Nuortenlehti hyödynsi Menolippu-artistin julkisuuskuvaa

”Hei opettaja, voitko taas kertoa niitä tarinoitasi musiikkiuraltasi?” kysyvät Satu Pentikäisen luokassa opiskelevat oppilaat. Keikkalavat ja julkisuuden jättänyt iskelmälaulaja kertoo aina mielellään muistoja uraltaan. Oppilaat ovat aina innoissaan niistä. He eivät päästä Pentikäistä helpolla.

Pentikäinen syntyi Viialassa opettajaperheeseen vuonna 1962. He asuivat opettajien asuntolassa koulun vieressä. Kulkiessaan kylänraitilla saattoi hän havaita asukkaiden jakautuneen työläisiin ja korkeammissa viroissa työskenteleviin ihmisiin.

Liikuntapaikkojen läheisyydessä asuminen edesauttoi sitä, että Pentikäinen harrasti aktiivisesti nuorempana yleisurheilua musiikin soittamisen ohella. Oli lähellä, ettei Pentikäistä tunneta iskelmäartistin sijasta urheilijana. Hän suunnitteli urheilusta ammattia 14-vuotiaaksi asti, mutta päätti valita musiikin.

Tapani Kansa tarjosi kesätöitä

Päätökseen vaikutti, kun Tapani Kansa pyysi Pentikäistä kesätöihin keikkakiertueellensa. Pentikäisen sisko oli myös menossa mukana.

”Siskoni seurusteli Kansan veljen kanssa. Olin katsomassa ravintolaesitystä, jossa siskoni oli mukana. Näin Tapsan siellä, ja hän tiesi minun tanssi- ja musiikkitaustani. Vuoden 1977 keväällä Kansa soitti, ja kysyi, että olisiko minulla halukkuutta lähteä hänen kiertueelleen tanssimaan ja laulamaan. Kiersin hänen kanssaan vuoteen 1981 asti”, Pentikäinen kertoo.

Kansan tunteminen oli hyvä asia muutenkin, kuin vain kesätöiden saannin takia. Hänen myötävaikutuksellaan Pentikäinen seisoi äänitysstudiossa ja lauloi levylle suomalaisten mieliin jääneen kappaleen Menolipun.

”Minulle ilmoitettiin vain, että saan laulettavakseni Menolipun. En edes jännittänyt tai ajatellut asiaa sen enempää, olen aina tykännyt haasteista”, Pentikäinen naurahtaa.

Hän toteaa, että julkisuus ja suosio räjähtivät käsiin. Kirjoittelu mediassa oli kuitenkin positiivista. Pentikäisen tummaa ja vahvaa ääntä hehkutettiin. Hän keikkaili ahkerasti ja suoritti koulua keikkailun ohella. Aika ei kuitenkaan riittänyt kaikkeen, vaan lukio jäi kesken.

Julkisuuskuvaa hyödynnettiin

Pentikäinen harjoitteli laulamisen ohella aktiivisesti tanssia ja meni mannekiinikouluun. Suosikki-lehti halusi hyödyntää Pentikäisen julkisuuskuvaa. Hänet valittiin lehden järjestämän Miss Farkku Suomi -kilpailun voittajaksi.

”Se oli varmaan ihan järjestetty asia. Päätoimittaja Jyrki Hämäläinen halusi lehteen tiettyjä juttuja. Mielestäni kilpailu ja Suosikin mainostaminen Menolipulla oli ihan älytön juttu”, ihmettelee Satu vieläkin.

Pentikäinen ei tuputtanut itseään lehtien kansiin, vaan meni tarvittaviin haastatteluihin. Hän sanoo, että ilman lehtien kansissa oloa levyt eivät myy. Muutama mieleen jäänyt muisto hänellä kuitenkin on. Suosikki järjesti lehteä puffatakseen kolmelle lukijalleen matkan Pentikäisen kanssa Lontooseen. Hän poseerasi myös lehden kansikuvissa.

”Kiersimme Lontoossa esimerkiksi CBS:n levystudiolla ja kävimme Cliff Richardin konsertissa. Olen myös poseerannut Suosikin kannessa pelkät bikinit päällä. Nämä kaikki tuntuivat pienessä Viialan kylässä kasvaneesta tytöstä vähän hämmentävältä”, Pentikäinen sanoo.

Hyvä ulkonäkö ja mannekiinikoulusta saatu oppi edesauttoivat Pentikäisen pääsyä lehtien valokuviin. Nuoren iän takia hän ei kuitenkaan osannut kieltäytyä kaikesta.

”En ehkä osannut tai halunnutkaan kieltäytyä kuvista. Pikemminkin vaan ihmettelin sitä meininkiä. Sain usein kuulla ’kun olet niin hyvännäköinen’, niin mietin, että mitä pahaa kuvissa olemisessa sitten on”, Pentikäinen muistelee.

Vuonna 2018 fanit juoksevat idoliensa perässä käteen liimaantunut puhelin kourassa. Selfie idolin kanssa on tärkeää saada, jotta se voidaan jakaa ihmisten katsottavaksi netissä. Silti artistien kunnioitus on säilynyt. Pentikäinen sanoo, että häntä tuijoteltiin kadulla ja välillä tultiin juttelemaan. Hänelle on jäänyt muisto kauppareissulta.

”Olin kaupan lihatiskillä ja viereen tullut henkilö totesi ’ai säkin ostat lihaa?’ En osannut todeta siihen kuin minunkin tarvitsevan ruokaa elääkseni ja olevan ihan tavallinen ihminen”, Pentikäinen nauraa.

Pentikäinen väänsi kättä levy-yhtiön kanssa

Pentikäinen julkaisi viimeisen albuminsa Ei huolet paina vuonna 1986. Hän ei vielä täysin tiennyt, että levy olisi viimeinen, mutta ajatuksissa pyörivät silti sukulaisten toistuvasti esittämät kysymykset oikean ammatin hankkimisesta.

”Minua ihan suoraan sanottuna ärsytti moinen kyseleminen. Olin näet ostanut ensimmäisen taloni alle 20-vuotiaana ja elätin itseni kuitenkin musiikilla”, hän sanoo.

Pentikäisen ja levy-yhtiön näkemyserot levytettävästä musiikista johtivat siihen, että Pentikäinen tyytyi vain keikkailemaan.

”Me menimme sille linjalle, että teimme epäkaupallista musiikkia. 1980-luvulla tekemäni musiikki oli 20 vuotta aikaansa edellä. Olisin halunnut tehdä musiikkia monipuolisemmin. Melodista ja syvällisempää. En halunnut olla keikkaraakki humppalavoilla, vaan halusin tehdä monipuolisempia keikkoja”, Pentikäinen toteaa.

Hän sanoo, että vaikka hän oli nuori aloittaessaan uransa, ei häntä kuitenkaan vähätelty missään vaiheessa. Pikemminkin hänen kykyjään arvostettiin. Siihen vaikutti toki hänen aikaisempi musiikillinen taustansa. Suu kannattaa silti pitää kiinni oikealla hetkellä.

”Ensimmäisten levyjen kohdalla ei voinut kieltäytyä laulamasta jotain tiettyä biisiä tai alkaa itse valikoida suosikkeja”, Pentikäinen toteaa.

Jos hän pääsisi kääntämään kelloa taaksepäin, yrittäisi hän vaikuttaa aikaisemmin siihen, että biisit ovat hänen näköisiään ja lähteä aikaisemmin sanoittamaan. Tuohon aikaan hänelle vain annettiin tekstit ja pyydettiin laulamaan. Pentikäinen sanoo, että nykyään trendi on toinen.

”Tänä päivänä bändiltä oletetaan, että he tekevät itse musiikin”, Pentikäinen sanoo.

Hän stressasi uransa varrella usein kesken jäänyttä lukiota. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä uransa jälkeen, vuonna 1990 hän pääsi Sibelius-Akatemiaan, josta valmistui maisteriksi. Yhä edelleen hänet tunnetaan kaupungilla.

Lavoille hän ei toistaiseksi ole palannut.

Pentikäisellä on varsin hyvä elämänohje kaikille.
”Etenkin nuorille haluaisin korostaa unelmien olemassaoloa: ihmisellä pitää olla aina unelmia, ja ne toteutuvat aina jollain tasolla.”