
Urheilu
Mitä jääkiekon pelaaminen korkeakoulusarjassa maksaa?
Korkeakoulusarjan jääkiekko tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden jatkaa harrastusta edullisemmin. Sarjassa on mukana joukkueita ympäri Suomen.
Korkeakouluun siirtyessä moni nuori haaveilee mahdollisuudesta palata jäälle. Tätä varten on syntynyt aivan uusi opiskelijoille suunnattu korkeakoulusarja. Jääkiekko on yksi lajeista, joita FCAA tarjoaa, ja sarjaan on koottu joukkueita eri korkeakouluista ympäri Suomen. Kaudella 2025–2026 liigassa pelaa jo 25 joukkuetta. Sarja tarjoaa monelle nuorena lopettaneelle kiekkoilijalle mahdollisuuden palata lajin pariin huomattavasti maltillisemmilla kustannuksilla.
“Tehokas ajan- ja rahankäytön hallinta on keskeisessä asemassa, sillä molempia on käytettävissä rajallisesti”, kiteyttää FCAA:n hallituksen puheenjohtaja Kami Kortelainen.
Pelaaminen maksaa
Turun ammattikorkeakoulun edustusjoukkue King’s of Kupittaa pyrkii pitämään kustannukset mahdollisimman kohtuullisina opiskelijoille.
King´s of Kupittaan kapteeni ja toiminnanjohtaja Jene Saarela myöntää, että talous on aina tiukilla, vaikka tavoitteena on tarjota opiskelijoille liikunnan iloa ja yhteisöllisyyttä.
“Kausimaksut ovat noin 150 euroa kaudessa. Summa kattaa ottelutapahtumiin liittyviä kuluja. Jos pelaaja haluaa kotipelipaidan itselleen, se on omakustanteinen.” kertoo Saarela.
”Kustannuksia syntyy lähinnä turnauksista ja pelimatkoista, mutta ne pysyvät opiskelijabudjetille kohtuullisina. Matkoja taitetaan useimmiten kimppakyydeillä, mikä vähentää kulueriä. Lopputurnauksen majoituksesta sen sijaan vastaavat pelaajat itse”, Saarela luettelee.
Tuetaan liikkumista
Korkeakoulusarjan tavoitteena on kannustaa opiskelijoita liikkumaan. FCAA tukee joukkueita erilaisilla tukijärjestelmillä, joiden avulla harrastamisen kustannuksia pyritään madaltamaan. Korkeakoulujen koko ja taloudelliset resurssit vaihtelevat, mikä heijastuu myös joukkueiden toimintaan.
“Jokaisella joukkueella on kuitenkin mahdollisuus hankkia yritysyhteistyökumppaneita”, kertoo Kortelainen.
Vaikka FCAA:lla on käytössään erilaisia tukijärjestelmiä, joukkueen toimintaan vaikuttaa, kuinka paljon esimerkiksi oma korkeakoulu on valmis tukemaan. Panostukset vaihtelevat oppilaitoksesta toiseen.
FCAA ja sen yhteistyökumppanit tukevat muun muassa stipendirahojen avulla.
”Tällä kaudella stipendin määrää korotettiin, ja ensi kaudella 30 pelaajaa saa 100 euron suuruisen tuen stipendinä”, Kortelainen mainitsee.
Valoisa tulevaisuus
Toiminnan ydin on opiskelijoiden tuottamissa liikuntapalveluissa opiskelijoille. FCAA kehittää toimintaa jatkuvasti ja tarttuu nöyrin mielin uusiin haasteisiin. Taloudelliset asiat on kuitenkin pidettävä kunnossa, vaikka korkeakoulusarjan jääkiekko pyrittäisiinkin tekemään maksuttomaksi. Koko jääkiekkojoukkueen toiminta pyörii vapaaehtoisten varassa. Siitä syystä jokaisen apu ja tuki on tärkeä.
“Kaiken keskiössä on se, että pyritään pitämään opiskelijoille kulut mahdollisimman pienenä”, Saarela sanoo.
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Susijengi teki urheiluhistoriaa – Millaisen nosteen suomalainen koripallo sai EM-kisoista?
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta