Turun AMK:n Ruiskadun toimipistessä nostettiin malja kätilöiden virstanpylväälle.

Uutiset

Yhteiskunta

Kätilökoulutus Suomessa täytti 200 vuotta

Ohto Lankila

Turussa juhlittiin tiistaina kätilökoulutuksen 200-vuotisjuhlaa. Kätilöt ovat yksi Suomen vanhimmista koulutettujen naisten ammattikunnista. Kätilökoulutus alkoi Turussa 1.11.1816.

[metaslider id=27263]

Kätilöt edustavat Suomen vanhinta naisten ammattikuntaa. Kun koulutus aloitettiin vuonna 1816, oli se ensimmäinen erityisesti naisille suunnattu koulutus.

1800-luvun alussa imeväiskuolleisuus oli Suomessa noin 20 prosenttia. Nykyään kätilökoulutuksen alettua ja lääketieteen kehityttyä, imeväiskuolleisuus on laskenut kahteen promilleen.

”Onneksi kätilöiden ammattitaidolla ja jatkuvalla kouluttautumisella on kyetty ratkaisemaan ongelmaa ja tehty siitä hyvin harvinainen tapahtuma. Paljon on edistytty 200 vuodessa”, sanoo Turun Ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila juhlapuheessaan.

Sote-uudistus pienentää palveluiden määrää

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki kertoi puheessaan, että synnytyssairaaloiden määrä on vähentynyt lähivuosina. Sote-uudistuksen seurauksena synnytyssairaaloiden määrän arvioidaan vähenevän edelleen.

Harvaan asutuilla alueilla äitiyspoliklinikkapalveluiden saatavuus heikkenee. Pidemmät etäisyydet lisäävät työn vaatimuksia sekä edellyttävät uusien palvelukonseptien syntymistä.

”Samaan aikaan iäkkäämpiä ja riskiryhmään kuuluvia synnyttäjiä tulee olemaan enemmän ja synnyttäjien etninen tausta monipuolistuu. Täten synnyttävien naisten hoidontarve edellyttää sellaista erikoisosaamista jota kätilöillä on”, kertoo Vallimies-Patomäki.

Tutkinnosta maisteritason koulutus

Suomessa on tällä hetkellä kahdeksan ammattikorkeakoulua, jotka antavat kätilökoulutusta.  Kätilöitä valmistuu noin 200 vuodessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti viime vuonna kätilökoulutuksen järjestämistä sairaanhoitajatutkinnon jälkeen suoritettavana ylempänä ammattikorkeakoulututkintona. Täten kätilökoulutuksesta tulisi 120 opintopisteen mittainen maisteritason koulutus.

”Toteutuessaan ehdotus ratkaisisi sekä kätilökoulutuksen pituusvaatimukseen että kaksoistutkinnon rakenteeseen liittyvät ongelmat”, sanoo Marjukka Vallimies-Patomäki.

Uudistus on edelleen valmistelussa opetus- ja kulttuuriministeriössä. Uudistuksen on tarkoitus tulla vuonna 2020.