[metaslider id=12260]
Perheväkivaltaa kokevat hakeutuvat yhä useammin avun piiriin. Kehitysjohtaja Sari Laaksonen Ensi- ja turvakotien liitosta pitää asiaa erittäin hyvänä.
”Se ei ole enää tabu eikä perheen yksityisasia, vaan ihmiset onneksi uskaltavat ottaa asian puheeksi ja tietävät, että apua on saatavilla.”
Perheväkivaltaa kaksi vuosikymmentä tutkinut Teuvo Peltoniemi on Laaksosen kanssa samaa mieltä.
”Julkisuudessa asiasta puhutaan niin paljon, että lievemmätkin tapaukset tulevat paremmin näkyville kuin aikaisemmin.”
Asennemuutokset avun hakemista kohtaan näkyvät Laaksosen mukaan asiakasmäärien kasvuna ja pikkulapsiperheiden lisääntymisenä.
”Aiemmin perheväkivalta saattoi kestää vuosia ennen kuin uskallettiin hakea apua. Nyt nuoret vanhemmat tietävät ilmiön ja uskaltavat hakea apua ajoissa.”
”Otat sä naiseltas pataan?”
Peltoniemen mukaan kotiväkivaltaa kohtaavat miehet hakevat edelleen naisia harvemmin apua. Heidän suhtautumisensa avun hakemiseen on kuitenkin muuttunut aiempaa positiivisemmaksi. Silti yhteiskunnan asettamat asenteet vaikuttavat selkeästi päätökseen hakea ammattiapua.
”Miehen on melko vaikea mennä hakemaan apua siihen, että vaimo hakkaa tai tekee jotakin muuta ilkeää. Se ei oikein sovi miehen rooliin.”
Laaksosen mukaan sekä väkivallasta kärsivät miehet että väkivaltaiset naiset kokevat kynnyksen avun hakuun korkeaksi. Hän muistuttaa tapauksesta, jossa perheväkivallan uhrina ollut mies soitti hätäkeskukseen.
”Hätäkeskuspäivystäjä oli kysynyt, että ’Otat sä naiseltas pataan?’ Odotusarvo tekijästä ja uhrista tekee tilanteesta vielä häpeällisemmän, jos roolit ovat eri päin mitä on totuttu.”
Laaksosella on selkeä viesti perheväkivallan selättämiseksi:
”Molempia, tekijää ja uhria pitäisi rohkaista lisää hakemaan apua.”
Tuoreimmat
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
-
Tutka seurasi valokuvaajan työtä Suomen Joutsenen takilaremontin aikana
-
Kehittynyt teknologia ei ole rantautunut salibandyyn – miesten pääsarjassa asia on monesti resurssikysymys
-
”Kyllä mä osaan ja pärjään” – Iina Gröhn löysi Wellnessmalli-kisamatkalta uudenlaisen itsevarmuuden
-
Turkulainen Tapio Vainisto on rakentanut viuluja käsin yli 40 vuotta
-
Minkälaisia asioita aikuiset olisivat halunneet, että heidän lapsuudenkodeissaan olisi käsitelty?
-
Krapulaton kulttuuri on nousemassa
-
Sijaiskotitoiminta auttaa kodittomia kissoja tottumaan ihmisiin – ”On ihanaa, kun ne pääsevät omiin koteihin”
-
Iris Laineste toteutti unelmansa – Kissakahvila Mirri tuo kissojen rauhan keskelle Turun keskustaa