Pitopalvelu Nick's Food Designin keittiöpäällikkö Niklas ja yrittäjä Eva Halenius kertovat, että keikkaa tehdään eniten jouluna, keväällä ja kesällä. Karonkka ja häät työllistävät heitä paljon. Kuva: Anna Parviainen

Uutiset

Yleinen

Juhlijat maistelevat yhä enemmän pitopalveluiden ruokia

admin

[metaslider id=17200]

Pitopalveluala jatkaa kasvamistaan taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Turussa on tällä hetkellä yli 70 rekisteröityä alan yritystä. Kilpailu on koventunut.

Turkulaisen pitopalvelu Nick’s Food Designin omistajan Eva Haleniuksen mielestä tiukentunut kilpailu näkyy uusien yritysten perustamisena.

”Pitopalveluita on nyt Turussa sopivasti verrattuna kysyntään”, hän pohtii.

Pienemmässä Pitokokki Mikko Ahola -nimisessä turkulaisyrityksessä kilpailu näkyy tarjouspyynnöissä.

”Tarjouksia saa tehdä nykyisin huomattavasti enemmän kuin ennen. Hintoja katsotaan kotisivuilta ja soitellaankin”, tiivistää yrittäjä Mikko Ahola.

Suomen Yrittäjien ekonomistin Petri Malisen mielestä pitopalveluiden tulevaisuus näyttää valoisalta.

”Pitopalveluissa on omanlainen markkinarakonsa. Kuluttajien ostovoima on noussut, ja pitopalveluista on pelkkää hyötyä”, hän sanoo.

Yrityskohtaiset erot selviä

Malisen mukaan pitopalveluiden kysyntä on noussut pitkällä aikavälillä.

”Suhtautuminen on suopeampaa esimerkiksi perhepiireissä, mutta yritykset käyttävät selvästi vähemmän näitä palveluita. Kasvussa on kuitenkin suuria yrityskohtaisia eroja”, selventää Malinen.

”Kysyntää on paljon. Yksityishenkilöiden tasolla ei ole muutoksia, mutta yritystilaukset ovat selkeästi vähentyneet”, Nick’s Food Designin Halenius kertoo.

Pitokokki Mikko Aholalla riittää myös vipinää.

”Yksityis- ja yritystilauksia on tuntumalta puolet ja puolet”, Ahola toteaa.

Jonotteluun kannattaa varautua

Nick’s Food Design on hoitanut huhtikuussa useita pieniä toimituksia työpaikoille ja kuuden ison juhlan tarjoilut.

”Voi olla, että kuukauden joutuu odottelemaan jos haluaa isommat kekkerit järjestää”, Halenius ilmoittaa.

Pitokokki Mikko Ahola on hoitanut huhtikuussa yli 20 isoa juhlatarjoilua.

”Ylioppilasjuhlat varataan 4-5 vuotta aikaisemmin. Jos perhejuhlat haluaa järjestää, niin 3-4 kk saattaa joutua odottelemaan.”