Urheilu
Tekonurmi vs. luonnonnurmi 一 Kumpi on oikeasti parempi vaihtoehto jalkapalloilijalle?
Suomen Palloliitto julkaisi viime keväänä tutkimuksen, jossa todettiin tekonurmen aiheuttavan vähemmän loukkaantumisia kuin luonnonnurmi. Miksi kuitenkin moni vieroksuu keinoalustaa?
Tekonurmea, eli keinotekoisesta materiaalista, kuten muovista, tehtyä nurmipintaa, rakennetaan enenevissä määrin Suomeen. Yhtenä syynä ovat sääolosuhteet. Kuitenkaan pelaajat eivät tästä alustasta pidä, kertoo entinen jalkapalloilija Lauri Paananen.
Hänen mukaansa luonnonnurmella peli on verrattain nopeaa, mutta pallo liikkuu nurmella paljon hitaammin kuin tekonurmella.
Paanasen mukaan tekonurmesta erityisen ikävän tekee se, että kyseisellä alustalla kaikki liikkeet pysähtyvät äkillisesti, eikä se jousta juurikaan.

Paanasen uraa vaivasivat loukkaantumiset, joista vakavimmat tapahtuivat tekonurmella.
“Minulla varmasti kaikki pahimmat loukkaantumiset ovat tapahtuneet tekonurmella. Luonnonnurmi välillä vähän pelastaa, sillä se myös pettää alta säästäen vartaloa”, kertoo Paananen.
FC Interin miesten edustusjoukkueen fysioterapeutti Ville Peltonen allekirjoittaa väitteen tekonurmen kovasta luonteesta.
“Tekonurmi on vähän kovempi alusta, sillä siinä on yleensä enemmän kitkaa kuin luonnonnurmella. Se antaa vähän enemmän periksi, jolloin täytyy käyttää voimaa enemmän, kun lähdetään esimerkiksi liikkeelle, kiihdytykseen tai jarrutukseen”, Peltonen toteaa.

Suomen Palloliiton julkaisemassa tutkimuksessa korostettiin, että miesten osalta voidaan varmuudella näyttää loukkaantumisriskin pienentyneen, mutta nuorten ja naisten osalta näyttöä tästä ei löytynyt.
Tekonurmen varjopuolia naisjalkapallossa
Ville Peltosen mukaan naisjalkapalloilijoilla loukkaantumisriski on suurempi tekonurmella kuin luonnonnurmella.
“Esimerkiksi naisjalkapallossa on löydetty pieni ero siinä, että eturistisidevammoja tapahtuu vähän vähemmän aidolla nurmella, kuin mitä sitten tekonurmella”, Peltonen sanoo.
Peltosen mukaan miehiä koskeva vastakkainen tutkimus tältä vuodelta kertoi loukkaantumismäärien olleen samankaltaisia, mutta tekonurmella tapahtui vähän enemmän nilkka- sekä jalkaterävammoja. Kyseinen tutkimus myös kertoo ammattilaisjalkapalloilijoiden olevan hiukan enemmän polvivammoille alttiimpia tekonurmella kuin luonnonnurmella.
Avainasemassa yhtenäinen pelialusta
Ville Peltosen omasta mielestä tärkeintä olisi, että pelialustat olisivat keskenään mahdollisimman yhtenäiset.
“Olisi tärkeää ihan huippu- ja juniorijalkapallossa, ettei pelialusta muuttuisi kovin paljoa. Keho reagoi aika paljon, kun mennään alustalta toiselle”, Peltonen tokaisee.
Peltosen mukaan jo pelkästään Turun seudulla näkee, miten monenlaista erilaatuista tekonurmea on käytössä: “Sitten, kun mennään vielä tästä muualle, skaala vain laajenee.”
Tuoreimmat
-
Soluasumisen suosio on laskussa
-
Tekoälyn kasvava käyttö taiteessa jakaa mielipiteitä
-
Pukusuunnittelijan piti tehdä kaupallista muotia, mutta teatteri vei mennessään
-
Ystävä vai vaikutelma siitä? Näin some rakentaa läheisyyden illuusion
-
Mika Parikan nuoruuden koulumatkojen viihteestä tulikin kokonainen ura
-
Potilaiden itsetuhoisuus on arkipäivää, mutta ammattitaito antaa keinoja selvitä siitä
-
Tutka tutkii: Voivatko kapselit pitää krapulan poissa?
-
Tutka tutkii: Miten lakimuutokset ovat vaikuttaneet sähköpotkulautailijoiden käyttäytymiseen?
-
Tutka tutkii: Onko hyvinvointia eettistä kaupallistaa?
-
Tutka tutkii: Onko suomalaisnuorten usko vahvistumassa?