Uusien pankkikorttien mahdollistama lähimaksaminen ei vielä onnistu suurimmissa ruokakaupoissa. Lähimaksamisen esteenä on yhä testaamisvaiheessa oleva tekniikka.
[metaslider id=2830]
Nordean, Aktian ja Osuuspankin uusissa pankkikorteissa olevaa etälukuominaisuutta ei pysty käyttämään vielä yhdessäkään ruokakaupassa Turussa. Ilman tunnusluvun näppäilyä toimiva lähimaksaminen on käytössä Suomessa vain muutamissa paikoissa. Lähimaksu tapahtuu vilauttamalla korttia maksupäätteen vieressä.
Lähimaksamiseen sopivia maksupäätteitä on jo kaupoissa, mutta niitä ei ole vielä otettu käyttöön. Keskon kehityspäällikkö Juha Andelinin mukaan käyttöonotto kestää, koska lähimaksujärjestelmää pitää testata ennen käyttöönottoa.
”K-ryhmän ketjuliiketoiminnan kaupoissa on käytössä lähimaksamiseen sopivat maksupäätteet. Maksupäätteiden ja kassajärjestelmien ohjelmistot vaativat vielä kehitystyötä ja keskinäistä synkronointia lähimaksamista varten”, Andelin kertoo.
Andelinin mukaan uutta lähimaksamisen mahdollistavaa tekniikkaa käytetään jo K-ryhmän kanta-asiakaskorteissa. Tarkkaa aikataulua lähimaksamiseen siirtymisestä Andelin ei vielä tiedä.
”Meillä on jo käytössä lähiluettava K-Plussa kanta-asiakaskortti. Niillä voi rekisteröidä ostokset kanta-asiakasjärjestelmään lähilukutekniikalla kaupan maksupäätteissä. Kehitämme uusia maksutapoja ja niiden tekniikkaa kaupoissa, sekä tuotamme uusia palveluja testausten ja pilotoinnin jälkeen lähitulevaisuudessa”, Andelin sanoo.
S-ryhmä laajentaa testausta ruokakauppoihin
Turun Länsikeskuksen S-marketissa on lähimaksamiseen sopivat maksupäätteet. Toistaiseksi uutta maksutapaa ei voi käyttää, sillä järjestelmää ei ole otettu käyttöön.
S-ryhmän rahoituksen kehityspäällikkö Mika Arponen kertoo, että S-ryhmällä on menossa pilotointi Helsingin Ässäkeskuksen Coffee House -kahvilassa, jossa lähimaksutekniikkaa testataan. Käyttäjäkokemukset ovat Arposen mukaan olleet hyviä.
”Käyttäjäkokemukset ovat olleet hyviä. Ravintolaympäristössä tehdään paljon pieni maksuja ja sinne lähimaksaminen soveltuu tosi hyvin”, Arponen arvioi.
S-ryhmän on tarkoitus laajentaa lähimaksun pilotointia ruokakauppoihin vielä tämän vuoden puolella.
Uusia kortteja vasta vähän liikeellä
Arponen heittää palloa myös pankeille. Lähimaksamisen yleistymistä hidastaa siihen soveltuvien korttien vähäinen määrä.
”Pankit eivät ole vielä isommissa määrin lähteneet näitä kortteja levittämään. Ainoastaan kaksi tai kolme pankkia levittää näitä debit-kortteja. Ymmärtääkseni näitä yhdistelmäkortteja, joissa on debit- ja credit-ominaisuus, ei olisi asiakkaille jaettu”, Arponen uskoo.
Suomen Lidlistä kerrotaan, että lähimaksaminen ei onnistu vielä yhdessäkään Lidl-ketjun myymälässä Suomessa. Sen sijaan Britannian kaikissa Lidleissä lähimaksaminen on mahdollista.
” Lidlillä ei Suomessa ole käytössä lähimaksuominaisuutta, ja toistaiseksi päätöksiä kokeilusta tai käyttöönotosta ei ole tehty”, kertoo Lidl Suomen viestintävastaava Pilvi-Sisko Riikonen.
Alle 25 euron ostoksiin käytettävän lähimaksamisen toivotaan nopeuttavan maksamista ja lyhentävän kassajonoja.
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla