Vauvat palkintopallilla

Uutiset

”Pyrkimys koulutukseen lähtee meistä itsestämme”

admin

[alert color=”light”] 

Neliosainen periytyvää eriarvoisuutta käsittelevä sarja Lähtökohtana eriarvoisuus pohtii perheen tulotason merkitystä yksilön elämään ja ajatuksiin. Mukana keskustelemassa ovat kaksi opiskelijanuorta, joista toinen tulee vähätuloisesta perheestä ja toinen suurituloisesta. Haastateltavat toimivat anonyymeinä. Tekstin seuraamisen helpottamiseksi heidän peiteniminään toimivat Ritari Köyhä ja Kulta Lusikka. 

Sarjan ensimmäisessä osassa esitellään satuhahmomme paperilla. Millainen on ollut ja on vähätuloisen tai suurituloisen lapsen menneisyys, nykypäivä tai tulevaisuus? Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä heidän elämistään löytyy? Mitä rahalla saa ja mitä rahattomuudesta seuraa käytännön tasolla? [/alert]

 

Vauvat palkintopallilla

Ritari Köyhän perheeseen kuului viisi lasta. Hänen vanhempansa olivat alkoholisteja, joista vain isä oli töissä. Sosiaalitoimi pyöri kotona tasaisin väliajoin ja valtiontukia nostettiin.

”Muistan, kuinka kerran olin laittanut perheen viimeiset 20 euroa taskuuni ja lähdin kauppaan ostamaan ruokaa. Myrskysi ja perille päästyäni huomasin sen tippuneen taskustani. Olin ihan romuna ja äiti myös.”

Ritari kertoo, että Ruotsia lukuunottamatta ei ulkomailla käyty eikä mitään ylimääräistä koskaan ollut. Ala-asteella kirpputorivaatteet hävettivät. Köyhyys aiheutti turvattomuutta.

”Ei ollut kiva asua kylän juoppotalossa. Kerran halusin pyöräilykypärän, mutten saanut sitä.”

Teini-iässä hänet huostaanotettiin.

”Silloin, kun muutin uuteen perheeseen tuntui niin sanottu normaali rahatilanne ihan eriltä. Muistan olleeni, että ‘vau, täällä on kaakaota kaapissa’. Ei niitä asioita kaivannut, kun ei ollut, mutta olihan se erilaista. Kai lapsena tajusin, että olemme vähätuloisia. Ei sitä köyhyyttä kuitenkaan niin ajatellut. Enkä koe, että siitä mitään traumoja on jäänyt. On ikävä ajatella, että raha voi tuoda mukanaan ongelmia, mutta jos olet köyhä, niin ne alkavat kasaantua. ”

Kulta Lusikka on kolmannen polven yrittäjäperheen lapsi. Perhe on aina ollut riippuvainen yrityksen menestyksestä ja sen osakkaina myös lainsäädännöstä.

”Kaikilla on aina puute rahasta, oli sitä kuinka paljon tahansa. Ihminen kuluttaa täysin suhteessa siihen, mitä hän saa. Isompituloisilla on isommat autot ja talot ja isommat lainat ja verot. Mutta olemmehan me aina olleet suurituloisia.”

Kulta kertoo, että rahan riittoisuudesta huolimatta hän joutui ansaitsemaan ylimääräiset rahansa.

”Lapsena viikkoraha oli muistaakseni kaksikymmentä markkaa, joka meni yleensä herkkuihin. Meillä oli kolme kertaa viikossa siivouspäivä ja tätä työtä vastaan saimme viikkorahamme. Minulla on ollut hieno sauma nähdä, miten ajat ovat tässä suhteessa muuttuneet. Jos halusin jotain, niin minun piti ansaita se jotenkin. Nuoremmat sisarukseni ovat päässeet mielestäni liian helpolla. Oli edullista oppia tekemään jotain rahaa vastaan. Se ei pelkästään opettanut siitä, että haluamisen eteen pitää tehdä jotain, mutta myös nöyrrytti siihen, että nykyäänkään vaikka olisi tiukka tilanne, niin en pyydä vanhemmilta rahaa. Teen niin vain jos on todella pakko.”

Jokaisen menestyvän opiskelijan takana on tahto

Sekä Kulta Lusikka että Ritari Köyhä ovat opiskelijoita. Kulta on ulkomailla maksullisessa yliopistossa. Hän asuu puoliksi opiskelukaupungissaan ja puoliksi Helsingissä. Hänen vanhempansa kustantavat lukukausimaksut sekä toisen asunnoista. Helsingin huoneiston hän maksaa yhdessä avopuolisonsa kanssa. Kulta elää opintotuen varassa ja on ottanut pari kertaa opintolainan.

Ritari puolestaan käy ammattikorkeaopintojensa ohessa töissä ja ansaitsee noin 400 euroa kuussa tukien lisäksi. Hänen äitinsä on nykyään siivooja ja isä työtön. Myös hänen sisaruksensa ovat kaikki koulussa.

”Kyllä se pyrkimys koulutukseen lähtee meistä itsestämme. Ei meitä ole siihen mitenkään kehotettu. Ei minua ole koskaan painostettu. Äiti laittaa välillä parikymppiä rahaa, mutta siivoajan palkka ei ole päätä huimaava. Isä ei auta tauloudellisesti. Viimeksi, kun puhuimme puhelimessa, niin hän pyysi minulta rahaa taksiin. Eivät kaverinikaan juuri tukeudu taloudellisesti vanhempiinsa, joten ei tunnu ihmeelliseltä, etten saa perheeltäni rahaa. Ehkä ero on siinä, että jos moni muu joutuisi kiperään tilanteeseen, niin he saisivat apua kotoa. Minä en. ”

Kulta pitää Suomen ilmaista koulutusta hienona asiana, joskin näkee siinä myös paljon ongelmia, joita maksullisissa kouluissa ei puolestaan ole.

“Mutta onhan se kyllä väärin, että monissa maissa rikkaat pääsevät parhaisiin kouluihin ja parhaisiin töihin pääsevät ne, jotka ovat olleet parhaissa kouluissa.”

Huolimatta hyvin erilaisista lähtökohdistaan sekä Kulta että Ritari myöntävät olevansa huonoja rahankäyttäjiä. Ritari ei osaa sanoa, että johtuuko tämä ominaisuus hänen kohdallaan persoonasta vai siitä, että he ovat aina eläneet kädestä suuhun.

”Olen usein tilanteessa, jossa minulla ei ole rahaa. Se tuntuu jollakin tavalla normaalitilalta. Joskus laskut ovat myöhässä. En stressaannu mistään eräpäivistä juurikaan. Maksumuistutuksen tullessa tiedän, että tulee toinen ennen kuin mennään perintätoimistolle.”

Ritari haaveilee matkustelusta, mutta ei käytä siihen rahaa. Hänen tulonsa menevät välttämättömyyksiin ja yöelämään. Kulta käyttää tulonsa lähinnä hyvään ruokaan ja matkusteluun. ”Ehkä se, ettei osaa käyttää rahaa järkevästi ei ole ihmisen luonne vaan rahan”, hän pohtii.

Tavoitteena tyytyväisyys

Kumpikaan Ritari tai Kulta eivät aio tulevaisuudessa tavoitella suuria tuloja. Ritari näkee itsensä keskivertopalkansaajana.

”Meillä oltiin paljon tukien varassa, joten minulle riittäisi, että voisin elättää itseni ja nauttia työstäni. Koen olevani tarpeeksi rikas jos tienaan esimerkiksi pari tonnia kuussa. Unelmoin tulotasosta, jossa ei tarvitse miettiä rahaa niin paljoa. Jos esimerkiksi tietokoneeni hajoaa, niin olisi hienoa, ettei talous kaadu siihen.”

Kulta ei osaa sanoa, millaisen tulotason hän tulee saavuttamaan. Mahdollinen perintö ei ole koskaan pyörinyt hänen mielessään.

”Tulevaisuutta miettiessäni utopistisesti tuottaisin itse oman lämpöni ja ruokani ilman rahaa. Platon on sanonut, että hän, joka on perinyt rahaa tai omaisuutta, ei himoitse sitä lisää, sillä hän ei niinkään välitä siitä. Tämä voi tuntua ärsyttävältä jollekulle, jolla ei ole rahaa. Mutta sellainen, joka sitä ei ole perinyt ja jolla sitä ei ole ollut, niin haluaa sitä aina lisää. Meillä sitä on aina ollut, joten en oikeastaan ole siitä niin kiinnostunut. En himoitse rahaa. Minua kiinnostavat muut asiat elämässä.”