
Urheilu
Urheilutapahtumien turvatoimenpiteitä tiukennettu
Jokaisessa ottelulipussa täytyy olla maininta turvatarkastuksiin varautumisesta.
Jääkiekon Liigan urheilutoimenjohtaja Arto I. Järvelän mukaan ottelutapahtumien tarkastuksia on lisätty.
”Lippuohjeiden yhtenäistymisten myötä jokaisessa ottelulipuissa täytyy olla maininta turvatarkastuksiin varautumisesta”, Järvelä kertoo.
Tämän lisäksi henkilökunta täytyy olla tunnistettavissa. Turvahenkilöillä ja järjestyksenvalvojilla kuuluu olla nimikyltti ja työnkuvaan sopiva varustus.
Järvelän mukaan Turun elokuiset tapahtumat ovat vaikuttaneet toimenpiteiden tiukentumiseen, mutta jääkiekon Liigan osalta ryhdyttiin toimenpiteisiin jo ennen tragedian sattumista.
Koulutuksiin panostetaan
Tämän lisäksi koulutuksia ollaan lisätty ja Järvelän mukaan viranomaisten kanssa tehdään urheilutapahtumien kohdalla vahvasti yhteistyötä.
”Yhteiset koulutukset ovat tehneet yhtenäisemmät turvatoimet. Pidämme heidän kanssa koulutusta joka vuosi. Lisäksi juuri nyt on käynnissä Liigan turvallisuuden monitorointi. Tämä tarkoittaa jokaisen pelipaikkakunnan tarkistamista”, Järvelä kertoo.
Turvapalveluita järjestävän PSF Finland OY:n koulutuspäällikkö Petri Salminen on samoilla linjoilla.
”Jokaisessa urheilutapahtumassa on mukana turvallisuustyöryhmä, joka koostuu viranomaisten osalta poliiseista, ensiapu- , pelastus- , ja paloturvallisuusryhmästä. Tällä työryhmällä tehdään alustava suunnitelma ottelutapahtuman turvallisuudesta, joka saa joko hyväksytyn tai hylätyn päätöksen”, Salminen kertoo.
Salmisen mukaan tänä päivänä keskitytään entistä enemmän ennakoivaan työhön, henkilöprofiloinnin lisäämiseen sekä henkilösuojaukseen. Tärkeintä on luoda yleisölle turvallisuuden tunne, johon Salmisella on antaa hyvä ohje.
”Kannattaa käydä arjen turvallisuuskoulutuksia. Koulutuksissa käydään läpi niin perinteisiä itsepuolustustaitoja, kuin myös käyttäytymispsykologiaa. Näiden koulutusten ansiosta on paljon helpompi lähteä ulos viettämään iltaa, tai osallistua suuriin massatapahtumiin. Koulutuksiin voi osallistua koska tahansa”, Salminen neuvoo.
Suomen jalkapallo A-maajoukkue kohtaa maanantaina Turkin MM-karsintojen päätöspelissä Turun Veritas Stadionilla. Kansainvälisiin ottelutapahtumiin viranomaiset tulevat aina automaattisesti paikalle. Tapahtumaan ollaan Salmisen mukaan tehty ennakoivaa työtä noin kolmen viikon ajan. Otteluun on odotettavissa noin 8 000 katsojaa.
Tuoreimmat
-
Hyvinvoiva eläin lisää ihmisen hyvinvointia
-
Hätätila 1: kuka huutaa ruokapöydässä?
-
Turun tuomiokirkon kellot häiritsevät lähialueen asukkaita
-
Allu&Jallu PODCAST 6 Tapaus Rainbow ja hammaslääkärissä ilman housuja
-
Kuinka varmistetaan turvallisuus sprinttisuunnistuksessa?
-
Pienkirpputorit menestyvät omaperäisen sisustuksen avulla
-
Rescue-koiriin kohdistuu paljon ennakkoluuloja
-
Turun valotaideteokset eivät ole kertakäyttötavaraa: viime vuoden töistä yksi on Iso-Britanniassa, mutta toinen poltettiin näyttävästi
-
Turku on jo viidettä kertaa maailman johtavien ilmastokaupunkien joukossa – Suomen kaupungeista vain Tampere ja Vantaa samassa luokassa
-
Tuomiokirkon joulukuusi ei soveltunut laivapuuksi