(15.5.2014)
Kaksi tutkijaryhmää on julkaissut tutkimukset, joiden mukaan Etelämantereen läntisen mannerjäätikön sulaminen vaikuttaa pysäyttämättömältä. Sulamisvedet saattavat nostaa vedenpintaa jopa yli neljällä metrillä tulevien vuosisatojen kuluessa.
Ennusteiden mukaan merenpinta nousee suhteellisen hitaasti seuraavien sadan vuoden aikana. 2100-luvulla nousu voi nopeutua ja aiheuttaa huomattavaa uhkaa yhteiskunnalle.
Tuoreimmat
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla
-
”Ihmiset ovat parasta, mitä olen juoksukerhoista saanut” – Yhteislenkit vetävät mukaan erityisesti nuoria aikuisia
-
Hyrox houkuttelee yhä useampia – laji on suunnattu kaikentasoisille
-
Sovituksesta suureen päätökseen: näin morsian löytää pukunsa
-
Auto ei enää päädy murskaksi – EU:n kiertotalouslinjaus muuttaa purkutyön
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita