 
                                Kuvituskuva
							
						[metaslider id=22307]
Harvinaisia sairauksia on EU:n alueella 6 000-8 000. 19-vuotiaan Serianna Valtatien oireet alkoivat seitsemän vuotta sitten. Syksyllä hänen tilansa romahti ja hän menetti kävelykykynsä. Marraskuussa 2015 hän sai vihdoin diagnoosin Ehlers-Danlosin syndroomaan.
[note color=”#d3d3d3″]FAKTAA
- Euroopan Unionin alueella noin 6-8% väestöstä sairastaa harvinaista sairautta. Tämä koskee noin 27-36 miljoonaa ihmistä.
- EU:n kansanterveysohjelma on ottanut harvinaiset sairaudet painopisteeksi.
- Ehlers-Danlosin syndrooma eli EDS on perinnöllinen geneettinen sidekudossairaus, jonka aiheuttaa kollageenin geenissä esiintyvä mutaatio.
- Tyypillisiä EDS:än oireita: krooninen, vaikeahoitoinen kipu, nivelten yliliikkuvuus ja paikaltaan poismeno, väsymys, heikko rasituksensietokyky ja mustelmaherkkyys. Myös suoliston ja hormoonierityksen ongelmat yleisiä.
- Suomen syrjäinen sijainti tekee maastamme perinnöllisten sairauksien luvatun maan. Kaikkia suomalaisen väestön perinnöllisiä sairauksia ei ole vielä löydetty.
Tukea ja tietoa:
Tuoreimmat
- 
                        
                            Tutka-podcast: Vaikuttaako kohujulkkisten osallistuminen vapaaottelutapahtumiin lajin imagoon?
- 
                        
                            Urheilijoiden kofeiinisuositukset ovat hätkähdyttävän korkeita - Mustafe Muuse kertoo omista tottumuksistaan
- 
                        
                            Omalle taiteelle on hankala asettaa hintalappua
- 
                        
                            Sosiaalityöntekijän mukaan opintolaina on vain arjen toimeentuloa varten – Opiskelijat kaipaavat myös luksusta
- 
                        
                            Työpaikalla kotonaan – "Olen avoin kotini kanssa"
- 
                        
                            FC Interin mestaruusunelma elää Gnistan-voiton myötä − puolustaja Luka Kuittinen luottavaisena
- 
                        
                            Käytetyt golf-varusteet kiinnostavat opiskelijoita - edullinen tie lajin pariin
- 
                        
                            Halloween herättää ristiriitaisia tunteita suomalaisissa
- 
                        
                            Opinnot umpikujassa – Miten toimia?
- 
                        
                            Kantasolurekisteriin kaivataan erityisesti lisää miehiä
 
							
						 
                 
                 
                 
                 
                 
                