Kuva: Nella Rahkonen

Uutiset

Mopoautojen onnettomuudet harvoin vakavia

admin

Mopoautojen onnettomuuksissa vältytään usein henkilövahingoilta. Onnettomuuksien määrä kasvaa kuitenkin suhteessa nopeammin kuin mopoautojen määrä.

“Totta kai se ajatus kolarista pelottaa”, kertoo reilut kaksi vuotta mopoautoillut Samu Warinowski.

Yli puolet mopoautojen onnettomuuksista on nuoren itsensä aiheuttamia. Yleisimpiä onnettomuuksia ovat Liikenneturvan mukaan peräänajo-, risteys- ja peruutusonnettomuudet.

Vaikka kolareita ajetaan paljon, vakavia onnettomuuksia tapahtuu harvemmin.

Mopoautojen yleistyminen nuorten keskuudessa toi mukanaan ajokorttimuutoksen, joka erottaa mopon ja kevyen nelipyörän tutkinnot toisistaan. Uuden ajokortin saamiseksi nuori joutuu ajotunneille sekä teoria- että ajokokeeseen.

Vaikka nuoret uskovat ajamisen turvallisuuteen, on peltikolari silti alumiinista ja lasikuidusta rakennetulle mopoautolle liikaa.

“Jos mopoauto tehtäisiin pellistä, se olisi paljon turvallisempi”, 17-vuotias painottaa.

Vaaranpaikkoina Warinowski pitää erityisesti risteysalueita.

”Etenkin isoissa risteyksissä pitää keskittyä tosi moneen asiaan samaan aikaan.”

Warinowski luottaa kuitenkin edelleen mopoautolla ajon turvallisuuteen ja muistuttaa kuljettajan oman asenteen vaikuttavan paljon liikenteessä.

”Onhan se vaarallinen peli, mutta jos luottaa itseensä, ei pitäisi pelottaa”.

Mopoauton vahvuudet sen kätevyys ja turvallisuus

Mopoauto mahdollistaa liikkumisen jokaisena vuodenaikana. Sillä on vakaampi ajaa kuin kaksipyöräisellä ja sateellakin pysyy kuivana ja lämpimänä.

Mopoauto helpottaa myös vanhempien arkea. Nuori pääsee kulkemaan lähes minkälaisiin harrastuksiin tahansa itse, sillä autossa välineet on helppo kuljettaa.

Hyvistä puolistaan huolimatta mopoautoilu voisi nuorten mukaan olla vielä turvallisempaa.

Huonoiksi puoliksi listataan autoilijoiden suhtautuminen. Mopoauton hitaus ja koko ärsyttävät, sillä liikenteessä se on vaikeampi ohittaa.

Myös mopoauton hinta korkea. Muutaman vuoden käyttöä varten ostettava mopoauto maksaa uutena 10 000 eurosta 20 000 euroon. Peltikolarissa palasiksi mennyt etupuskuri voi maksaa omistajalle viidenneksen mopoauton ostohinnasta.

 

Mopoautot liikenteessä

  • Mopoautojen määrä on vuodesta 2007 lähes viisinkertaistunut.
  • Onnettomuuksien määrä on kasvanut suhteessa lähes puolet enemmän.
  • Vuonna 2011 mopoautoilla ajettiin 832 onnettomuutta, joista 488 tapauksen aiheuttaja oli mopoauto.
  • Vakavia loukkaantumisia vuonna 2012 oli vain neljä, lieviä sen sijaan 102.

 

mimofooter