[metaslider id=22993]
Oululainen startup-yritys QuietOn Oy tuo markkinoille uudenlaisen korvatulppamallin. Suomen ensimmäiset elektroniset korvatulpat soveltuvat myös nukkumiseen.
QuietOn-korvatulpat toimivat vastameluteknologialla. Se tarkoittaa, että korvatulpassa on mikrofoni, joka havaitsee ulkopuolelta tulevan äänen ja tuottaa korjaussignaalin, joka hiljentää melun. Osa tehosta perustuu passiiviseen akustiseen vaimennukseen.
Entisistä nokialaisista koostuvan yrityksen perustaja ja tuotteen keksijä Janne Kyllönen sai idean elektronisiin korvatulppiin lentokentällä.
”Kokeilin vastamelukuulokkeita ja nautin niiden tarjoamasta hiljaisuudesta. Kuulokkeet olivat kuitenkin mielestäni liian isot ja kalliit. Halusin kehittää vastaavan tuotteen, jonka kanssa voisi myös nukkua”, Kyllönen kertoo.
Vastamelukuulokkeita on saatavilla useilta valmistajilta. QuietOn on Suomen ainoa korvan sisään asetettava malli. Maailmalla samanlaista tuotetta myy Hush. Toisin kuin kuulokkeissa, QuietOn-korvatulpissa ei ole johtoja eikä niillä voi kuunnella musiikkia.
”Pieni laite on muotoiltu korvaan sopivaksi. Korvatulppia voi kuljettaa taskussa ja ne on helppo ladata”, sanoo Kyllönen.
Haaveena maailmanvalloitus
Elektroniset korvatulpat vaimentavat melua taajuudesta riippuen noin 35 desibeliä. Ne sopivat paitsi nukkumiseen, myös meluisassa ympäristössä työskentelyyn.
Lentoyhtiö Finnairin työntekijät ovat kokeilleet korvatulppia tuotteen kehitysvaiheessa. Kyllösen mukaan palaute on ollut hyvää.
Oululaisyritys tähtää globaaleille markkinoille. Jakelukanavia vielä etsitään, mutta korvatulppia voisi myydä esimerkiksi apteekeissa. Tuotteen on tarkoitus tulla myyntiin toukokuussa.
”Tuote on mekaanisesti yksinkertainen valmistaa”, sanoo Kyllönen.
Korvatulppien käytöstä ei haittaa
Terveystalon korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Mauri Koskisen mukaan vastamelukorvatulppien käyttö on turvallista.
”Korvaan laitetaan muitakin elektronisia laitteita, esimerkiksi kuulolaitteita ja kuulokkeita. Tällä hetkellä ei ole tutkimusnäyttöä, että siitä olisi jotain haittaa. Tosin kymmenen vuoden päästä tilanne voi olla erilainen.”
Lääkärin ohjeen mukaan korvatulppia kannattaa käyttää silloin, kun niistä on hyötyä. Pitkäaikainen oleskelu yli 80 desibelin metelissä saattaa aiheuttaa kuulovaurion, mutta myös arkinen melusaaste voi häiritä.
”Melu voi aiheuttaa stressiä ja verenpaineen nousua. Jos kokee melusaasteen epämiellyttäväksi, kannattaa käyttää korvatulppia”, sanoo Koskinen.
Kaikille korvatulpat eivät kuitenkaan sovi. Pitkäaikainen käyttö saattaa ärsyttää korvakäytävää, mikä voi aiheuttaa kutinaa ja tulehduksen. Allergiset reaktiot ovat harvinaisia.
Tuoreimmat
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla
-
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia
-
Palo-ja pelastusalalla on tarve lisätyövoimaan
-
Runsas hedelmäsokerin käyttö voi johtaa moniin terveyshaittoihin