suuruus on suhteellista
Muusikko Elsi Sloan on indieartistina siitä onnekkaassa asemassa, että hänellä on ollut keikkamyyjä vuodesta 2017 alkaen. Suurinta osaa keikoistaan Sloan ei siis hanki itse. Korona kuitenkin näkyy rahakukkarossa.
“Kyllä korona näkyy esimerkiksi siinä, etten saa ensi vuonna Teostoja [tekijänoikeusmaksuja] juuri ollenkaan. Viime kesänä sain niitä kuitenkin lähemmäs tonnin vuoden 2019 keikoista.”
Sloan on päässyt tekemään muutaman yksityiskeikan korona-aikana. Sloanin hinku laulamiseen ja esiintymiseen on tällä hetkellä niin kova, ettei häntä omien sanojensa mukaan varsinaisesti kiinnosta, paljonko keikoista tulee rahaa. Hänen mukaansa keikkapalkkioista puhuminen on kuitenkin aina suhteellista.
“Soitin yksityistilaisuudessa kolme biisiä ja siitä maksettiin mulle yli satanen. Satanenhan ei ole iso raha, mutta ottaen huomioon, että tein rahan vartissa… Mutta samaan aikaan mulla ei ollut ollut keikkaa tosi pitkään aikaan ja soitin uusia biisejä. Määrä, jonka jouduin harjoittelemaan sitä varten oli tosi iso verrattuna siihen, että mulla olisi kaksi kertaa viikossa keikkoja.”
Muusikkojen liitto on asettanut bändin jäsenen vähimmäispäiväpalkkasuosituksen 200 euroon. Suositus koskee yksittäisiä klubikeikkoja, konsertteja sekä festivaaleja. Palkkioita toki sovelletaan eri artistien kohdalla ja eri tilanteessa.
Selvää kuitenkin on, että esimerkiksi striimimenestyksellä tai keikan ajankohdalla on merkitystä, kun puhutaan keikkapalkkioista.
“Kiertueella runko rakennetaan niin, että ollaan torstaina siellä ja perjantaina täällä, lauantaina jossain. Kokonaisuutta pystytään näissä tapauksissa miettimään ja ehkä tekemään jotain keikkoja kalliimmalla, jotain halvemmalla. Jos joku artisti ei tällä hetkellä kierrä ja hänet halutaan pistokeikalle, niin totta kai se on silloin paljon kalliimpaa”, Yli-Halla sanoo.
Sopimustekniset syyt vaikeuttavat keikkapalkkioista puhumista ja siksi aihe ei usein julkisessa keskustelussa näy. Sloan uskoo, että keikkapalkkioista puhumisen vähyys kytkeytyy laajemminkin suomalaiseen mentaliteettiin. Rahasta ei juuri puhuta. Sloan kuitenkin ajattelee, että keikkapalkkio ja sen suuruus riippuu aina kontekstista.
“Käsittääkseni Suomen isoimmillakaan artisteilla ei välttämättä ole kiinteetä summaa, että “tän verran sun täytyy maksaa”, vaan se on aina neuvoteltavissa.”
“Kissanristiäisistä” maksaminen vaihtelee isosti
Puoli-ilmaiseksi laulaminen ja esiintyminen tuntuu olevan silti luovien alojen kipukohta. Tuttu ihminen on helppo pyytää vastaamaan ohjelmatarjonnasta omiin juhliin.
“Välillä on niitä tilanteita, että joku pyytää kissanristiäisiin laulamaan ja niillä onkin maksaa mulle 250 per keikka. Silloin ajattelen, että “jes, nyt tää menee oikein”. Välillä taas tyypit on, että “ajattelin maksaa kakskymppii sulle”, että “sähän tykkäät laulaa, tuupa laulaa”, Sloan sanoo.
Loppujen lopuksi keikkapalkkioiden määrä on ollut Sloanin kohdalla kiinni omista päätöksistä ja rajanvedoista.
“Mun on pitänyt vaan päättää, että en voi esiintyä missä tahansa ja milloin vain. Mutta olen tosi iloinen, että mulla on keikkamyyjä, joka hoitaa näitä mun puolesta.”
Lähteet: Muusikkojen liitto
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla