Kirjeenvaihtaja turvautuu usein toisen käden tietoon

[metaslider id=4444]

”Isoissa uutistilanteissa ensikäden tiedon hankkiminen on paljon vaikeampaa. Lähteille on tärkeää antaa haastattelu asemamaan suurimmalle lehdelle ja tv-kanavalle. Me tulemme jonon viimeisenä”, kertoo toimittaja Tapio Nurminen. Hän toimii MTV:n ja Kauppalehden kirjeenvaihtajana Saksassa.

Varsinkin pienestä maasta, kuten Suomesta, tulevat kirjeenvaihtajat joutuvat usein käyttämään lähteinä toisia medioita ja kaikkien saatavilla olevia lähteitä.

”On selvää, että kirjeenvaihtaja joutuu turvautumaan paljon enemmän toisen käden tietoon. Pitää nöyrtyä ja tajuta, ettei liittokansleri Merkelillä juuri ole kiinnostusta antaa suomalaisille tiedotusvälineille haastattelua. Ellei hän ole tulossa Suomeen tai Suomi ole jollain tavalla keskiössä jonkin ison EU-asian takia.”

Myös Helsingin Sanomien Moskovan-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläisen mukaan ensi käden tiedon hankkiminen on vaikeampaa.

”Tiedonhankinta on täällä (Venäjällä) byrokraattisempaa kuin Suomessa, vastausta ei saa samana päivänä. Viranomaisilta on hankalaa saada tietoa. Täytyy haastatella lähteitä, jotka ovat lähellä päätöksentekijöitä.”

Kontaktiverkostot ovat tärkeitä, sillä kirjeenvaihtajat eivät ehdi seuraamaan kaikkia maan asioita tarkasti.

”Kirjeenvaihtajalla pitää olla verkostoja. Tietäviä ihmisiä, joilta voi kysellä, mikä tämän asian painolasti on, miten asiaan suhtaudutaan, kuinka tärkeää se on”, Niemeläinen kertoo.

Ei painostusta tiedonhankinnassa

Muutamista maista on raportoitu toimittajien painostuksesta ja jopa pidätyksistä. Esimerkiksi Ylen kirjeenvaihtaja Katri Makkonen oli pidätettynä Kiinassa vuonna 2008. Häntä vaadittiin luopumaan haastattelumateriaalista.

Saksassa Nurmista ei ole painostettu eikä hänen tiedonhankintaansa estelty. Hän on työskennellyt myös Kreikan rajalla, missä häntä ei päästetty kuvaamaan pakolaiskeskuksiin.

”Kyllä siinä meitä ihan suoranaisesti estettiin pääsemästä pakolaiskeskuksiin. Piti luikkia kameran kanssa sellaiseen paikkaan, että pääsi näköyhteyteen sisällä olevien ihmisten kanssa, huutelemaan niille, mikä tilanne on.”

”Täytyi hankkia sellaisia ihmisiä, jotka elävät ihan karmeissa olosuhteissa siellä. Heitä ei saa mistään virallisista lähteistä eikä kukaan maahanmuuttoviranomainen halua sanoa niistä yhtään mitään. Silloin pitää vaan rohkeasti lähteä etsimään.”

Länsimaisella toimittajalla on Niemeläisen mukaan melko vapaata työskennellä Venäjällä. Häntä ei ole painostettu tiedonhankinnassa.

”Joskus pitää olla varuillaan haastateltavien vuoksi. Välillä pitää miettiä, voiko ihmisten kaikkia sanomisia käyttää”, hän kertoo.

Kirjeenvaihtajan työ on ympärivuorokautista tarkkailua

Niemeläinen kuvailee kirjeenvaihtajan työtä vastuulliseksi mutta vapaaksi. Toisaalta työ on raskasta vuorottomuutensa vuoksi.

”Kirjeenvaihtajat voivat pitkälti päättää mitä tekevät. Paljon tapahtuu, josta täytyy valita. Kirjeenvaihtajat ovat yleensä yksin, ei ole vuoroja. Tämä työ on vastuullista mutta vapaata. On mahdollisuus matkustaa ja tehdä monenlaisia juttuja. Se on myös raskasta, ainakin henkisen päivystysvalmiuden takia.”

Kirjeenvaihtajan työssä on Nurmisen mukaan seurattava jatkuvasti asemamaan tapahtumia.

”Jos haluaa tehdä työnsä hyvin ja tarjota lisäarvoa medialle, jossa tekee töitä, ei voi ajatella että on kahdeksan tunnin työpäivä. Työtä tehdään koko ajan. Luet asioita aina kirjeenvaihtajana. Samalla oppii ymmärtämään maata paremmin.”

Asemapaikkamaan mediaa on tärkeää seurata, mutta tapahtumia tulee tarkkailla myös kokonaisvaltaisesti. Pelkkä uutisotsikoiden seuraaminen ei riitä.

”Kirjeenvaihtaja seuraa paikallisia tiedotusvälineitä, mutta myös juttelee ja elää paikallisten ihmisten keskellä. Kuuntelemme ja imemme sitä, mikä on ihmisille tärkeää. Mikä kuohuttaa, mikä riemuitsee”, Nurminen kertoo.