Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää, että vuoteen 2050 mennessä kaupunkien linja-autoliikenteen tulisi toimia 70 prosenttisesti sähköllä.
Jotta työryhmän tavoitteeseen päästäisiin, tulisi Turun busseja alkaa parin seuraavan autosukupolven aikana muuttaa sähköversioiksi.
[metaslider id=3031]
Sähköllä toimiviin busseihin siirtyminen vaatii itse autojen lisäksi paljon muitakin investointeja.
Akkujen lataamisverkko tulee järjestää. Latauspisteiden rakentaminen on iso urakka. Akut tulee myös pitää talvisin lämpimänä, joten niihin pitäisi kehittää esimerkiksi sähkölämmitys.
Sähköbussien sisätilojen lämmittäminen on avonainen kysymys. Jos se perustuu sähkölämmitykseen, niin lämmitys vie huomattavan osan akkuenergiasta. Tällöin vaihtoehtona olisi tiheämpi latausverkosto tai akuston koon kasvattaminen. Akkujen suuri koko on ongelma, sillä ne vievät autoista istumatilaa.
Käytännön ongelmiin etsitään jatkuvasti uusia ratkaisuja.
Kehitykseen satsataan
Seudullisen joukkoliikenteen kehityspäällikkö Jari Paasikivi suhtautuu tavoitteisiin positiivisesti:
”On puhuttu, että jo 2020-luvulla sähköbussit voisivat olla arkipäivää. Turun kaupunki on tehnyt laajaa yhteystyötä Siemens Oy:n kanssa ja heidän laskelmiensa mukaan sähköbussi kerkeää jo oman elinkaarensa aikana maksaa itsensä takaisin.”
Turussa on noin 180 dieselillä kulkevaa ja neljä osittain sähköllä toimivaa hybridibussia. Turun hybridibussit käyttävät jarrutusenergiaa, jolloin polttoainekulutus laskee noin 20–25 prosenttia.
Lähivuosien uusissa hybridibusseissa jarrutusenergian talteenoton lisäksi voidaan ladata akkuja sähköverkossa. Nämä bussit pääsevät parhaimmillaan liikkumaan 50–75 prosenttisesti sähkön varassa.
Täyssähköbussin hinta on tällä hetkellä kaksinkertainen diesel-bussiin verrattuna
”Toki löytyy kustannuspaineita. Turun kaupunki joutuu nyt tukemaan joukkoliikennettä 17 miljoonalla eurolla vuodessa. Pyrimme harkittuihin askeliin”, kertoo Paasikivi.
Hän kuitenkin huomauttaa, että rahan löytyminen sähköbussien vaatimiin investointeihin ei välttämättä ole ongelma. Esimerkiksi energia-yhtiöt saattavat nähdä sähköbussit kannattavana liiketoimintana.
Tällä hetkellä Suomen ainoa täyssähköbussi on käytössä Helsingissä. Bussi on liikennöinyt vuoden. On ollut epäselvää, selviävätkö täyssähköbussit Suomen talvessa. Testissä ollut bussi ei kestänyt vielä kunnolla viime talvea, mutta muutoksia on tehty ja tuleva talvi näyttää, ovatko parannukset riittäviä.
EU:lla on tavoitteena vähentää kasvihuonepäästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tällä hetkellä liikenteen energia saadaan suurimmilta osin öljystä.
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla