Turun Sanomien vastaavan päätoimittajan Kari Vainion mielestä aprillipila on onnistunut, kun pilan kohde suhtautuu asiaan huumorilla. Kuva: Jan Sundman

Uutiset

"Paras aprillipila on sellainen, johon myös kohde lähtee mukaan"

admin

[metaslider id=15343]

Suhtautuminen aprillipiloihin vaihtelee Turussa toimituksittain. Missään ei kuitenkaan olla jyrkästi piloja vastaan, vaan keskitytään siihen missä pila julkaistaan ja miten se toteutetaan.

“Olemme perinteisesti tehneet aina aprilliuutisen, paitsi jos lehti on ollut ilmestymättä pääsiäisen takia. Jotain pysyvää on lehdissäkin oltava. Lukijat voivat sitten huomenna arvioida, että löytyykö sieltä sellaista”, vinkkaa Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio naurahtaen.

Ylellä ei ole enää viimevuosina tehty aprilliuutisia, mutta radiojuontoihin piloja on ollut tapana ujuttaa.

“Muisteltiin, että jonain vuonna oli pullonokkalintu ekaa kertaa bongattu täälläpäin Suomea ja siihen haastateltiin ihan oikeaa lintutieteilijää, joka innoissaan kuvaili tätä havaintoa. Yleisö lähti tähän myös hienosti mukaan ja soitti omista havainnoistaan”, kertoo Yle Turun uutispäällikkö Satu Aaltonen.

Turkulaisen toimituksessa lopullista päätöstä aprilliuutisen julkaisemisesta ei ole vielä tehty.

“Painettuun lehteen emme ole ainakaan tänä vuonna tekemässä, mutta jos tulee joku hauska idea, niin kyllä se verkossa toteutetaan. Emme kuitenkaan lähde mitään väkisin kehittämään”, kertoo Turkulaisen päätoimittaja Janne Kaijärvi.

Pilan kanssa on säilytettävä hyvä maku

“Tärkeintä on, ettei pila kohdennu yksittäiseen henkilöön tai toimijaan. Aprillipilan pitää liikuttaa ihmisiä ja hauska pohjavire on oltava”, Vainio toteaa.

Vainion mukaan parhaimpiin piloihin on myös jekun kohde lähtenyt huumorilla mukaan.

“Minulla on hämärä muistikuva, että uutisoimme kaupunginkirjaston jakavan täytettyjä eläimiä. Tämän jälkeen kirjaston henkilökunta laittoi lapun ovelle, jossa kerrottiin lehtijutussa mainostettujen lintujen päässeen loppumaan. Lapussa luki myös, että onneksi elävät linnut laulavat ulkona – kuravedestä huolimatta. Se oli pila, johon vastapuolikin suhtautui huumorilla ja otti kopin pilasta”, Vainio muistelee

“Aprillipilat ovat yksittäistapauksia, joten niitä pitää myös arvioida sen mukaan. Jos jotain yleistä linjaa rupeaa miettimään, niin normaaliälyllä varustetun henkilön pitää pystyä helposti ymmärtämään, että se ei välttämättä pidä paikkaansa”, Kaijärvi kommentoi.

Valtaosa medioista pyrkii varovaisuuteen aprillipilojen kanssa välttääkseen tarpeetonta hämmennystä. Tämän vuoksi negatiivinen palaute on jäänyt vähäiseksi.

“Kenellekään ei tullut ainakaan mitään mieleen. Jos olisi tullut pahasti näpeille, niin kyllä se olisi ollut nopeasti muistissa”, kertoo toimituksessa pikaisen kyselyn tehnyt Kaijärvi.

“Ei voi sanoa, että palautetta olisi koskaan tullut kovinkaan paljoa. Ainakaan mitään kovin rumaa ja negatiivista ei muistaakseni ole tullut, vaan enimmäkseen suhtautuminen on ollut positiivista”, Vainio kertoo.

Julkaisualustoilla eroja

“En tiedä onko yleisö julkaisualustojen eroista tietoinen, tai välitetäänkö niistä, mutta me vedetään raja siihen että varsinaiset uutislähetykset ja netti pyhitetään uutisille” Ylen Aaltonen toteaa.

“Vaikka netti on hiukan viihteellisempi, kuin seitsemänä päivänä painettu sanomalehti, niin ei se oikeuta huonommalla maulla tehtyyn juttuun”, TS:n Vainio toteaa.

Kaijärven mukaan verkkouutisointi mahdollistaa ainakin toistaiseksi hieman leikittelevämmän otteen aprillipiloihin.

“Kun mietitään verkossa olevaa hälyä ja erityyppisten sisältöjen määrää, niin siellä oivaltavuus on avainsana. Siellä saa flirttailla perinteisten rajojen kanssa, niin kauan kun lukijalle annetaan riittävän hyvä mahdollisuus ymmärtää, ettei esimerkiksi pommisuojaan kannata juosta”, Turkulaisen Kaijärvi muotoilee.